Mikä ihmiskehon lihas on latinankieliseltä nimeltään (musculus) triceps surae? Ei tietoa? Tuskin on kovin monella muullakaan. Itse hain sen Googlesta. Ja uskallanpa vielä väittää, että tiedän jonkin verran ihmiskehosta ja sen lihaksistosta, mutta tätä en tiennyt.

Otetaan toinen ja helpompi arvoitus: gluteus maximus. Kuulostaa ehkä tutummalta. Eikä ihme. Treenatusta ja lihaksikkaasta kehosta on tullut valtaisia ihanne ja pyöreäksi pumpatusta gluteus maximuksesta (iso pakaralihas) sen havitelluin symboli.

Keholliset kauneusihanteet ovat kummallisia. Kun ravintoa oli saatavilla niukasti ja ihmiset olivat laihoja, oli seksikästä olla iso. Lähempänä nykypäivää sairastuttiin elintasosairauksiin ja liikalihavuuteen ja niinpä keksittiin ihannoida laihuutta. Haluamme aina sitä, mikä on vallitsevien olosuhteiden valossa kaikkein hankalinta. Lihavuus ei ole enää muodikasta, koska se on liian helppoa. Hoikkuudestakin on tullut sellaista, sillä nykyään on varaa mistä valita. Ei tarvitse syödä raskaasti ja rasvaisesti siksi, ettei muuta ole saatavilla. Siihen päälle kohtuulliset geneettiset lahjat, niin normaalipaino useimman on saavutettavissa.

Keksitäänpä siis ihannoida lihaksikkuutta ja sopusuhtaisuutta. Siinä on meille nykyihmisille haastetta kerrakseen. Lihaksia saadakseen joutuu menemään salille ja syömään yli oman kulutuksen. Toisaalta ei saa syödä liikaa, eikä ainakaan vääriä asioita. Makrojen kanssa pitää olla tarkkana. Välillä pitää muistaa harrastaa myös aerobista liikuntaa, mutta sitäkin kohtuudella. Ei gainsseja kannata lenkkipolulle hukata. Entäpä istuminen, tuo nykypäivän suuri vitsaus? Suorastaan myrkkyä gluteus maximukselle.

Mitä pahaa on siinä, että ihmiset, erityisesti naiset, haluavat kyykätä itselleen pyöreän takamuksen? Ei ehkä mitään. Huolestuttavaa on se, jos harrastamisesta tulee vain ja ainoastaan ulkonäkökeskeistä. Jos ei enää välitetä hypätyistä senteistä vaan niistä hauiksen ympärillä olevista. Jos juokseminen ei voi olla nautittava harrastus vaan tapa nitistää lihasten erottuvuutta haittaavat läskit. Silloin liikutaan harmaalla alueella, josta on yllättävän helppo livetä syömishäiriön tai pakkomielteisen treenaamisen puolelle. Ne ovatkin yksi nykytrendin vakavimmista kääntöpuolista.

”Huolestuttavaa on se, jos harrastamisesta tulee vain ja ainoastaan ulkonäkökeskeistä. Jos ei enää välitetä hypätyistä senteistä vaan niistä hauiksen ympärillä olevista.”

Erityisen vahingollinen lähtökohta ulkonäkökeskeisyys on lapsille ja nuorille, jotka ovat herkkiä ottamaan mallia vanhemmista ja median luomista kauneusihanteista. Heidän kohdallaan liikunnan pitäisi lähteä ilosta ja innostuksesta, ei tarpeesta muokata omaa kehoa haluttavammaksi. Aikuisten ihanteille altistuminen on kuitenkin vääjäämätöntä. Pitäisikö lapsille sitten sanoa, että äiti syö parsakaalia, koska se on niin hyvää? Tai että isä punnertaa tässä hiekkalaatikon reunalla, koska sillä on kylmä?

Ehkä onkin niin, että selittelyn sijaan meidän aikuisten kannattaisi ottaa mallia lapsista. Asioita ei pidä ottaa niin vakavasti, pääasia että on hauskaa. Liikuntaankin voi suhtautua lapsenmielisesti. Se kannattaa muistaa seuraavan kerran kuntosalilla. Tärkeintä on liikkua siksi, että siitä tulee hyvä ja energinen olo. Voi olla että siinä samalla kertyy niitä lihaksiakin. Voi olla että ei. Treeni ja terveellinen ravinto ovat suotavia, kunhan niitä ei suorita pelkän ohimenevän ihanteen vuoksi.

Ja mitä lihaksikkaan kehon symboliin tulee, se vaatii paljon työtä. Valitettavasti meillä suomalaisilla ei ole geneettisiä lahjoja gluteus maximuksen suhteen. Voisi siis sanoa, että valtavasti työtä. Mutta onhan treenattu takamus sen verran haluttua tavaraa, että sen eteen kannattaa tehdä vuosien työ. Noina vuosina kannattaa muistaa tasapaino ja treenata muitakin lihaksia, kuten triceps suraeta.

Se on muuten pohje, kolmipäinen lihaskokonaisuus säären takapuolella. Toivottavasti se ei surkastunut tästä kaksituntisesta, jonka istuin kolumnia kirjoittaen. Gluteus maximus tuskin tykkäsi hyvää.