Porin Ässät on ajautunut kauden tärkeimmillä hetkillä katastrofaaliseen kymmenen ottelun tappioputkeen. Tämän johdosta viimeinen pudotuspelipaikka on karannut jo kahdeksan pisteen päähän, kun runkosarjaa on jäljellä enää 13 kierrosta.
Joukkueen pelillinen rakenne on sekaisin ja yleisilme aneeminen. Minkään näköisiä pilkahduksia paremmasta ei ole näkyvissä ja tilanne on lohduton. Materiaalin puolesta porilaisilla olisi aineksia olla taulukossa paljon korkeammalla. Katseet kääntyvät väkisin valmennusjohdon puoleen.
Ari-Pekka Selin, 57v, on pitkän linjan kiekkomies. Melkein 30 vuotta kestänyt valmentajaura on hieno ja arvostettava. Elegantin herrasmiehen arvostuksesta kertoo myös paikka miesten A-maajoukkueen valmennusjohdossa. Monien mielestä kaikkien aikojen paras suomalaisvalmentaja Jukka Jalonen ei valitse tiimiinsä ketä tahansa. Paljon asioita on siis tehty myös oikein. On kuitenkin täysin oikeutettua esittää kysymys, riittääkö palo sekä halu kehittyä enää jokapäiväiseen arkeen päävalmentajaksi Liiga-tasolla.
Kaikki viestintä, mikä näkyy ulospäin, on myymistä. Ajatuksen myymistä pelaajille, kannattajille ja yhteistyökumppaneille siitä, että homma on hallussa ja menossa eteenpäin. Eleet otteluissa penkin takana sekä haastattelut lehdistötilaisuuksissa kertovat yleensä paljon. Selinin osalta nämä ovat toistaneet samaa mantraa jo kauan. Tuomareille valittamista, turhautuneita ilmeitä ja samojen lauseiden toistamista.
Jäähyily ja kurittomuus on ollut joukkueen isoin ongelma, joka on jatkunut läpi koko kauden. Ässät on ottanut eniten jäähyjä, sekä alivoima on ollut hyvin heikkoa. Yhtälö on kestämätön menestyksen kannalta. Osasyy tähän on varmasti pelaajissa, mutta loppukädessä kurista vastaa valmennus. Pasi Arvosen ja Saku Martikaisen täydentämästä valmennustriosta ei tunnu löytyvän riittävää auktoriteettia.
Varsinkaan nykypäivänä kurin ei tarvitse välttämättä näkyä huutamisena ja räyhäämisenä. Selin onkin rauhallisemman koulukunnan mies, mikä on täysin hyväksyttävää. Menestystä voi niittää monella tapaa, ja se on nähty ennenkin. Ei tarvitse kuitenkaan olla hirveän kova kiekkotietäjä todetakseen, että joukkue ei ole ollut valmennuksen näpeissä. Yhteistä punaista lankaa ei näy, jonka johdosta pelaajienkin luistinten piirrot ovat harmittavan usein luisteltu vain omaan pussiin. Brändin mukainen asenne ja periksiantamattomuus loistavat poissaolollaan.
Yksi valmentajan tärkeimmistä tehtävistä on myös yksilöiden ja nuorten pelaajien kehittäminen. Puristaa jokaisesta irti paras mahdollinen potentiaali ja mielellään jopa hieman sen yli. Tarkastellessa Selinin kahta kautta päävalmentajana, tuntuvan stepin urallaan eteenpäin ottaneita pelaajia on käytännössä vain kaksi. Jakob Stenqvist ja Peter Tiivola. Nämäkin ovat pitkälti herrojen omaa ansiota.

Kauden 2017-2018 päätteeksi Selin pokkasi HIFK:n kanssa pronssimitalit kaulaansa. Tämä on hänen uran ainoa mitalisijoitus. Seuraavan kauden puolivälissä koitti potkut, kun Jarno Pikkarainen korvasi hänet helsinkiläisten peräsimessä. Tämän hetkisissä ongelmissa on nähtävissä samoja piirteitä. Hyökkäyspelaamisen organisointi on pelinappuloihin nähden luokatonta. Pelitapa on puolustava ja peruutteleva ilman varasuunnitelmaa ja mukautumista. Se ei ole nykykiekon standardien eikä tämän vuotisen joukkueen näköinen.
Toki pitää myös pohtia, onko joukkueesta rakennettu Selinin filosofialle sopiva ja ollaanko tässä oltu samalla sivulla. Poikkeusoloista johtuen pelaajaliikenne on myös ollut erittäin kovaa, mikä on vaikeuttanut asioita huomattavasti. Mutta tilanne on kuitenkin ollut sama lähes kaikilla, ja ainakin ulospäin on vaikuttanut siltä, että kehitysjohtaja Tommi Kerttula on tehnyt kaiken voitavan haastavissa olosuhteissa rajallisilla resursseilla. Vaikkakin strategia ja pelaajavalinnat jakavat ymmärrettävästi mielipiteitä.
Selinin nimityksen aikaan Ässät oli organisaationa poissa tolaltaan. Oman kylän mies otettiin ruoriin ja aloitettiin uusi projekti, jonka päällimmäisenä tavoitteena oli palauttaa uskottavuus kaikkeen toimintaan. Ensimmäinen kausi olikin jopa toivottua parempi ja ansaitsee hatunnoston.
Fakta on kuitenkin se, että tämä on tulosurheilua. Jo pelkästään kymmenen ottelun tappioputki itsessään on pätevä syy potkujen antamiselle. Monoa on kolisteltu paljon heppoisemminkin perustein, myös Ässissä. Maajoukkueen mukana EHT-turnauksessa ollut Selin katseli karanteeninsa vuoksi joukkueensa suorituksia kotisohvalta käsin ja hänen omien sanojensa mukaan tämä toi uutta perspektiiviä asioihin. Uusi näkökulma ei tuonut kuitenkaan mitään muutosta. Yksi spekulaation aihe on myös se, onko maajoukkueen mukana oleminen ollut haitaksi kokopäivätyölle.
10 ottelun tappioputki on #ässät pisin kautta aikojen. Aiempi ennätys oli 9 ottelua kaudelta 06-07.
— patahistory.com (@patahistory) March 13, 2021
Yhtä kaikki, irtisanominen on kuitenkin erittäin epätodennäköinen vaihtoehto. Selinillä on sopimus ensi kaudesta ja näinä aikoina se olisi rahallisesti lähes sama, kuin ampuisi itseään jalkaan. Olisivatko potkut myöskään järkevin vaihtoehto, ei ole niin yksinkertaista. Turbulenssia on seurassa ollut menneinä vuosina niin paljon, että ehkä kerrankin olisi vain hyvä katsoa projekti loppuun asti ja todeta sen jälkeen miten meni.
On myös muistettava, että ongelmat eivät koskaan tiivisty vain yhteen mieheen. Johtoportaan rekrytointiprosessit ja toimintamallit vaativat myös tarkastelua. Myös pelaajistossa on monta nimeä, joiden on katsottava peiliin. Varmaa on kuitenkin se, että mikäli Selin ensi kaudella vielä jatkaa patapaitojen käskijänä, on suuren kehityskeskustelun paikka.
Joonas Hietala, urheilutoimittaja
hietala.joonas@gmail.com