• Meidän merkityksettömät kisat

    Share

    Minskissä pelattavat jääkiekon MM-kisat on jo ajat sitten mollattu turhiksi ja panoksettomiksi kisoiksi. Kisat eivät kiinnosta pelaajia eivätkä katsojia. Hyvä, jos saadaan EHT-tasoista lätkimistä. Tämä johtuu osittain tietysti Sotshin talvikisoista, osittain vähintäänkin kyseenalaisesta kisaisännästä.

    Ehdotan asenteen muutosta, ainakin meille suomalaisille. Mehän nimittäin otamme vastaan, mitä tarjotaan.

    Ei haittaa ollenkaan, jos Kanada ja USA lähtevät kisoihin huonolla asenteella ja kakkosmiehistöillä. Ei myöskään harmita, mikäli Ruotsin NHL-avut olisivat väsyneitä raskaan kauden jälkeen, eivätkä vaivautuisi lähtemään Valko-Venäjälle.Venäjä tulee tarjoamaan yllättävän kovan vastuksen, koska Ilja Kovaltchukin uutisoitiin jättävän kisat väliin loukkaantumisen takia. Suomella on kuitenkin ollut tapana klaarata Venäjä tiukassa paikassa, kun naapurin kattila kiehuu yli.

    Tsekki, Slovakia ja Sveitsi ovat varmasti yhtä pahoja kuin aina, mutta voitettavissa jokainen. Ja suomalaisille nämä panoksettomat kisathan kelpaavat siinä missä muutkin, kunhan poika saadaan saunaan ja ihmiset pääsevät torille tapaamaan tuttuja.

    Vaikka MM-kisojen konsepti on vanhanaikainen ja jokavuotiset kisat eivät innoita suurimpia tähtiä lähtemään mukaan, jokainen suomalainen kiekkoilija tietää, millainen arvo kotimaassa kisoille annetaan. MM-kilpailut ovat suomalaisille kevätperinne. Vaikka kisat järjestettäisiin Nigeriassa ja samana vuotena olisi ollut viidet talviolympialaiset, Suomen kansa antaa arvon MM-turnaukselle.

    Voihan olla, että näemme pelillisesti parhaat kisat vuosiin, kun jokainen joukkue on täynnä pelkästään motivoituneita pelaajia. Ei ole “ryangetslafeja”, jotka pelaavat itsellensä paikkaa seuraavaan huipputurnaukseen surffaillen yökerhoissa pelipäivien aattoina.

    Pari viikkoa sitten päävalmentaja Erkka Westerlund oli Parempaa peliä joka päivä -tiedotustilaisuudessa toiveikas NHL-apujen suhteen. Hän sanoi, että jokaiselta pelaajalta kysytään kiinnostusta niin kuin on tapana. Ajatuksena on, että Pohjois-Amerikasta saadaan pelaajia mukaan. Ja vaikka ei saataisi, Suomi saisi euroopastakin kasattua kilpailukykyisen, laadukkaan ja motivoituneen joukkueen.

    Ei tehdä näistä merkityksettömiä kisoja meille, koska sitä ne eivät kuitenkaan tule olemaan. Muistutan, että vuoden 95 MM-kulta voitettiin kisoissa, joissa ei ollut ainuttakaan NHL-apua. Ei Suomella, eikä kellään muullakaan. Ollaanko sitä muisteltu jälkeenpäin? Ei, kansa muistaa ainoastaan legendaarisen ensimmäisen MM-kullan.

    Kultamitali kaulassa Maamme-laulun soidessa taustalla olosi ei voi olla merkityksetön. Oli kyseessä sitten nämä tylsät jokavuotiset MM-karkelot tai puulaakiliigan mestaruus.

     

    pressikuvat-1-39

     

     

     

    Rami Shikeben

     

     

  • Luomisen tuska

    Share

    Kirjoittamisen luulisi olevan helppoa ja yksinkertaista. Keksit aiheen ja alat kirjoittamaan, mutta joskus aihe löytyy mutta et silti saa mitään ulos. Et vaikka mitä ratkaisua yrität löytää tilannetta helpottamaan. Rauhoittavaa teetä, kynttilöitä, inspiroivaa musiikkia ja silti yhä tuijotat tyhjää paperia.

    Kun kirjoittamisesta tai luomisesta tulee tuskallista, on paras vain antaa olla ja odottaa. Aina sille ei ole aikaa tai mahdollisuutta. On aikoja kun kaikki riippuu siitä mitä tuotat paperille, lehteen on saatava juttu tai kustantaja odottaa innoissaan seuraavaa tuotostasi ja lompakko on tyhjä.

