Trombitin toimitus pääsi tutustumaan yhdysvaltalaiseen ex-judokaan, Ajax Tadeharaan. Kuka on tämä kuusi vuotta Yhdysvaltojen maajoukkueen mukana ollut ja Suomessakin otellut mies?
Teksti: Piia Utoslahti, kuvat: ajaxjudoattacks instagram
Ajax Tadehara on 34-vuotias yhdysvaltalainen entinen judoka. Hän on kotoisin Idahosta ja asuu tällä hetkellä pienessä Pocatellon kaupungissa, josta hän on alun perinkin lähtöisin. Tadehara ei itse muista milloin hän aloitti judon parissa, mutta hänen isänsä jalanjäljissä hän salille aikanaan suuntasi.
“Japanilainen isäni valmensi aikoinaan pieniä junioreita judossa. Niinpä minäkin menin katsomaan, mitä siellä salilla tapahtuu, ja loppu on historiaa. Käytännössä olen harrastanut lajia ikuisuuden. En muista yhtään, minkä ikäisenä lajin aloitin – sitä pitäisi kysyä äidiltäni”, Tadehara naurahtaa.
Eniten hänen uraansa vaikuttanut valmentaja on Kei Eguchi, joka oli siihen aikaan maailman kolmanneksi paras judoka. Kei oli epäonnekseen samassa Tokain yliopistossa, josta tuli siihen aikaan maailman ykkösjudoka, eikä hän päässyt siksi edustamaan Japania olympialaisiin.
Kei tuli Idahon yliopistoon lukemaan englantia. Muutaman vuoden jälkeen hän ryhtyi sitten opettamaan nuorempia judolahjakkuuksia.
“Hän oli valmentajani silloin, kun menin high schooliin. Hän oli erinomainen opettaja, mutta myös tuki minua, kun kasvoin aikuiseksi. Nyt hänellä on omia lapsia. Jos he innostuvat judosta yhtä paljon kuin äitinsä, pääsen opettamaan heitä. Sillä tavalla ympyrä sulkeutuisi”, Alex Tadehara pohtii.
Judon perässä ympäri maailmaa
“Olin judoammattilainen 10 vuotta. Yritin päästä Rion olympialaisiin, mutta maailmanlistan sijoitukseni ei aivan riittänyt sinne. En ole sen jälkeen otellut ammattilaisena”, Tadehara kertoo.
Hän matkusteli ympäri maailmaa karsintatapahtumiin. Tutuksi tulivat Australia, El Salvador, Iso-Britannia, Japani, Kanada, Mauritius, Ruotsi, Suomi ja Skotlanti.
“Olen isäni puolelta puoliksi japanilainen, joten oli hienoa nähdä sitä kulttuuria paikan päällä. Lisäksi Euroopassa oli upeaa nähdä, kuinka elämä pyörii toisella puolella maailmaa kuin missä itse asuu.”
Tadehara oli Yhdysvaltojen maajoukkueen mukana kuusi vuotta. Hän pääsi karsintatapahtumiin ympäri maailmaa ja edusti maataan Pan American -turnauksissa.
Tadehara ei saavuttanut mitaleita maailmanmestaruuskisoissa, mutta hänellä on 10 kansainvälistä mitalia.
“Mitaleita on tullut Pan American turnauksista, Australiasta, olin siellä Australian avoimeissa judotapahtumassa. Lisäksi minulla on mitali Mauritiukselta, siellä oli samantyylinen tapahtuma kuin Australiassa. El Salvadodistakin tuli kotiintuomisia. Kaiken värisiä mitaleita on kotona”, Tadehara muistelee uraansa.

Muistoja maajoukkueesta
Parhaita muistoja maajoukkueajoista kysyttäessä Tadehara mainitsee vaimon, ystävät ja mitalit.
“Voitin maajoukkueessa 10 mitalia. Mutta mikään ei korvaa sitä, että olen saanut reissuiltani elinikäisiä ystäviä, joihin pidän yhteyttä edelleen. Tapasin myös eräällä judomatkallani vaimoni. Olin ottelemassa, ja hän tuli sen jälkeen juttelemaan minulle. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Olen matkustellut hänenkin kanssaan ympäri maailmaa judon perässä.”
Tadeharan mieleen on jäänyt kaksi ottelua maaottelu-uralta.
“Ensimmäisenä tulee mieleeni ottelu Montrealissa. Vastassani oli ranskalainen Teddy Riner. Hän on moninkertainen olympiavoittaja ja maailmanmestari. En voittanut häntä, mutta sain hänen kanssaan otellessani paljon hyvää oppia ja pääsin ottelemaan maailman huippua vastaan.”
