Ruotsissa SHL seura Luulajassa pelaava Ilari Melartin nimi on noussut siirtohuhuihin.
Melartin sopimus päättyy tämän kauden jäleen joten Melart on pian vapaata riistaa. Ja kun Luulaja ei ole tarjonnut 28-vuotiaalle suomalaispelaajalle sopimusta, ovat huhut kasvaneet entisestään.
Onkin huhuiltu että Melart siirtyisi Luulajan paikkallisvastustajan Skellefteå AIK:n riveihin ensi kaudeksi. Melart itse ei halunnut lähteä asialla sen enempää spekuloimaan.
– En ole sanonut, että haluaisin lähteä, mutta he eivät tehneet mitään asian eteen, joten katsotaan, Melart totesi NSD:lle.
Tämän lisäksi Suomalaispuollustaja on myös herättänyt kiinnostusta monissa KHL seuroissa.