    Ahdistus on kova, tuijotat kauhun kankeana kalenteria tietäen että jotain on saatava aikaiseksi määräpäivään mennessä ja kuitenkaan mikään ei ole tarpeeksi hyvää. Tuntuu siltä että joku on kidnapannut muusasi ja pitää sitä panttivankinaan, etkä tiedä mitä he haluavat.

    Tilanne on hankala ja stressaava, varasit kunnolla aikaa kirjoittamiselle eikä silti mitään tule ulos. Tuntuu kuin mikään ei onnistu, stressi siirtyy kotiasioihin ja maailma näyttää synkältä. Kunnes se valoisa päivä iskee ja muusasi pääsee vapauteen vankeudestaan. Jälleen homma hoituu ja asiaa tulee ulos paperille.

    Kaikki ovat tyytyväisiä, pahin on ohitse. Sitä seuraavaa päivää odotellessa kun tuska jälleen iskee. Jokaisen kirjoittajan pahin painajainen tuo luomisen tuska, se pieni ikävä mörkö sängyn alla odottamassa seuraavaa tilaisuutta iskeä.

     

     

     

    Katri Mustonen

  • Urheilu, tuo vanha rakastaja

    Share

    ”Ei vanhuus mieltä anna, vaan opettaa hiljaa kävelemään”, toteaa vanha suomalainen sananlasku. Urheilijat ovat murskaamassa tätä filosofiaa.

    Ikänestorit ovat sykähdyttäneet urheilumaailmaa viime vuosina, dominoimalla lajejaan nuoruuden innolla ja pilkkeillä silmäkulmissaan. Teemu Selänne (43), Jaromir Jagr (42), Ryan Giggs (40), Ole Einar Bjørndalen (40), Kobe Bryant (35) ja Peyton Manning (38) yhdistetään kaikki lajiensa huippuihin, vielä tänäkin päivänä.

    Tämä kielii urheilun kenties kauneimmasta puolesta – rakkaudesta lajiin. Sanonta lienee kaikille tuttu, mutta harva käsittää mitä se pitää sisällään.

    Jokaisella urheilijalla tulee jossain uransa vaiheessa eteen tilanne, jossa motivaatio on alhaalla ja mieleen hiipii ajatus: ”Onko tässä enään mitään järkeä?” Pelaaminen ja harjoittelu ei kiinnosta entiseen tapaan. Vanhemmilla urheilijoilla tämä ajatus pyörii päässä useammin kuin nuorilla. Mutta aito palo ja halu jatkaa, voi viedä nämä kansan suosikit yhä uskomattomampiin suorituksiin.

    Suomen koripallomaajoukkue pelasi fantastiset EM-kisat viime syksynä. Joukkueen kapteenin Hanno Möttölän kisamatka ei ollut ennen kisoja mikään selviö. Mies pelasi Suomessa divari-koripalloa edellisenä kautena ToPo:ssa. Hän kuitenkin päätti, että tulee kuulumaan joukkueeseen ja vieläpä tärkeään rooliin, nimenomaan parketilla. Itsenäinen harjoittelu ja kova työ toi tulosta, ja Möttölä nähtiin EM-parketeilla huippuiskussa 37-vuotiaana.

    Nämä rajoja rikkovat urotyöt vaikuttavat ihmisiin ja kanssaurheilijoihin uskomattomalla tavalla. Sitä hyvänolon tunnetta ei voi sanoin kuvailla, kun 43-vuotias Teemu Selänne iskee Olympialaisten pronssipelissä kaksi maalia vastustajan verkkoon, ja hänet valitaan turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi. Tai kun Jaromir Jagr maalaa uransa 700:n NHL maalinsa, ja juhlii sitä kuin ensimmäistään. Urheilu elää näistä hetkistä. Ja näistä hetkistä saa normaali kaduntallaajakin käsityksen, miten voimakas työkalu urheilu on.

    Nauttikaa näistä suorituksista. Kaikki päättyy kuitenkin aikanaan, urheilussakin.

     

    pressikuvat-2

     

     

     

    Kristian Kalmari

  • Catzin ylivoima vie mielenkiinnon mestaruustaistosta

    Share

    Naisten Korisliigan pudotuspelit pyörähtävät käyntiin tänään. Lappeenrantalainen Catz tavoittelee kolmatta perättäistä mestaruutta.  Ja sen he myös voittavat, koska Suomesta ei tällä hetkellä löydy heille haastajaa.

    Catzin voittoputki on parhaillaan 48 ottelua. Joukkueen edellinen tappio on joulukuulta 2012, kun se hävisi Forssassa. Kotisalissaan Catz on viimeksi hävinnyt saman vuoden huhtikuussa.

