Pesäpallon pelaaminen miesten kotimaisessa pääsarjassa on urheilijalle kesästä toiseen kiireistä aikaa. Tänä keväänä vapun jälkeen vauhtiin iskettävässä Superpesiksen runkosarjassa jokainen joukkue pelaa peräti 30 ottelua. Kolmisen kuukautta kestävässä sarjassa kunnon taukoja on ainoastaan kaksi, kun sekä juhannuksen että perinteisen Itä-Länsi -tapahtuman aikaan sarja hiljenee toviksi. Kauden huipentaa elo-syyskuussa pelattavat kahdeksan joukkueen pudotuspelit. Tämä tarkoittaa sitä, että reilun neljän kuukauden aikana pelejä voi tulla yhdelle joukkueelle maksimissaan lähes 50 kappaletta.

Talvisin joukkueet eivät pelaa montaakaan harjoitusottelua, toki SM-hallisarja on ohjelmassa turnausmuotoisesti tammikuusta maaliskuuhun. Viime syksynä Suomen mestaruus -finaaleissa kohdanneilla Sotkamon Jymyllä sekä Vimpelin Vedolla ei ole omilla paikkakunnilla pesäpallohalleja, joissa harjoitusotteluiden pelaaminen onnistuisi.  Pesäpalloa voi verrata muihin lajeihin sen verran, että esimerkiksi jalkapallossa pelataan erilaisia cupeja ja turnauksia ennen kauden alkua ja sen aikana. Myös jääkiekkojoukkueet pääsevät testaamaan kokoonpanojaan ja taktiikoitaan hyvissä ajoin syksyllä.

Esimerkkinä Suomen pesäpallon ykkösjoukkueet Veto ja Jymy eivät pelaa talvisin halli-SM-turnauksia lukuunottamatta harjoituspelejä juurikaan. Näidenkin joukkueiden pelitauot kausien välillä ovat karkeasti syyskuun lopusta pitkälle tammikuuhun. Superpesiksen alkaessa jengien ottelumäärä ja niiden pelitiheys muuttuu talveen verrattaessa silmiinpistävästi. Tämän lisäksi huippupelaajien on totuttava olemaan useita tunteja kesästä tien päällä monta kertaa viikossa. Ylimmällä sarjatasolla Superpesiksessä joukkueita on niin Joensuusta Koskenkorvalle, kuin Raahesta Kouvolaan.

Kirjoittaja arvostaa pesäpallon kotimaisen pääsarjan Superpesiksen monenlaisen rasittavuutensa vuoksi erittäin korkealle. Toki joukkueet saavat hioa peliään kuntoon talvikaudella, kun sarjakausi on niin lyhyt. Toisaalta aikaa treenaamiseen on, kun itse harjoitusotteluiden määrä jää yleensä kovin pieneksi. Juuri ottelumäärän ja pitkien välimatkojen vuoksi pääsarjapesäpalloilijan talvi ja kesä ovat keskenään kuin yö ja päivä. Huippupelaajan ei tarvitse lomasta haaveilla, kun esimerkiksi tulevana kesänä otteluita pelataan Superpesiksessä keskimäärin kolme per viikko. Ja kirsikkana kakun päälle, pesishän on urheilua, jota pelaajat harjoittavat rakkaudesta lajiin.

 

pressikuvat-1-40

 

 

 

Miska Miettinen

Please follow and like us:
RSS
Follow by Email
Twitter
Visit Us
Follow Me
Instagram