Lauri Markkasen joukkue putosi pois yliopistokoripallon lopputurnauksesta.

Yhdysvaltojen yliopistonkoripallon lopputurnauksessa, March Madnessissä taisteltiin viime yönä puolivälierä paikoista. Suomalaisen koripallon seuraavana tähtenä pidetyn Lauri Markkasen edustama Arizona Wildcats kärsi niukan kahden pisteen tappion (71-73) Xavierin yliopistojoukkueelle. Ottelun loppu oli Arizonalle vaikea, sillä joukkue ei tehnyt pistettäkään viimeisen 2.51 minuutin aikana. Myös Markkanen oli ottelun lopun pimennossa, kun hän ei saanut heittoja aikaan viimeisen 11 minuutin aikana. Markkanen saalisti ottelussa yhdeksän pistettä ja kahmi kahdeksen levypalloa.

Ylellä ottelun kommentaattorina toimineen Helsinki Seagullsin päävalmentaja Mikko Larkas näki ottelun ratkenneen Arizonaa koko kauden vaivanneeseen ongelmaan.

Paikkapuolustus oli heille myrkkyä ja se sai Arizonan ottamaan huonoja heittoja. Se jäädytti koko Arizonan hyökkäämisen, Larkas sanoi Ylelle.

Vaikka Arizona tippui turnauksesta, voi Markkasen kautta pitää onnistuneena. Vakuuttavat otteet kauden aikana ovat nostaneet Markkasen pisteitä kesällä pidettävän NBA:n varaustilaisuuutta ajatellen.

Vielä ei ole selvillä, aikooko Markkanen ilmoittautua kesän varaustilaisuuten, mutta Larkas uskoo, että viime yönä nähtii Markkasen viimeinen ottelu yliopistokoripallossa.

-Oma arvio on se, että Markken ilmoittautuu NBA-varaustilaisuuteen ja hänet varataan alkuvaiheessa. Päätöstä joudutaan varmasti odottamaan jokunen päivä. En usko, että se tulee tänään tai huomenna, Larkas spekuloi Ylelle.

Teksti: Ville Sonninen

Lähteet: Yle, Ilta-Sanomat