    Tällä kaudella Catz voitti runkosarjassa vastustajansa keskimäärin vajaalla 30 pisteellä.  Alle 10 pisteen voittoja kertyi vain kolme.

    Lappeenrantalaiset pelaavat väärässä sarjassa. Heille oikea paikka kotimaan sarjan lisäksi olisi Eurocup. Joukkueen aloitusviisikko kestää vertailun kansainvälisten huippujoukkueiden kanssa.

    Joukkueen harjoituksissa on yksinkertaisesti kovempi taso kuin suurimmassa osassa runkosarjaotteluista. Jatkuva ylivoima syö myös pelaajien motivaatiota, kun yli puolet peleistä on läpihuutojuttuja.

    Musertava ylivoima näkyy myös Lappeenrannan Urheilutalon yleisömäärissä. Catzin kotipelien yleisökeskiarvo on tippunut viime kaudesta  – harvoja ihmisiä kiinnostaa 50 pisteen kotivoitot.

    Tämän kauden jälkeen Catzin toimistolla on aika istua alas ja miettiä mihin suuntaan seuraa lähdetään ohjaamaan. Ei ole mitään järkeä haalia ylivoimaista kokoonpanoa Naisten Korisliigaan, kuten Lappeenrannassa on viime kaudet tehty.

    Jos Catz ei saa budjettia ensi kaudella europelien vaatimalle tasolle, niin toivon vilpittömästi, että joukkue rakennetaan pääasiassa potentiaalisten nuorten ympärille. Se palvelisi suomalaista koripalloa paljon enemmän kuin yliampuva kilpavarustelu.

    Ja näitä potentiaalisia nuoria on oman seuran a-juniorijoukkue täynnä.

    pressikuvat-1-43

     

     

     

    Henri Inki

     

  • Huippupesäpalloilijan talvi ja kesä ovat kuin yö ja päivä

    Share

    Pesäpallon pelaaminen miesten kotimaisessa pääsarjassa on urheilijalle kesästä toiseen kiireistä aikaa. Tänä keväänä vapun jälkeen vauhtiin iskettävässä Superpesiksen runkosarjassa jokainen joukkue pelaa peräti 30 ottelua. Kolmisen kuukautta kestävässä sarjassa kunnon taukoja on ainoastaan kaksi, kun sekä juhannuksen että perinteisen Itä-Länsi -tapahtuman aikaan sarja hiljenee toviksi. Kauden huipentaa elo-syyskuussa pelattavat kahdeksan joukkueen pudotuspelit. Tämä tarkoittaa sitä, että reilun neljän kuukauden aikana pelejä voi tulla yhdelle joukkueelle maksimissaan lähes 50 kappaletta.

    Talvisin joukkueet eivät pelaa montaakaan harjoitusottelua, toki SM-hallisarja on ohjelmassa turnausmuotoisesti tammikuusta maaliskuuhun. Viime syksynä Suomen mestaruus -finaaleissa kohdanneilla Sotkamon Jymyllä sekä Vimpelin Vedolla ei ole omilla paikkakunnilla pesäpallohalleja, joissa harjoitusotteluiden pelaaminen onnistuisi.  Pesäpalloa voi verrata muihin lajeihin sen verran, että esimerkiksi jalkapallossa pelataan erilaisia cupeja ja turnauksia ennen kauden alkua ja sen aikana. Myös jääkiekkojoukkueet pääsevät testaamaan kokoonpanojaan ja taktiikoitaan hyvissä ajoin syksyllä.

    Esimerkkinä Suomen pesäpallon ykkösjoukkueet Veto ja Jymy eivät pelaa talvisin halli-SM-turnauksia lukuunottamatta harjoituspelejä juurikaan. Näidenkin joukkueiden pelitauot kausien välillä ovat karkeasti syyskuun lopusta pitkälle tammikuuhun. Superpesiksen alkaessa jengien ottelumäärä ja niiden pelitiheys muuttuu talveen verrattaessa silmiinpistävästi. Tämän lisäksi huippupelaajien on totuttava olemaan useita tunteja kesästä tien päällä monta kertaa viikossa. Ylimmällä sarjatasolla Superpesiksessä joukkueita on niin Joensuusta Koskenkorvalle, kuin Raahesta Kouvolaan.

