Entinen suomalaiskiekkoilija Ilkka Sinisalo on kuollut. Sinisalo oli kuollessaan 58-vuotias.
Sinisalo pelasi NHL:ssä 582 ottelua Philadelphia Flyersin, Minnesota North Starsin ja Los Angeles Kingsin paidassa. Parhaiten suomalaiskiekkoilija muistetaan Flyersista, jossa hän pelasi yhdeksän kautta.
Valkeakoskella syntynyt Sinisalo debytoi SM-liigassa vuonna 1977 HIFK:n paidassa. Helsinkiläisseurassa Sinisalo vietti neljä kautta, jonka aikana hän voitti uransa ainoan Suomen mestaruuden vuonna 1980. Viimeisen HIFK kauden jälkeen Sinisalo pääsi edustamaan Suomea MM-kisoihin.
HIFK:ssa vietetyn neljän kauden jälkeen Sinisalo siirtyi Philadelphia Flyersiin. Flyersin riveissä Sinisalo pääsi pelaamaan kahdesti Stanley Cupin finaaleissa. Yhdeksän Flyers-vuoden jälkeen, Sinisalo pelasi vielä kaksi vuotta NHL:ssä Minnesotassa ja Los Angelissa.
NHL-ura loppui 1992, jonka jälkeen Sinisalo palasi Suomeen. SM-liigassa hän pelasi vielä 4 vuotta HPK:n, Kärppien, Ilveksen ja Kiekko-Espoon riveissä, jonka jälkeen hän lopetti pelaajauransa.
Pelaajauran jälkeen vuodet 1997-1999 hän toimi Espoon Bluesin toimitusjohtajana. Tämän jälkeen Sinisalo siirtyi Flyersin Euroopan kykyjenetsijäksi.
Sinisalo edusti Suomea kolmissa MM-kisoissa sekä Kanada-cupissa. Hänet valittiin Suomen jääkiekkoleijonaksi numerolla 107. Suomalaisista jääkiekkoilijoista Sinisalo oli ensimmäinen joka pääsi NHL:än ilman NHL-varausta.