Dustin Johnson – Golfin uusi yksinvaltias

29.3.2017 • Kolumnit, urheilu, uutiset • Views: 166

Share

Golfin maailmanlistan tämän hetken ykkönen Dustin Johnson on esittänyt viime aikoina erittäin vahvoja otteita. Viime viikonloppuna Johnson voitti WGC-sarjaan kuuluvan reikäpeliturnauksen Dell Match Playn. Voitto oli hänelle uran 15:s pääkiertuetasolla.

Viime kesänä Johnson voitti ensimmäisen major-turnauksensa, U.S. Openin. Sen jälkeen hän on on voittanut kuusi kilpailua. Johnsonista tuli myös ensimmäinen pelaaja sitten Rory McIlroyn, joka on onnistunut voittamaan kolme peräkkäistä pelaamaansa turnausta. McIlroy onnistui tempussa vuonna 2014.

Johnson aloitti ammattilaisena kymmenen vuotta sitten vuonna 2007. Golfin arvostetuimmissa turnauksissa, major-turnauksissa hän on sijoittunut kerran viidenneksi, kerran neljänneksi, kaksi kertaa toiseksi ja yhden kerran ensimmäiseksi. Vuoden 2011 British Openissa Johnson oli lähellä voittoa, mutta sijoittui toiseksi tekemällä viimeisellä kierroksella tuplabogin väylälle 14.

Vuodesta 2010 lähtien Johnson on ottanut hyviä sijoituksia major-turnauksissa. Voittoa ei kuitenkaan tullut ennen viime kesän U.S. Openia. Golfia seuraavat ihmiset olivat jo sitä mieltä, että Johnsonin henkinen paineensietokyky on liian heikko, kun hän ei pystynyt saavuttamaan voittoa major-turnauksissa.

Viimeistään nyt Johnson on näyttänyt, että hän on niin henkisesti kuin fyysisestikin huippuiskussa. Johnsonin vahvuuksia pelissä ovat erityisesti hänen pitkät avauslyönnit. Johnson on yksi PGA-kiertueen pisin lyöntisistä pelaajista. Nyt kun henkinenkin puoli on kunnossa, myös lähipeli toimii mukavasti. Kilpailut ratkaistaan juuri lähipelissä, joten on täkeää, että se toimii.

Johnson haluaa olla maailmanlistan ykkösenä pitkään ja hallita lajia suvereenisti. Erittäin kovaan vireeseen päässyttä Johnsonia on tällä hetkellä erittäin vaikea voittaa. En näe mitään estettä sille, että Johnson tulisi olemaan lajin uusi, suvereeni yksinvaltias.

 

Comments are closed.