    Kirjoittaja arvostaa pesäpallon kotimaisen pääsarjan Superpesiksen monenlaisen rasittavuutensa vuoksi erittäin korkealle. Toki joukkueet saavat hioa peliään kuntoon talvikaudella, kun sarjakausi on niin lyhyt. Toisaalta aikaa treenaamiseen on, kun itse harjoitusotteluiden määrä jää yleensä kovin pieneksi. Juuri ottelumäärän ja pitkien välimatkojen vuoksi pääsarjapesäpalloilijan talvi ja kesä ovat keskenään kuin yö ja päivä. Huippupelaajan ei tarvitse lomasta haaveilla, kun esimerkiksi tulevana kesänä otteluita pelataan Superpesiksessä keskimäärin kolme per viikko. Ja kirsikkana kakun päälle, pesishän on urheilua, jota pelaajat harjoittavat rakkaudesta lajiin.

     

    pressikuvat-1-40

     

     

     

    Miska Miettinen

  • Myyntitalkoot Liigan kustannuksella

    Share

    Jääkiekon SM-liigassa on tällä kaudella nähty kenties historian pahimmat tyhjennysmyynnit, kun pudotuspelipaikkansa menettäneet joukkueet ovat halunneet paikata talouttaan myymällä muualle kelpaavat pelaajat pois. Tyhjennysmyynteihin ”syyllistyivät”” sarjataulukon neljä viimeisintä joukkuetta, eli KalPa, TPS, Ässät sekä HPK.  Pudotuspelihaaveet menetettyään nelikko myi käytännössä kaikki tähtipelaajansa muualle.

    Vaikka HPK onkin tässä joukossa positiivinen poikkeus, niin KalPan, TPS:n ja Ässien touhuilut ovat tehneet todella huonoa Liigalle.

    Turhia ja merkityksettömiä pelejä oli todella paljon, kun pudotuspelimahdollisuutensa menettäneet joukkueet kohtasivat. Liigan onneksi pudotuspelipaikkojen välillä oli todella hurja kamppailu aina viimeiselle kierrokselle asti, joten runkosarjassa riitti jännitettävää. Lisäksi HPK:n nousu kuolleista toi oman mausteensa runkosarjan huipennukseen.

    Yleisömäärät ovat olleet pieniä. Miksi kukaan haluaisi maksaa helmikuisesta tiistaiottelusta KalPan ja TPS:n välillä, jossa ei ole yhtään mitään panosta? Ei peleissä käyminen ole kannattajien velvollisuus, vaan seurojen tehtävänä on pitää tuote kiinnostavana, josta asiakas maksaa mielellään.

    Joukkueet ovat yksinkertaisesti olleet huonompia. KalPan tehtyjen maalien keskiarvo ottelua kohden on pienin Liigassa 2000-luvulla. Onhan se selvä asia, että kun parhaat pelaajat myydään pois ja tilalle nostetaan vain omia A-junioreita, niin ei joukkue yksinkertaisesti ole enää yhtä hyvä ja kiinnostava.

    Mutta ei pelaajien myymisestä voi seuroja syyttää. Liiga antaa siihen mahdollisuuden, kun karsintasarja runkosarjan viimeisen ja Mestiksen mestarin välillä päätettiin poistaa. Nyt häntäpään joukkueilla ei ole mitään vaaraa putoamisesta, joten tähtipelaajat voidaan huoletta myydä pois. Tällä paikataan taloudellisia tappioita, joita alkukauden heikot otteet ovat aiheuttaneet.

    Vaikka suuri yleisö ei pidäkään sarjan häntäpään myyntitalkoista, niin seurojen tulevaisuuksien kannalta se on järkevintä.  Hyvä vaan, että seurat saavat tulevillakin kausilla kilpailukykyiset joukkueet kasaan, ettei yksi taloudellisesti huono kausi pistä lumipalloa vyörymään väärään suuntaan.

     

    pressikuvat-1-45

     

     

     

    Eemeli Kosonen

  • Myrskyn silmässä

    Share

    Trombit on projekti, jota jokainen medialinjojen opiskelija on odottanut pelonsekaisin mielin.

    Trombitissa päästään lopulta täysillä hyödyntämään kuluneen kouluvuoden aikana opittuja asioita. Päästään kokemaan kuumottavat deadlinet, stressin takia menetetyt yöunet ja morkkis siitä, kuinka jutusta ei välttämättä tullutkaan niin hyvä, kuin miltä se näytti omassa päässä.

    Edessämme seisoo silti ainutlaatuinen tilaisuus.

    Itse olen odottanut Trombitia hyvillä mielin, sillä päälimmäisin syy miksi ylipäätään tulin HEO:on, on rakkauteni tekemiseen.

