Stadin Gimmat on piristys, jota naisten kiekkoliiga on tarvinnut. ”Se oli hieno juttu koko suomalaiselle naisurheilulle”, korostaa päävalmentaja Saara Niemi. Finaaleissa IFK kohtaa kestomenestyjä Kiekko-Espoon.

Teksti: Lauri Vaininen

Stadin Gimmat eli viralliselta nimeltään Helsingin IFK Naiset on tämän kevään sensaatiojoukkue. Gimmat ylsi seurahistoriassaan ensimmäistä kertaa naisten kiekkoliigan finaaleihin. Vastaan asettuu toinen pääkaupunkiseudun joukkue Kiekko-Espoo. Ensimmäinen finaali pelataan sunnuntaina 17. huhtikuuta Espoon Tapiolassa. Suomen mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

Kaudella 2018-2019 Gimmat pelasivat vielä naisten ykkösdivisioonaa. He voittivat sarjan ja nousivat kauden päätteeksi pääsarjaan.

Menestystarina hakee vertaistaan: parin vuoden takainen sarjanousija on nyt toista vuotta peräkkäin mitalipeleissä. Viime kauden päätteeksi Gimmojen kaulaan ripustettiin pronssiset mitalit. Nyt joukkueella on mielessä vain mestaruus.
IFK:n naiset ovat hyvin organisoitu joukkue ja heiltä löytyy jopa viisi ulkomaalaispelaajaa, joista kolme pelaajaa on kotoisin Tsekeistä ja kaksi Ranskasta. Joukkueen kapteenina toimii kaiken kokenut 44-vuotias Karoliina Rantamäki.

Rantamäki on urallaan voittanut kaksi kertaa olympiapronssia sekä kahdeksan MM-pronssia. Ensimmäinen arvokisamitali on peräti 25 vuoden takaa, Kanadan MM-kisoista 1997, ja viimeisin seitsemän vuoden takaa Ruotsin MM-kisoista. Turnauksen jälkeen hänen kaulaansa ripustettiin jälleen pronssinen mitali. Joukkueen valmentajana sekä managerina toimii entinen jääkiekkoilija Saara Niemi.

Onnittelut ensinnäkin finaalipaikasta. Miten Stadin Gimmat ovat onnistuneet nousemaan muutamassa vuodessa liigaykköseksi asti?

”Siihen tarvittiin seuran päätös panostaa tyttökiekkoon. Vuonna käynnistettiin 2015 Gimmat skulaa -kiekkoprojekti. Tänä päivänä seurassa on yli 200 tyttöharrastajaa. Vuonna 2018 alettiin rakentaa naisten joukkuetta, jossa pelaamisen tuli olla ilmaista. Mestiskarsinnoista lähdettiin liikkeelle, ja toimin itse pelaajavalmentajana.”

”Minulla oli sen verran hyviä suhteita, että saimme lisää resursseja toimintaamme sekä vahvistuksia ulkomailta. Teemme URHEA:n kanssa yhteistyötä, mikä on ollut erittäin tärkeä asia. Sillä pelaajat ovat päässeet harjoittelemaan myös aamuisin. Valmentaja Johanna Sandqvistin saaminen mukaan tähän projektiin on ollut tärkeää.”

Finaalissa vastaan luistelee toinen pääkaupunkiseudun joukkue Kiekko-Espoo. Millaista jääkiekkoa finaaleissa on luvassa?

”K-Espoo on hallitseva mestari, ja siitä lähdetään, että kunnioitetaan vastustajaa. Tällä kaudella meillä on ollut pienten marginaalien pelejä. Tasainen sarja on luvassa, ja lähdetään hyvänä altavastaajana haastamaan heitä.”

Minkälainen IFK nähdään finaaleissa?

”Me jätetään kaikki jäälle, periksiantamattomuus on meidän teema. Olemme hyvä joukkue kiekolla. Pyrimme ottamaan vastustajalta ajan ja tilan pois. Meidän pitää pelata heidän vahvuuksillaan, jotta voitto tulee kotiin.

IFK:n ensimmäinen kotipeli pelataan maanantaina 18.4. Pirkkolan uudella jäähallilla.