
Leijonat lähtee jääkiekon MM-kotikisoihin hallitsevana olympiavoittajana. Suomella on hyvä mahdollisuus toistaa kahden vuoden takainen maailmanmestaruus Tampereella ja Helsingissä 13.-29. toukokuuta järjestettävissä kisoissa. Leijonat aloittavat kisaurakkansa 13. toukokuuta ottelulla Norjaa vastaan Tampereen areenalla. Tällä viikolla leiritysryhmä kohtaa kahdesti Tanskan.
Teksti: Jaakko Servo
Suomi marssi voitosta voittoon vakuuttavalla pelillä Pekingin olympialaisissa, ja lopulta finaalissa kaatui Venäjä lukemin 2-1. Olympiakulta oli ensimmäinen Suomen jääkiekkohistoriassa. Lähelle on päästy monta kertaa, mutta tällä kertaa Euroopassa pelaavista suomalaisista koostui vahva nippu, joka sai lopulta juhlia mestaruutta Helsingin Olympiastadionilla suomalaiskannattajien kanssa. ‘
Salibandymaajoukkueen päävalmentaja Petteri Nykky pitää Leijonien voittamaa olympiakultaa mielettömänä ja huikeana saavutuksena.
“70 vuotta tätä on jahdattu, ja nyt se tuli. Koko jääkiekkoperhe on tehnyt töitä todella vankasti ja pitkäjänteisesti. Tekemisen laatu ja laajuus niin seura- kuin maajoukkueessa on ollut hyvä jo pitkään. Tämä oli hyvä saavutus tähän väliin. Uskon, että kehitys jatkuu myöhemminkin, nyt on pää auki”, Nykky sanoi Yle Urheilulle.
Koripallomaajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann muistuttaa niin ikään, että Leijonien saavutus on pitkän ja johdonmukaisen työn seuraus.
“Tämä oli upea suoritus. Olympiakulta palloilulajissa on aivan mieletön juttu suomalaiselle urheilulle. Tietysti joukkueen valmentajalla on mieletön vaikutus ylipäätään suomalaiselle urheiluvalmennukselle”, Dettmann kommentoi Ylelle.
Kalervo Kummola kommentoi helmikuussa Heo Trombitille olympiakullan vaikutusta jääkiekon kotikisoille ja merkitystä suomalaiselle urheilulle.
Suomen kotikisoissa nälkäisiä NHL-pelaajia
Kisat pelataan kahdessa lohkossa Tampereen areenalla ja Helsingin jäähallissa. Ratkaisevat pelit pelataan Tampereella. NHL-pelaajat eivät vallitsevan koronatilanteen takia päässeet osallistumaan Pekingin olympialaisiin. MM-kisoissa saadaankin varmasti nähdä innokkaita ja nimekkäitä NHL-pelaajia edustamassa omia maitaan.
Pudotuspelien ulkopuolelle on nimittäin tällä hetkellä jäämässä kolmekymmentä suomalaista. Muun muassa Joonas Donskoi, Santeri Hatakka, Juho Lammikko, Rasmus Ristolainen, Matias Maccelli, Kevin Lankinen, Harri Säteri, Joel Armia, Lassi Thompson, Janne Kuokkanen, Henri Jokiharju ja Arttu Ruotsalainen voidaan nähdä kisoissa Suomen paidassa. Myös ensimmäisiltä NHL-pudotuspelikierroksilta voi vapautua nimekkäitä suomalaispelaajia MM-kisoihin.

Maailmanrankingin ykkönen
Suomi on noussut IIHF:n virallisessa miesten maailmanranking-listauksessa omalle tasolleen, ohi muiden kovien jääkiekkomaiden. Suomi on ykkösenä 4065 pisteellä, kun Kanada on toisena 3995:lla ja kolmantena Venäjä 3910 pisteellä.
