Renaultin kausi 2016 päättyi pettymykseen. Tuleva kausi näyttää hieman valoisammalta.

Renault Sport Formula One Team eli pelkistettynä Renault nähtiin ensimmäistä kertaa formuloiden kuninkuussarjassa vuonna 1986. Renault on ranskalainen talli, mutta päämaja sijaitsee Englannissa. Tallipäällikkönä toimii Cyril Abiteboul. Renault on aikojen saatossa saavuttanut kaksi kuljettajien maailmanmestaruutta, sekä kaksi valmistajien maailmanmestaruutta. Molemmat kuljettajien maailmanmestaruudet toi Fernando Alonso (vuosina 2005 & 2006).

Tulevalla kaudella Renaultin auton runkona on R.S.17 ja moottorina Renaultin moottori.

Renaultin kuskit kaudella 2017 ovat Jolyon Palmer sekä Niko Hülkenberg. Palmer ajoi Renaultilla myös viime kaudella. Kaudella 2016 toisena kuskina oli Kevin Magnussen, joka siirtyy tulevalle kaudelle Haasin riveihin.

Kaudella 2016 Renault oli valmistajien MM-pisteissä yhdeksäs, jättäen taakse Sauberin ja Manorin. Renaultin pistesarakkeeseen karttui kahdeksan pistettä. Paras sijoitus oli Kevin Magnussenin seitsemäs sija Venäjän GP:ssä. Kaiken kaikkiaan Renault pääsi pisteille kolme kertaa edellisellä kaudella. Venäjän GP:n lisäksi Magnussen ajoi pisteille Singaporen GP:ssä, ja Malesian GP:ssä Palmer ajoi kymmenenneksi.

Jolyon Palmer

S. 20.01.1991, Horsham, Englanti

21 osakilpailua

Kerännyt yhden pisteen urallaan

Ei kertaakaan podiumilla

 

Palmer oli kaudella 2016 MM-pisteissä sijalla 18. Englantilaiskuski sai tililleen yhden pisteen, joka tuli Malesian GP:n kymmenennestä sijasta. Lähelle pisteitä Palmer ajoi useasti, ja erityisesti sijat 12. ja 13. tulivat tutuiksi edellisellä kaudella. Palmer keskeytti viime kaudella viisi kertaa, ja Barhainin GP:ssä mies ei päässyt edes starttaamaan hydrauliikkaongelmien vuoksi.

Jolyonin isä Jonathan Palmer on myös entinen F1-kuljettaja. Isä Palmer ajoi F1-sarjassa 88 kilpailua kausina 1983-1989.

Vuodet 2011-2014 Palmer ajoi GP2-sarjaa. Viimeisellä kaudellaan 2014 mies onnistui voittamaan sarjan mestaruuden. Mestaruuden hän voitti 276 pisteellä, joka oli tuolloin GP2-historian suurin pistepotti.

Englantilaisen F1-ura alkoi Lotuksen riveissä kaudella 2015 testi- ja varakuljettajana. Kyseisellä kaudella Palmer pääsi rattiin 13 kertaa perjantain vapaissa harjoituksissa. Kaudelle 2016 mies nousi kilpakuljettajaksi korvatessaan muualle siirtyneen Romain Grosjeanin.

 

Nico Hülkenberg

S. 19.08.1987, Emmerich am Rhein, Saksa

117 osakilpailua

Kerännyt urallaan 362 pistettä

Ei kertaakaan podiumilla, mutta kolmesti ollut neljäntenä

 

Hülkenbergin hankkiminen tallin riveihin oli Renaultille jättipotti. Kokenut kuljettaja tuo varmaa suorittamista ja kokemusta talliin. Auton toimiessa Hülkenbergilla on hyvät saumat ajaa pisteistä jokaisessa osakilpailussa.

Hülkenberg oli kaudella 2016 MM-pisteissä yhdeksännellä sijalla. Saksalaiselle karttui kauden aikana yhteensä 72 pistettä. Kauden onnistunein suoritus tuli Belgian osakilpailussa, josta taskuun jäi neljäs sija. Kaikenkaikkiaan saksalainen ajoi pisteille 14 kertaa. Keskeytyksiä edellisellä kaudella tuli viisi.

Saksalaisen ura formuloiden kuninkuussarjassa alkoi vuonna 2010 Williamsin riveissä. Heti ensimmäisellä kaudella Hülkenberg kasasi 22 pistettä, ja paras sijoitus oli Unkarin GP:n kuudes sija. Williams korvasi kauden jälkeen Hülkenbergin Pastor Maldonadolla, jolloin saksalaiskuljettaja siirtyi Force Indian talliin. Kaudella 2011 roolina oli toimia Force Indian varakuljettajana. Tilille kertyi ainoastaan perjantain vapaita harjoituksia. Kaudelle 2012 Hülkenberg nostettiin Force Indian kilpakuljettajaksi Adrian Sutilin tilalle. Tuolla kaudella mies onnistui ajamaan pisteille useaan otteeseen, parhaimmillaan Belgiassa neljänneksi. Kauden aikana Hülkenberg keräsi 63 pistettä, ja sijoittui kokonaiskilpailussa sijalle 11. Kaudeksi 2013 saksalaiskuljettaja siirtyi Sauberin riveihin. Sauberin kaudellaan pisteitä kertyi 51 ja hän sijoittui MM-pisteissä kymmenenneksi.

Kaudelle 2014 Hülkenberg palasi Force Indian rattiin, joissa ajoi kaudet 2014-2016. Hülkenbergin sijoitus MM-pisteissä kaudella 2014 oli yhdeksäs, ja 2015 kymmenes.

Edellinen talliesittely, Sauber: http://trombit.net/f1-talliesittely-sauber/

Artikkelikuva: Ella Kajaste & Noora Lipponen

Kuljettajien kuvat: Wikipedia

Please follow and like us:
RSS
Follow by Email
Twitter
Visit Us
Follow Me
Instagram