Lauluntekijä LÖRÖ esiintyy tänään Kaapelitehtaalla

24.3.2017 • Menovinkit, uutiset, Viihde ja kulttuuri • Views: 584

Lauluntekijä LÖRÖ esiintyy tänään Kaapelitehtaalla

 

HEO Kansanopiston Lauluntekijäopiskelija Laura Takala on nauttinut opiskelun aikana erityisesti muiden kanssa työskentelystä.

Takala päätyi HEO Kansaopistoon sattumalta. Hän opiskeli fysiikkaa, mutta viime kesänä opinnot eivät enää inspiroineet. Hän on aina tehnyt musiikkia ja omia kappaleitaan, joten lauluntekijäksi suuntaaminen tuntui luontevalta.

”Kyllä minusta tulee rokkistara!” Takala myhäilee.

Takala on saanut lauluntekijän opinnoista paljon varmuutta ja hyödyllisiä tekniikoita biisien tekemiseen. Aikaisemmin hän on työskennellyt lähinnä intuition voimalla.

”Jos jään vaikka jumiin biisiä tehdessä, osaan nyt ajatella jatkoa monelta kantilta”, hän kertoo. Opiskelun aikana on tullut muutenkin paljon ahaa-elämyksiä.

”Fysiikan opiskelua en aio jatkaa.”

Takala esiintyy tänään Kulttuuri- ja taidetapahtuma KuTassa Kaapelitehtaan Turbiinisalissa. Keikka alkaa klo 18, ja luvassa on sekä englannin- että suomenkielistä materiaalia.

”Soitan vaihtoehto-rockia, johon sekoitan pehmeitä elementtejä ja räiskyvää särölaulantaa”, Takala kertoo.

Taiteilijanimi LÖRÖ syntyi Takalan kavereiden keksimästä lempinimestä.

”Olen kyllä saanut paljon kommentteja siitä”, Takala nauraa.

 

Teksti ja kuvat:

Laura Nissinen

Tags: , , , ,

Comments are closed.