“Kalenterissa ei ollut tälle päivälle merkintöjä. Otin toimistolla ansaitut kolmen tunnin aamupäiväunet, jonka jälkeen söin työkavereiden lounaiden jämät. ‬‪Lähden tästä ulos kakalle ja sekoilemaan lumipenkkoihin. Sen jälkeen kolmen tunnin iltapäivätorkut.‬”

Se on 7,5-vuotiaan shetlanninlammaskoira Sepon toimistoarkea parhaimmillaan.

Facebook-päivityksen takana on Sepon iskä, Petteri Poukka.

Petteri on juuri saapunut lenkiltä kotiin.

Petteri Poukka on Viestintäliiga -yrityksen perustajaosakas ja somepersoona. Oman sosiaalisen median lisäksi hän tuottaa sisällön koiransa Sepon sometileille. Esimerkiksi Twitterissä Poukalla itsellään on seuraajia hieman alle 12 000 ja Seppo-koiralla reilu 7 000.

Sepon someura alkoi keväällä 2012, kun hänen pallinsa leikattiin. Petteri otti kuvan leikkauksesta toipuvasta koirastaan ja oli lisäämässä sitä omaan Facebook-profiiliinsa.

-Tajusin, että minulla on 1,5-vuotta ollut Facebookissa pelkkiä Seppo-juttuja, joten perustin sille oman sivun. Siellä oli pitkään yksi seuraaja, minä itse. Jatkoin omaa tekemistä ja nyt siellä on aika paljon seuraajia.

Muutama vuosi vierähti ennen kuin seuraajat löysivät Sepon. Aluksi oli vain Facebook, myöhemmin mukaan tulivat Twitter ja Instagram. Tällä hetkellä uusia seuraajia tulee viikoittain lisää.

Päivitykset saavat paljon tykkäyksiä ja kommentteja. Niiden tarkoitus onkin tuottaa iloa muille. Varsinkin yksinäiset ihmiset laittavat viestiä ja kiittelevät kuinka Sepon kuulumiset piristävät päivää.

Positiivisuuden ohella negatiivistakin palautetta tulee. Huonoa palautetta on tullut 15-45-vuotiailta miehiltä siitä, miten lapsellista on perustaa eläimelle oma tili someen.

-Tiedän, miten jotkut haluavat tarkoituksella tuottaa pahaa oloa ja onnistuvatkin siinä välillä. Itselleni se on myös hyvä opetus, etten halua vahingossakaan aiheuttaa toisille sitä samaa fiilistä.

Seppo on vanha tekijä poseeraamisessa. Hämeen sheltit ry valitsi Sepon Arjen sankari -sheltiksi 2015, sillä Seppo on tuonut shelttirotua hienosti esille someaktiivisuudellaan.

Seppo on onnellisimmillaan syödessä, nukkuessa ja päästessään juoksemaan pelloille ja metsään. Ehdottomia lemppareita ovat juusto ja siankorvat. Juustopalkalla Seppo antaakin oman panoksensa Viestintäliigalle, ja on siellä hommissa viikon verran kuukaudessa.

Helmikuussa kaksi vuotta täyttävä Viestintäliiga on sosiaaliseen mediaan ja viestintään erikoistunut yritys. Se on kasvanut nopeasti ja osakkaiden lisäksi se on pystynyt työllistämään muutaman työntekijän ja harjoittelijan.

– Joka viikko tulee käsittämättömiä onnistumisen tunteita ja sitten kauheita pelkotiloja, ettei mikään onnistu. Työ on raskasta ja siinä on iso vastuu, mutta samalla mukavaa ja koko ajan oppii lisää.

Viestintäliigan toimisto sijaitsee Turussa Aurajoen rannassa. Petteri viettää osan viikosta Turussa ja loput kotonaan Järvenpäässä tehden etätöitä. Hän on kokenut järjestelyn erittäin toimivaksi.

– Kun on luovaa työtä, välillä pitää olla täysin hiljaisuudessa. Yleensä parhaat ideat tulevat, kun olen Sepon kanssa kirmailemassa metsässä. Kannustan muitakin etätyön ja toimistotyön yhdistämiseen. Minulla se toimii loistavasti.

Petterin ja Sepon arki kiinnostaa heidän seuraajiaan.

Petterillä on rento ote sosiaaliseen mediaan, vaikka se on vapaa-ajalla ja työssä aktiivisesti läsnä. Hän ei ota turhia paineita omista tai Sepon päivityksistä. Silloin julkaistaan, kun jotain tulee mieleen. Heillä molemmilla on tapana kertoa arjestaan leikkisästi huumorilla höystettynä. Vuosien varrella Petteri on oppinut nauttimaan arjen pienistä onnistumista ja haluaa jakaa niitä muiden kanssa.

Petteri on saanut luotua itsestään ja Seposta somepersoonia, joiden jutut kiinnostavat. Hän uskoo, että salaisuus suosiolle on yksinkertaisesti se, että on täysin oma itsensä ja tekee omaa juttuaan. Väkisin ei kannata hakea tykkäyksiä tai mielistellä ketään. Kaikilla on kuitenkin aluksi aina se nolla tai yksi seuraaja.

Seppo yrittää usein uhoa ja esittää kovista, vaikka tosipaikan tullen ryntää iskän jalkoihin.

Hyvänä vastapainona työlle ja somemyllerrykselle toimii urheilu. Petteri pelasi Tampereen Ilveksessä 2-divarissa puoliammattilaisena jalkapalloa kymmenen vuotta. Hän sai siitä myös pientä korvausta. Vuonna 2010 tuli muutto Turkuun ja Petteri siirtyi Saloon pelaamaan.

– Ensimmäinen harjoituspeli, vartti pelattu ja kaikki mahdollinen poikki polvesta. Vuoden kuntoutusjakson jälkeen menin takaisin kentälle. Ensimmäistä kertaa ilman polvitukea ja kaikki uusiksi. Sitten päätin, että kontaktiurheilut olivat tässä. Nyt harrastan juoksua, uintia ja pyöräilyä.

Himourheilijaa alkaa ahdistamaan, jos ei muutamaan päivään pääse hikoilemaan.

Silloin tällöin pitää myös nollata aivoja ja sulkea puhelin kokonaan. Muutaman viikon päästä Petteri ja avovaimo Hilla matkaavat Dominikaaniseen tasavaltaan. Hotellilla oli yksi tärkeä kriteeri: ei wifiä. Muutaman lomakuvan voi kahvilan wifin voimin laittaa, mutta ei muuta.

Kesän reissusuunnitelmiakin on jo lyöty lukkoon. Petteri lähtee Venäjälle seuraamaan jalkapallon MM-kisoja Pietariin ja Moskovaan muutaman kaverin kanssa.

 

Teksti: Janette Färm
Kuvat: Heidi Viitamaa