Rakas naapurimaa Ruotsi on sijalla viisi 3715 pisteellä. Viime vuosina Suomi on niittänyt menestystä miesten lisäksi myös nuorten kisoissa, jonka osoittavat maailmanmestaruudet vuosilta 2014, 2016 ja 2019. Näiden mestaruutta juhlineiden nuorten esiinmarssi on ollut huikeaa, ja näin menestys myös tulevissa miesten arvokisoissa on varmistettu hyvien nuorten pelaajien ansiosta.

Jukka Jaloselle olympiaturnauksen voitto oli jo uran neljäs voitto Leijonissa. Suomi on saavuttanut Jalosen johdolla maailmanmestaruudet aikuisten tasolla vuosina 2011 ja 2019 sekä nuorten kotikisoissa vuonna 2016.
“Mestarijoukkue rakennetaan yhdessä muiden kanssa. Me olemme varmaankin maailman parhaita joukkueen kasaamisessa, ja olen todella ylpeä siitä, miten meidän joukkueen johtoryhmä toimii. Meillä on viimeisen päälle ammattilaiset hommissa. Pelaajat vaihtuvat tietysti vuodesta ja turnauksesta toiseen, mutta kone puksuttaa silti voitollisesti. Sieltä menestys lähtee, Jukka Jalonen sanoi Ylelle.
Leijonien MM-kisaleiritys alkoi 10. huhtikuuta.
“Euroopasta kasattu olympiakultajoukkue on hyvä runko myös MM-kisoja ajatellen”, Jalonen sanoi Leijonien tiedotustilaisuudessa maaliskuussa.
Monet tulevien kisojen mahdollisista suomalaispelaajista ovat olleet jo pidemmän aikaa pelaamatta. Venäjällä pelanneista suomalaisista osa on lopettanut kautensa, ja on tämän takia ilman joukkuetta.
Jos Jokereita ei lasketa mukaan, niistä suomalaisista, joiden KHL-seurat etenivät pudotuspeleihin, tällä hetkellä ilman seuraa ovat puolustajat Oliwer Kaski, Jyrki Jokipakka ja Ville Pokka, hyökkääjät Teemu Hartikainen, Sakari Manninen ja Markus Granlund sekä maalivahdit Frans Tuohimaa, Juha Metsola ja Jussi Olkinuora. Mutta myös tällä kaudella KHL-pelanneista suomalaisista osa on päässyt jatkamaan kauttaan, muun muassa kotoisessa Liigassa.
“Osa treenaa liigajoukkueen kanssa, osa käy omilla jäillä. Kaikki pelaajat ymmärtävät sen, että kun maajoukkueleiritystä aloitellaan, silloin pitäisi olla tikissä. Tämä aika KHL-pelien jälkeen on heille ylläpitävä jakso, jotta fysiikka ja luistelu pysyvät kohdillaan. Meillä on kuitenkin melkein viisi viikkoa aikaa, ennen kuin kiekko MM-kisoissa putoaa jäähän Norjaa vastaan”, Jalonen kertoi tiedotustilaisuudessa.
Mestaruushaaveet kotikisoissa
Ruotsin Euro Hockey Tour tullaan järjestämään juuri ennen MM-kisoja, kun neljän maan turnaus pelataan 5.-8.toukokuuta. Näissä peleissä Jalosen valmennusryhmä käy läpi ja valitsee viimeiset pelaajat alkaviin kotikisoihin. Jalosen joukkue tulee luultavimmin koostumaan jälleen muutamasta NHL:ssä, Liigassa, Sveitsin liigassa ja KHL:ssä pelaavissa tai kautensa Venäjällä keskeyttäneistä suomalaisista.
Runko pysyy varmasti melko samana kuin olympialaisissa. Jalonen on luottanut maajoukkueessaan aina tiettyihin varmoihin pelaajiin, kuten Kärppien Atte Ohtamaahan, joka tullaan melko varmasti jälleen näkemään Leijona-paita yllään, kun kiekko tipahtaa Tampereen areenan jäähän 13. toukokuuta.
Se, minkälaisen joukkueen Suomi saa kotikisoihin ja juhlivatko Leijonat toukokuussa ensimmäistä miesten kotikisojen maailmanmestaruuttaan, nähdään ensi kuussa. Odotukset ja paineet ovat kovat.