”Toinen mieleenpainuvin otteluni on argentiinalaista Hector Camposia vastaan. Olin kuusi kertaa urallani hävinnyt hänelle. Olin toki pärjännyt joissakin otteluissa ihan hyvin, mutta aina se oli jäänyt jotenkin pienestä kiinni. Sitten voitin hänet lopulta Pan American avoimissa Santiagossa Chilessä. Peli meni jatkoajalle, ja onnistuin voittamaan pronssia. Huikea matsi”.
Kolmannen tason musta vyö
Tadeharan elämä pyörii tällä hetkellä judon ympärillä, mutta hän ei itse enää ottele. Hän omistaa pienen judoa opettavan yrityksen, jonka nimi on Snautser judo.
“Opetan judoa lähinnä pienille lapsille tällä hetkellä. Se on oikein mukavaa”, Tadehara kertoo.
Tadeharalla on kolmannen tason musta vyö. Mustassa vyössä on kymmenen tasoa, joista kymmenen on paras.
“Minulla on tällä hetkellä kolmannen tason musta vyö. Teen töitä neljännen tason mustan vyön saamiseksi”.
Tadehara oli ottelemassa Suomessa vuonna 2010. Hänelle oli sovittuna kolme ottelua. Hän ottelikin kaikki kolme, mutta jo ensimmäisessä ottelussa tuli tärsky.
“Kaveri sai minusta otteen ja heitti minut mattoon. Sormeni murtui, mutta en huomannut sitä itse ottelussa. Ottelun jälkeen äitini huomasi, että sormeni osoittaa vähän eri suuntaan. ”
”Sen jälkeen tuli vasta kipu. Ottelin kaksi viimeistä ottelua sormi vahvasti teipattuna ja vasta kotona ollessani suuntasin lääkäriin”, Tadehara toteaa.
Painoluokkakikkailua: 118 vs. 150 kiloa
Tadehara ei otellut urallaan yhdessä tietyssä painoluokassa. Hänen mukaansa se on harvinaista, mutta hän vaihteli painoluokkaansa usein kilpaillessaan.
“Kun opiskelin collegessa, ottelin 90 kilon painoluokassa. Kun ottelin Suomessa, minusta tuli kansainvälinen ottelija. Olin alle satakiloisten sarjassa.”
”Viimeiset kaksi vuotta ammattilaisurastani ottelin yli satakiloisissa. Kerran minulla olikin vastassa 150-kiloinen vastustaja. Olihan se vaikeaa, kun en häntä jaksanut heittää, piti vain yrittää olla nopea ja väistellä”, Tadehara naurahtaa.
Tadehara kertoo painaneensa ottelun aikaan noin 118 kiloa. Siitä huolimatta vastustaja heitteli häntä kuin märkää rättiä.
“Olihan se hurjaa, kun niin iso mies tulee päälle, vaikken itsekään ihan pienikokoinen ole”.
Urheilija ei tervettä päivää näe
Urheilija ei tervettä päivää näe. Se on tuttu sanonta Tadeharallekin.
“Voi, kärsin paljon vammoista urallani. Judo on hyvin fyysinen urheilulaji. Olin usein vähän pienikokoisempi kuin muut vastustajani. Oikea polveni on mennyt monta kertaa, niin sivuside kuin ristiside. Olen loukannut molemmat olkapääni monesta eri kohtaa.”
”Niskani on todella tiukka. Kun ajan autoa, käännän koko vartaloani, kun katson tuleeko autoja. En pysty kääntämään päätäni kunnolla. Olen murtanut melkein kaikki sormeni ja varpaani, ja venäyttänyt selkääni useamman kerran. En edes pysy laskuissa”.
Kysyttäessä vaikuttavatko vammat mitenkään hänen normaalielämäänsä, vastaus on kyllä.
“Herään joskus siihen, kun niskaani särkee kovasti. Ja nyt kun valmennan judoa, en voi näyttää kunnolla kaikkia tekniikoita. Polveni muistuttavat usein siitä. Mutta toisaalta, jos minulla ei olisi jotain kipuja, niin en voisi sanoa olleeni urheilija”.
Viime vuosina Tadehara ei ole enää otellut niin paljon kuin ennen. Hän aikoo osallistua toukokuussa tapahtuvaan kansalliseen judoturnaukseen.
“Siitä tulee jännittävää, koska en ole otellut kunnolla moneen vuoteen”, Tadehara päättää.