Haas lähtee uuteen kauteen parantamaan edelliskauden sijoitusta

Haas F1 Team eli lyhyemmin Haas, on kaudella 2016 ensiesiintymisensä F1-sarjassa tehnyt yhdysvaltalainen talli. Haasin päämaja sijaitsee Pohjois-Carolinassa Yhdysvalloissa. Tallipäällikkönä toimii Jaguarin ja Red Bullin entinen tekninen johtaja, italialainen Günther Steiner. Viime kaudeksi perustetun tallin paras sijoitus yksittäisessä osakilpailussa on toistaiseksi viides sija. Kyseinen viides sija tuli viime kaudella Bahrainin GP:ssä.

Tulevalla kaudella auton runkona on VF-17 ja moottorina Ferrarin voimamylly.

Haasin kuskin tulevalla sesongilla ovat Romain Grosjean sekä Kevin Magnussen. Grosjean oli Haasin kilpakuljettaja myös viime kaudella. Magnussen siirtyi viime kauden jälkeen Renaultilta Haasin talliin korvaamaan Esteban Gutiérrezin.

Kauden 2016 päätteeksi Haas oli valmistajien MM-pisteissä sijalla kahdeksan. Kahdeksas sija kauden päätteeksi oli kohtalaisen hyvä suoritus uudelta tallilta. Haasin kuljettajat keräsivät tallille kauden aikana yhteensä 29 pistettä. Paras sijoitus oli tuo aikaisemmin mainittu Bahrainin GP:n viides sija, jonka ajoi Grosjean. Edellisen kauden alku näytti yhdysvaltalaistallilla hyvältä, kun Grosjean ajoi neljästä ensimmäisestä osakilpailusta kolmessa pisteille. Loppukauden aikana talli ei kuitenkaan päässyt pisteille enää kuin kahdesti. Nämä osakilpailut olivat Itävallan GP sekä tallin kotikisa Yhdysvaltain GP.

Romain Grosjean

S. 17.04.1986, Geneve, Sveitsi (Ranskan ja Sveitsin kansalaisuudet)

104 osakilpailua

Kerännyt urallaan 316 pistettä

10 kertaa podiumilla, parhaimmillaan ajanut toiseksi

 

Grosjean oli kaudella 2016 kuljettajien MM-pisteissä sijalla 13. Sveitsiläisranskalainen kuljettaja keräsi kauden aikana yhteensä 29 pistettä. Grosjean siis toi kaikki pisteet viime kaudella Haasille. Paras sijoitus oli tuo Bahrainin GP:n viides sija. Grosjean ajoi pisteille kauden aikana viidesti. Keskeytyksiä miehelle tuli edelliskaudella kolme. Tämän lisäksi Singaporen GP:hen hän ei päässyt starttaamaan ollenkaan jarruongelmien vuoksi, ja Brasilian GP jäi välistä, kun mies pyörähti seinään ennen kilpailun alkua.

Sveitsiläisranskalaisen F1-ura kilpakuljettajana käynnistyi vuonna 2009, kun hänet palkattiin potkut saaneen Nelson Piquet jr:n tilalle Renaultille. Ensimmäinen kilpailu oli Euroopan GP, ja hän ajoi kauden seitsemän viimeistä osakilpailua. Tuolla kaudella paras sijoitus oli Brasilian GP:n 13. sija.

Kauden 2009 jälkeen Grosjean palasi pariksi vuodeksi alempiin luokkiin. Paluu takaisin F1-sirkukseen tapahtui kaudella 2012, kun Lotus palkkasi miehen Kimi Räikkösen tallikaveriksi. Grosjean vietti Lotuksen tallissa vuodet 2012-2015. Kauden 2012 aikana Grosjean keräsi 96 pistettä ja sijoittui MM-pisteissä kahdeksanneksi. Tuolla kaudella paras sijoitus oli Kanadan GP:n kakkossija. Tämän lisäksi mies ajoi kolmanneksi Bahrainissa sekä Unkarissa.

Kaudella 2013 Grosjean sijoittui kuljettajien MM-pisteissä seitsemänneksi, keräten 132 pistettä. Paras sijoitus tuli Yhdysvaltain GP:stä, jossa mies ajoi toiseksi. Mies onnistui ajamaan kolmannelle sijalle jopa viidessä osakilpailussa. Tämä kausi on toistaiseksi miehen uran paras.

Kausi 2014 oli miehelle pettymys. Pisteitä tuli kauden aikana ainoastaan kahdeksan, ja parhaimmillaan mies onnistui ajamaan kahdesti sijalle kahdeksan Keskeytyksiä kauden aikana tuli kuusi kappaletta. MM-pisteissä hän jäi sijalle 14.

Seuraava kausi oli jälleen hieman parempi, kun pisteitä tuli kauden aikana 55, ja kuljettajien MM-pisteissä hän oli sijalla 11. Hän ajoi palkintokorokkeelle kertaallen, kun Belgian GP:stä tuli kolmas sija. Kauden 2015 päätteeksi mies siirtyi Haasin talliin.

Kevin Magnussen

S. 05.10.1992, Roskilde, Tanska

41 osakilpailua

Kerännyt urallaan 62 pistettä

Kerran podiumilla, kakkossija

 

Magnussen ajoi edellisellä kaudella Renaultin tallissa. Tanskalainen oli viime kaudella kuljettajien MM-pisteissä sijalla 16. Paras sijoitus tuli Venäjän GP:stä, kun mies ajoi maaliin seitsemäntenä. Tämän lisäksi hän ajoi pisteille vielä Singaporessa, jossa sijoittui kymmenenneksi. Pisteitä miehellä oli kauden päätyttyä seitsemän. Keskeytyksiä tanskalaiselle tuli viime kaudella viidessä osakilpailussa.

Magnussenin ura F1-kilpakuljettajana alkoi kaudella 2014 McLarenin tallissa. Tanskalainen ajoi heti ensimmäisessä F1-kilpailussaan Australiassa maaliin kolmantena, mutta nousi Daniel Ricciardon hylkäyksen johdosta toiseksi. Magnussen ajoi tähän mennessä uran parhaan sijoituksensa siis heti ensimmäisessä osakilpailussaan. Tanskalainen keräsi kauden aikana 55 pistettä ja sijoittui MM-pisteissä lopulta sijalle 11. Miehen ensimmäinen kausi oli todella tasainen, ja hän jäi pisteiden ulkopuolelle ainoastaan seitsemässä osakilpailussa. Korkeammille sijoille mies ei kuitenkaan pystynyt ajamaan.

Kaudelle 2015 Magnussen putosi takaisin McLarenin testikuljettajaksi, kun kilpakuljettajina toimivat Fernando Alonso sekä Jenson Button. Magnussen pääsi kuitenkin osallistumaan ensimmäiseen kilpailuviikonloppuun, kun Alonso jäi loukkaantumisen takia sivuun. Miehellä hajosi autosta kuitenkin moottori ennen lähtöruutuun ajamista, eikä hän päässyt starttaamaan kilpailuun.

Kevinin isä Jan Magnussen oli myös aikoinaan F1-kuljettaja. Isä Magnussen ajoi yhteensä 25 osakilpailua 90-luvun loppupuolella.

Edellinen talliesittely, Renault: http://trombit.net/f1-talliesittely-renault/

 

Artikkelikuva: Ella Kajaste & Noora Lipponen

Kuljettajien kuvat: Wikipedia

Please follow and like us:
RSS
Follow by Email
Twitter
Visit Us
Follow Me
Instagram