• Tyson Fury palaa kehään toukokuussa

    Nyrkkeilyn raskaansarjan entinen maailmanmestari Tyson Fury, 28, on ilmoittanut palaavansa kehään toukokuussa. Edellisen kerran Fury otteli marraskuussa 2015, kun hän voitti raskaan sarjan hallitsevan mestarin Vladimir Klitshkon.

    Fury joutui kuitenkin myöhemmin luopumaan mestaruusvöistään kokaiinikäryn takia. Furyn mestaruusvyöt menivät Britannian Anthony Joshualle ja Uuden-Seelannin Joseph Parkerille.

    Fury ilmoitti, että haluaisi otella uudestaan Klitshkoa vastaan. Sitä ennen Klitshko ottelee kuitenkin mestaruusottelun Joshuaa vastaan.

    Furyn paluuottelusta ei ole toistaseksi muuta tietoa, kuin se, että se järjestetään 13. toukokuuta.

     

  • HPK – Kohti Oranssia kevättä

    Hämeenlinnan Pallokerho on tänä keväänä etenemässä kovaa vauhtia kohti jääkiekon SM-liigan mitalipelejä. Tällä hetkellä sarjataulukossa viidentenä majaileva HPK on varmistanut itselleen jo suoran pudotuspelipaikan. HPK pitää viidettä sijaa 98 pisteellä, kuudentena oleva Ässät on jäänyt 87 pisteellään jo 11 pisteen päähän HPK:sta. Suurimmalla osalla joukkueista liigan runkosarjaa on enää kolme ottelua jäljellä. Mikään muu joukkue ei tule enää horjuttamaan Pallokerhon paikkaa viidentenä.

    Tämä kausi on ollut HPK:lle jo ennätyksellisen hyvä verrattuna pariin edelliseen kauteen. Kaudella 2014-2015 HPK jäi sarjassa 11:nneksi ja kaudella 2015-2016 se jäi 13:nneksi. Kauteen 2016-2017 ei lähdetty kovin odotuksin, ainakaan fanien tahoilta. HPK palkkasi uuden päävalmentajan Antti Pennasen, ja Pennasen alaisuudessa HPK on pelannut ennakkoluulotonta jääkiekkoa.

    Suuri hankinta tälle kaudelle oli myös Niko Kapanen, joka on tällä kaudella toiminut HPK:n kapteenina. Pallokerho pestasi myös kokeneen Niklas Hagmanin tammikuussa loppukaudeksi Hämeenlinnaan. Hagman on tuonut kerhoon kokemusta ja johtajuutta Kapasen ohella. HPK:n tehokkain pelaaja Sakari Manninen on tehoilla 16+24 liigan pistepörssissä sijalla kahdeksan. Manninen on tärkeä osa HPK:n hyökkäyspeliä ja hänkin tekee joka ilta töitä kovalla asenteella.

    Maalivahtiosasto on myös ollut vahva Hämeenlinnassa. 20-vuotias Emil Larmi on torjunut kauden aikana kuusi nollapeliä ja hänen torjuntaprosenttinsa on 91,29. Antti Karjalainen on suoriutunut maalinsuulla myös hyvin. Hänen torjuntaprosenttinsa on 90,47. Karjalainenkin on torjunut kaksi nollapeliä kauden aikana.

    HPK:n menestys keväällä ei tule kaatumaan maalivahtiosastoon. Ylivoimapeliä kerhon pitäisi ehdottomasti saada paremmaksi. Tällä hetkellä kerho on ylivoimatilastossa vasta sijalla kymmenen ylivoimaprosentilla 15,18. Kevään pudotuspeleissä erikoistilanteet nousevat aina arvoon arvaamattomaan, joten HPK:n on syytä kehittää ylivoimapeliään parempaan suuntaan.

    HPK:n joukkueessa on ollut todella hyvä yhteishenki koko kauden ajan. Se huokuu aina erityisesti jokaisen kotivoiton jälkeen, jolloin pelaajat onnittelevat toisiaan ja on Juho Keränenkin jopa innostunut tekemään muutamia tanssiliikkeitä voittopelien jälkeen. Hyvä yhteishenki kertoo koko joukkueen henkisestä kapasiteetista ja se lupaa vain hyvää kevättä ja pudotuspelejä ajatellen.

    HPK:n edellinen mitali on pronssi kaudelta 2006-2007. Ainoa mestaruus on kaudelta 2005-2006.  En näe mitään syytä, miksi kerho ei tulisi tänä vuonna pelaamaan mitaleista, jopa siitä kaikkein kirkkaimmasta. Jos Hämeenlinnassa oranssi kevät etenee joukkueen asettaman tavoitteen mukaisesti, juhlitaan Hämeenlinnassa kauden päätteeksi jääkiekon Suomen mestaruutta.

