Scuderia Ferrari on F1-talleista vanhin. Se on ainoa talli, joka on kilpaillut jokaisella F1-kaudella. Tallin ensimmäinen kilpailu ajettiin vuonna 1950 Monacon legendaarisella katuradalla.

Ferrarin päämaja sijaitsee Italian Maranellossa. Tallipäällikkönä toimii Maurizio Arrivabene. Teknisenä johtajana työskentelee Mattia Binotto.

Ferrari on moottoriurheilun kuninkuusluokan menestyinen talli. Musta ori on voittanut valmistajien maailmanmestaruuden peräti 16 kertaa. Kuljettajien maailmanmestaruuksia Ferrarilla ollaan juhlittu 15 kertaa. Legendaarisella tallilla on takanaan huimat 931 osakilpailua.

Suomalaista väriä Ferrarin punaisissa on nähty kolmesti. Jyrki Järvilehto toimi tallin testikuljettajana vuonna 1989. Ensimmäinen suomalainen kisakuljettaja Ferrarilla oli Mika Salo. Salo paikkasi kesken kauden loukkaantunutta Michael Schumacheria. Salo ajoi Ferrarilla yhdeksän osakilpailua ja sijoittui parhaimmillaan toiseksi. Suurin suomalaisvaikutus Ferrarille on ehdottomasti ollut Kimi Räikkönen. Räikkönen on viimeisin Ferrarilla maailmanmestaruuden voittanut kuljettaja.

Kaudella 2016 Ferrari sijoittui valmistajien MM-taulukossa kolmanneksi keräten 398 pistettä. Ferrarin kuljettajaa ei nähty korkeimmalla korokkeella viime kaudella kertaakaan. Viime kaudella tallissa ajoivat Sebastian Vettel ja Kimi Räikkönen, jotka jatkavat punaisten ratissa myös tälläkin kaudella.

Sebastian Vettel (s. 3.7.1987, Hessen, Länsi-Saksa) 179 osakilpailua, 2 108 pistettä, 42 voittoa, 4 maailmanmestaruutta.

Sebastian Vettel on yksi tämän kauden F1-sirkuksen kokeneimmista ja menestyneimmistä kuljettajista. Kaudella 2016 Vettel sijoittui MM-sarjan neljänneksi. Vettel ylsi palkintokorokkeelle kauden aikana seitsemän kertaa.

Vettelin F1-ura alkoi kaudella 2007, kun nuori saksalainen paikkasi loukkaantunutta Robert Kubicaa BMW-Sauberille. Vettel sijoittui heti MM-pisteille, mikä teki hänestä historian nuorimman pisteille ajaneen kuljettajan.

Kaudet 2007-2008 Vettel ajoi Red Bullin sisartallissa Toro Rossossa. Vettelin jälki Toro Rossossa oli todella vakuuttavaa ja Vettel ylsi jopa voittoon vuonna 2008.

Vettelin kovat suoritukset takasivat paikan Red Bulliin kausiksi 2009-2014. Saksalainen taisteli maailmanmestaruudesta heti ensimmäisellä kaudellaan sijoittuen lopulta MM-sarjan toiseksi.

Seuraavat neljä kautta olivatkin sitten saksalaisen dominointia. Vettel voitti maailmanmestaruuden neljä kertaa putkeen. Varsinkin kausi 2013 oli suvereeni näytös. Vettel voitti kauden 19 kilpailusta peräti 13. Vettel päätti kautensa huikeaan yhdeksän osakilpailun voittoputkeen ja oli ylivoimainen maailmanmestari.

Kausi 2014 oli kovin mollivoittoinen, jonka jälkeen Sebastian Vettel siirtyi Ferrarille.

Debyyttikaudellaan Ferrarilla Vettel onnistui voittamaan kolme osakilpailua ja pisti koko kauden ajan kovasti Mercedeksen ylivoimalle kampoihin.

Kimi Räikkönen (s. 17.10.1979, Espoo, Suomi) 253 osakilpailua, 1 360 pistettä, 20 voittoa, 1 maailmanmestaruus.

Kimi Räikkönen on todellinen veteraani ja Kimi onkin tulevan kauden vanhin kuljettaja. Viime kaudella Räikkönen sijoittui MM-taulukon kuudenneksi.

Kimi Räikkösen F1-ura alkoi vuonna 2001, kun nuori suomalainen onnistui vakuuttamaan Sauberin ja nappasi tallipaikan itselleen. Räikkönen suoriutui tulokaskaudestaan mallikkaasti, mikä johti sopimukseen McLarenille.

Räikkönen siirtyi McLarenille, kun talli osti Räikkösen sopimuksen korvatakseen uransa päättäneen Mika Häkkinen. Räikkösen aika legendaarisessa tallissa oli kaksijakoista, koska McLarenin auto osoitti olevansa nopea, mutta oli myös paikoin epäluotettava, mikä johti moniin keskeytyksiin. Kaudella 2002 Räikkönen kärsi teknisistä vioista ja joutui keskeyttämään kymmenen kertaa.

Kaudella 2003 Jäämies taisteli maailmanmestaruudesta Michael Schumacherin kanssa, mutta joutui lopulta taipumaan toiseksi.

Kausi 2004 oli jälleen McLarenin luotettavuusongelmien vuoksi ns. välivuosi ja Räikkönen jäi MM-pisteissä vasta seitsemänneksi.


Kaudella 2005 Kimi taisteli jälleen tosissaan maailmanmestaruudesta, mutta jäi jälleen toiseksi, kun Fernando Alonso voitti mestaruuden. Viimeinen kausi McLarenilla vuonna 2006 oli jälleen hankala, kun McLarenin auto ei pystynyt taistelemaan mestaruudesta.

Kaudeksi 2007 Räikkönen siirtyi Ferrarille, jossa hän näytti heti kyntensä. Räikkönen nousi Ferrari-fanien suosioon, kun hän onnistui voittamaan heti ensimmäisellä Ferrari-kaudellaan maailmanmestaruuden. Räikkönen oli vielä 17 pistettä sarjaa johtavaa Lewis Hamiltonia perässä, kun jäljellä oli kaksi kilpailua. Huikeiden vaiheiden jälkeen Räikkönen nousi upeasti maailmanmestaruuteen.

Kahtena seuraavana vuonna Räikkönen ei kyennyt taistelemaan mestaruudesta ja hän päättikin pitää muutaman välivuoden. Räikkönen palasi kuninkuusluokkaan vuonna 2012, kun hän siirtyi Lotukselle. Hän ajoi Lotuksella kaksi kautta, joiden aikana hän ajoi todella tasaisesti pisteille.

Jäämies palasi Ferrarille kaudeksi 2014. Kausi oli suomalaiselle todella hankala ja Ferrari ei pystynyt taistelemaan korkeista sijoista. Lopulta Räikkönen oli MM-taulukossa sijalla 12, mikä oli hänen historian huonoin sijoitus.

Kaudella 2015 Räikkönen ajoi palkintokorokkeelle kolme kertaa sijoittuen MM-pisteissä sijalle neljä.

Viime kaudella Räikkönen sijoittui MM-pisteissä kuudenneksi. Hän onnistui nousemaan palkintokorokkeelle kolme kertaa. Alkukauden hyvät otteet mahdollistivat Kimin yhden vuoden jatkosopimuksen.

Artikkelikuva: Ella Kajaste, Noora Lipponen

Kuljettajien kuvat: wikipedia.org

Please follow and like us:
RSS
Follow by Email
Twitter
Visit Us
Follow Me
Instagram