• Arjen ja urheilun yhteiset pelisäännöt

    Pienestä pitäen meille yritetään opettaa oikeita käyttäytymistapoja ja niin sanottuja “pelisääntöjä”. Aikuisille pitää puhua kunnioittavasti, ei saa kiusata ja kavereille tulisi olla lojaali. Erilaisia käyttäytymisnormeja syötetään joka tuutista, ei pelkästään kotoa.

    Sama toistuu urheilussa. Lapsien harrastuksissa on yleistä, että ensimmäisillä harjoituskerroilla sovitaan säännöt, joiden rikkomisesta seuraa rangaistus. Lasten tapauksessa rangaistukset ovat lieviä, mutta sääntöjen kovennuttua aikuisilla ja huippu-urheilussa seurauksetkin kasvavat. Esimerkiksi juuri viime viikolla uutisoitiin yhden eurooppalaisen jalkapallon parhaan seurajoukkueen sääntörikkomuksesta, jonka seurauksena joukkueelta kiellettiin pelaajasiirrot vuodeksi.

    Erityisesti jalkapallosta löytyy paljon yhtäläisyyksiä normaaliin arkeen. Omana joukkueena toimii lähipiiri. Yhteistyön kautta yritetään päästä yhteiseen tavoitteeseen, eli parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Henkilökohtaiset taidot tekevät yksilöstä sen henkilön, joka hän on. Taitavinkaan pallottelija ei kuitenkaan pärjää kentällä, jos yhteistyö muiden kanssa ei luista.

    Vastustajaan suhtaudutaan mahdollisimman neutraalisti. He ovat kasvoton seinä, joiden ohi on päästävä saavuttaakseen maalin. Sama toistuu esimerkiksi arjen julkisessa liikenteessä. Ihmisillä on kiire määränpäähän. Muut ihmiset jätetään huomiotta ja keskitytään omaan tekemiseen.

    Joskus yksilöt voivat ottaa kentällä yhteen. Toisen hermo voi olla kireällä, tai yhteenotossa on sattunut väärinkäsitys. Hetkestä löytyy yleensä aina kolmas osapuoli – tuomari – joka tasoittaa tilanteen. Parhaassa tapauksessa pelaajat kättelevät tapahtuneen jälkeen ja lähtevät omiin suuntiinsa.

    Reilua peli ei tietenkään aina ole. Ihmiset ovat itsekkäitä ja ahneita. Vastustaja on vain välttämätön paha, joka on voitettava keinolla millä hyvänsä. Poikkeuksia sääntöön kuitenkin löytyy. Nuori mies antaa bussissa istumapaikan vanhukselle, tai tuntematon ojentaa tavaran johon toinen ei itse ylety. Tai kun pelaaja ojentaa auttavan kätensä nurmessa makaavalle vastustajalle auttaakseen tämän ylos.

    Veera Korjus
    Veera Korjus

     

  • Tsemppauksen uskomaton vaikutus – nyt jokainen voi löytää sisäisen soturinsa

    elap-4715
    Elastinen ihastui TFW-konseptiin sen tuoman positiivisen energian takia

    Koko kansan hymyllään hurmannut Kimmo Laiho, tuttavallisemmin Elastinen, istuu rennosti sohvalle valmiina haastatteluun. Continue Reading…

Köpa Cialis på nätet Sverige Köpa viagra på nätet utan recept Kjøpe Cialis på nett Køb Cialis på nettet Osta Cialis Suomi Køb Viagra på nettet i Danmark Comprar Priligy por internet Kjøpe Viagra reseptfritt på nett i Norge