    Teksti: Aki Huuhtola

  • Olympiasankari Inbee Parkille upea paluu LPGA-kiertueelle

    Etelä-Korean Inbee Park voitti viikonvaihteessa Singaporessa pelatun HSBC Women`s Champions-turnauksen. Voitto irtosi 72 reiän kilpailussa yhteistuloksella 269 (-19). Continue Reading…

  • Dustin Johnson heti voittoon uutena maailmanlistan ykkösenä

    USA:n Dustin Johnson (-14) voitti Mexico Cityssä pelatun PGA-kiertueen Mexico Championshipin yhden lyönnin erolla toiseksi sijoittuneeseen Britannian Tommy Fleetwoodiin (-13). Jaetulle kolmannelle sijalle päätyivät Britannian Ross Fisher (-12) sekä Espanjan Jon Rahm (-12). Continue Reading…

  • Mikko Korhonen loistavasti toinen Tshwane Openissa

    Mikko Korhonen oli viikonvaihteessa Etelä-Afrikassa pelatussa golfin Euroopan kiertueen Tshwane Openissa upeasti jaetulla toisella sijalla. Korhonen pelasi kaikki kilpailun neljä kierrosta alle 70 lyönnillä. Sunnuntain päätöskierroksella Korhonen käytti kierrokseensa 67 lyöntiä ja päätyi lopputulokseen 269 (-15). Continue Reading…

  • Tiger Woods – Takaisin huipulle?

     

    Tiger Woods teki paluun kilpagolfin pariin joulukuun alussa pelatussa kilpailussa. Kyseessä oli Woodsin isännöimä Hero World Challenge. 18 miehen kutsukilpailussa Woodsin sijoitus oli lopulta 15:s. Woods väläytteli kilpailun toisella kierroksella parhaita taitojaan pelaten kierroksen tulokseen 65, seitsemän lyöntiä alle kentän ihannetuloksen.

    Woods oli poissa kilpagolfin parista yhteensä yli vuoden. Woodsin tauon aikana muut pelaajat, valmentajat ja koko golfia seuraava maailma pohtivat sitä, pystyykö Woods enää missään vaiheessa nousemaan takaisin entiselle tasolleen. Kyseessä on kuitenkin 14-kertainen major-voittaja, joka aikanaan suorastaan dominoi kilpagolfia.

    Toiset ovat sitä mieltä, että Woods ei tulee enää yltämään takavuosien kaltaiseen dominointiin. Toiset taas luonnollisesti ovat vastakkaisen näkökulman puolella ja uskovat, että Woods nousee takaisin lajin huipulle ja pystyy voittamaan vielä jopa golfin arvostetuimpia turnauksia, major-turnauksia.

    Mielenkiinnosta Woodsia kohtaan kertoo paljon se, että Hero World Challengea seurasi kilpailun aikana ennätyksellinen määrä tv-katsojia. Avauskierrosta seurasi tv:n välityksellä lähes 800 000 katsojaa. Noin kaksi kertaa enemmän kuin vuosi sitten samassa tapahtumassa, jossa Woods ei ollut mukana.

    Woods esitti kelpo peliä ensimmäisessä kisassaan tauon jälkeen. Ei ole kuitenkaan tietoa, milloin Woods pelaa seuraavan kerran. Woodsin agentti Mark Steinberg on kuitenkin antanut vinkkejä siihen suuntaan, että Woods saattaisi mahdollisesti pelata alkuvuodesta muutamissa Yhdysvaltojen ulkopuolella järjestettävissä kilpailuissa.

    Ennakkoon suurin epäilyksen aihe Woodsin kohdalla oli hänen fyysinen kestävyytensä. Woods oli viime vuonna kahdessa selkäleikkauksessa, mutta se ei vaikuttanut hänen kestävyyteensä pelata kokonainen turnaus.

    Jää nähtäväksi, miten Woods selviää selkäongelmistaan vai onko hän jo selättänyt ne kokonaan. Sen näemme vasta ensi vuoden puolella, kun Woods pelaa seuraavat kilpailunsa. Toivottavasti Woodsin kisaohjelma ensi vuodelle julkaistaan. Siitä saisimme tietää, kuinka monta kilpailua hän aikoo pelata ja aikooko hän keskittyä major-turnauksiin.

    Woodsin mielessä siintää varmasti rikkoa kaikkien aikojen major-voittojen määrä. Ennätystä pitää hallussaan lajilegenda Jack Nicklaus 18 major-voitollaan. Jos Woods pysyy ehjänä, uskon, että hänellä on mahdollisuus voittaa vielä moniakin kilpailuita. Myös major-turnauksia. Mutta Nicklauksen ennätyksen rikkominen tuntuu hieman utopistiselta.

    Woods on osoittanut henkiset ja fyysiset kykynsä palata takaisin kilpagolfin huipulle. Vuodesta 2017 tulee mielenkiintoinen vuosi golfin parissa, koska gofmaailman kirkkain tähti on nyt tehnyt paluun takaisin kisaviheriöille.

    Teksti: Aki Huuhtola

     

  • Poutala 17:nneksi Heerenveenin tuhannella metrillä

    Suomen Mika Poutala luisteli Hollanin Heerenveenissä 17:nneksi sunnuntaina pikaluistelun maailmancupin tuhannen metrin kilpailussa. Poutalan aika oli 1.09,71.

    Continue Reading…

  • Sam Brazel yllättävään voittoon Hong Kong Openissa

    Viikonloppuna pelatussa golfin Euroopan kiertueen kilpailussa voiton nappasi hieman yllättäen Australian Sam Brazel. Maailmanlistalla sijalla 480 oleva Brazel voitti kilpailun tuloksella 13 alle parin. Toiseksi sijoittui Espanjan Rafael Cabrera Bello tuloksella 12 alle parin.

    Continue Reading…

Köpa Cialis på nätet Sverige Köpa viagra på nätet utan recept Køb Cialis på nettet Osta Cialis Suomi Kjøpe Viagra reseptfritt på nett i Norge Comprar Flagyl sin receta Köpa viagra på nätet Sverige Köpa Cialis på nätet