Muistan sen vieläkin kuin eilisen. Istahdin tuttuun tapaan isäni seuraksi olohuoneen sohvalle. Oli vuosi 2002 ja helmikuu, ja Yhdysvaltojen Salt Lake Cityssä oli käynnissä talviolympialaiset. Varsinkin yhdistettyä tuli seurattua, sillä olihan Samppa Lajunen yksi kisojen ehdottomista tähdistä napattuaan Suomelle kolme olympiakultaa. Muissakin lajeissa tuli menestystä, ja sain olla jälleen ylpeä suomalainen.

Kaiken tämän takaa löytyy kuitenkin yksi yllättävä tekijä, joka nousee itselle ylitse muiden. Eihän sitä uskoisi, että joskus vain joku on tärkeämpi kuin yksikään suomalainen – eteenkään silloin, kun menestytään. Oli miten oli…Ole Einar Bjørndalen, norjalainen ampumahiihtäjä teki minuun vuonna 2002 lähtemättömän vaikutuksen. Olin vasta 9-vuotias poika, enkä liikaa ymmärtänyt urheilun päälle. Bjørndalen oli kisojen ehdoton kuningas, sillä hän voitti uskomattomat neljä olympiakultaa. Olinko vain nuori poika, joka ihaili mitallisadetta? Ehkäpä olin, mutta en ole ikinä voinut ymmärtää, miten joku voi olla lajissaan niin ylivoimainen. Urheilulajissa, jossa pitää olla aina parhaimmillaan voittaakseen. Pitää olla nopea ladulla, nopea ampumapaikalla –  nopeampi kuin kukaan muu. Tähän kaikkeen silloinen Bjørndalen pystyi. Hän oli parempi kuin kukaan muu.

On tultu tuosta hetkestä uskomattomat 14 vuotta eteenpäin – vuoteen 2016. Tulen koulusta kotiin ja avaan television, kuten silloin pienenä poikanakin tein siinä toivossa, että urheilua tulisi. On ampumahiihdon MM-kilpailut ja miesten takaa-ajo. Voisi kuvitella, että kilpailussa nuoret jyräävät ja aika on ajanut ohi 2000-luvun alun tähdistä. Kaikesta huolimatta ladulla viilettää joku, jonka uskoisi lopettaneen jo vuosia sitten: Ole Einar Bjørndalen tulee ja ottaa MM-hopeaa. Siis tämä sama mies, jota ihailin pienenä poikana. Olin silloin 9-vuotias, ja Ole Einar oli 28-vuotias. Nyt olen 23-vuotias ja Ole Einar 42-vuotias. Kylmät väreet valtaavat kehoni. En voi käsittää asiaa. Tämä norjalainen on kulkenut koko elämäni pitäen itsensä maailman huipulla ja voittaen muun muassa 44 MM-mitalia.

Nyt on kuitenkin aika sanoa hyvästit tällä upealle urheilijalle. Ole Einarin ura ampumahiihtäjänä loppunee tähän kauteen. Mitä voisin sanoa. Kiittää ainakin. Olet esimerkki urheilijasta, jolle ikä on vain numeroita ja jolle ei ollut olemassakaan kovaa paikkaa urheilijana. Kovemmassa paikassa suoriuduit vain paremmin. Oma toimittajan urani ottaa vasta pikku hiljaa tuulta siipien alle, mutta olen tähän ajautunut sinunlaistesi vuoksi.

Ai niin…Ole Einar Bjørndalen voitti Oslon MM-kilpailuissa maaliskuussa 2016 yhden MM-kullan, kaksi hopeaa ja yhden pronssin. Sellainen vain Ole Einar on.

Teksti: Miikka Lahtinen