    Voin tunnustaa olevani hyvin laiska lukemaan oppikirjoja, mutta lehtilinjan juttuharjoitukset ja yhteiset keskustelut ovat olleet ehdottomasti HEO-vuoteni kohokohtia. Yhteistyö kuvaajien ja graafisten suunnittelijoiden kanssa on tuonut mukavaa vaihtelua ja opettanut, että näistä hommista saa paljon enemmän irti, kun tekee yhdessä muiden kanssa.

    Odotan, että Trombit tulee antamaan tekijöilleen vastauksen kysymykseen: ”Onko tämä sitä mitä haluan tehdä?”

    Lehtilinja on tähän mennessä näyttänyt minulle alan hyvät ja huonot puolet, enkä osaa vielä punnita kumpi painaa minun vaa’assani enemmän. Itseään saa ja pitääkin toteuttaa, mutta sen varjopuolena on tiukoissa aikatauluissa eläminen.

    Sain osani stressistä, kun viime viikko kului sängyn pohjalla sairastaen. Jouduin perumaan seuraavaan juttuuni liittyvän tapaamisen ja tämä tietenkin aiheuttaa alkavalle viikolle kovempaa kiirettä. Viikon menettäminen aikataulusta sekoittaa inhottavasti pakkaa.

    Myrskyn laantuessa uskon tietäväni tulevan suuntani. Odotan innolla mitä siellä suunnalla näkyy.

    Suunnataan silti katse vielä Trombitiin. Katsoessani tulevaa kuukautta ja työvuorolistaa, ajatukseni täyttyvät niistä lehtijutuista, joita olen koko vuoden aikana halunnut tehdä. Nyt on tullut aika laittaa itsensä ja ajatuksensa likoon.

     

    Juuso_passi

    Juuso Hämäläinen

     

  • Hyväntekeväisyyttä rakkaudesta lajiin

    Share

    Neljästä kuuteen harjoitusta, harjoitusten suunnittelu, kaksi peliä, vastustajien pelivideoiden tutkiminen ja pelisuunnitelman tekeminen, edellisten omien pelien videoiden katsominen ja palautteen antaminen pelaajille.

    Siinä viikkoaikatauluni viime kaudelta. Valmennan amerikkalaista jalkapalloa, ja korvaukseni oli seuran takki, pari t-paitaa ja kisamakkarat kotipelien jälkeen.

    Rakastan jenkkifutista. Valmentaminen antaa minulle suunnatonta iloa ja hyvänolontunnetta. Sitä fiilistä, kun junioripelaaja tulee hymyssä suin kehumaan treenejä, on vaikea sanoin kuvailla. Tein aikaisemmin elämässäni asioita, mitkä eivät tehneet minua onnelliseksi. Olin suoraan sanoen onneton. Valmentaminen oli isoin askel pois pimeydestä.

    Suomessa on todella paljon ihmisiä, monen urheilulajin parissa, ketkä tekevät rakkaudesta lajiin valtavia määriä töitä ilmaiseksi. Huoltajat, seuran taustatyöntekijät, valmentajat ja muut, he ovat suomalaisen urheilun selkäranka. He antavat urheileville lapsille, naisille ja miehille mahdollisuuden harrastaa. Urheilijat toki hyvin usein maksavat seuralle kausimaksuja, mutta ilman tätä talkootyötä seuroja ei olisi olemassa.

    Tämä talkootyö on myös iso ongelma suomalaisessa urheilussa. Liian moni seura ajautuu vaikeuksiin, kun nämä ihmiset palavat loppuun. Joskus tilalle saadaan uusi tekijä, joka taas nostaa toimintaa ylös, kunnes tämä ei enää jaksa. Ollaan ikävässä oravanpyörässä ja kehitys polkee paikallaan. Mikä olisikaan tilanne, jos nämä ihmiset olisivat samaan aikaan tekemässä töitä seuran eteen?

    Liian usein korvausta esim. valmentajalle, ajatellaan pelkkänä kuluna, mikä ei tuo seuralle mitään takaisin. Tästä pitäisi ehdottomasti päästä eroon. Korvaus näille ihmisille pitää nähdä sijoituksena. Välillä takaisinmaksuaika saattaa olla hieman pidempi, mutta tappiollista sijoitustoimintaa se on hyvin harvoin. Tämä nostaisi valmentajien tasoa ja tällöin pelaajat kehittyisivät paremmin. Jos pelaajat ja valmentajat ovat parempia, on peli myös laadukkaampaa. Se taas toisi lisää katsojia yleisöön. Näin ainakin minä uskon. Ja haluan myös uskoa, että pääsemme vielä joskus toteamaan sen.

     

    MikkoKoikkalainenKolumni

     

     

     

    Mikko Koikkalainen