Sulkapallon nuorten ja senioreiden SM-kilpailut lyödään käyntiin tänään perjantaina Helsingin Ruskeasuolla. Yksi junioreiden ennakkosuosikeista, Valtteri Nieminen tähtää voittoon kaikissa pelaamissaan luokissa. SM-kisoista nuorten matka jatkuu kohti Puolaa ja junioreiden EM-kilpailuja.

Vuosittain järjestettävät junioreiden ja senioreiden SM-kilpailut on yksi tärkeimpiä sulkapallotapahtumia tammikuussa pelattujen aikuisten SM-kisojen ohella. Tänä vuonna mukaan on ilmoittautunut poikkeuksellisen paljon, yli 300 kilpailijaa.

sulkapallo
Viime vuoden mitalisteja Kuva: Lars Sundström

Nuorten puolella pelataan alle 19-vuotiaiden sarjassa. Kultamitalit ovat jaossa tytöissä ja pojissa kaksin-, nelin-, ja sekanelinpeleissä. Senioreissa sarjoja on 35- vuotiaista aina 70-vuotiaisiin. 70-vuotiaiden miesten sarjassa pelataan sekä kaksin- että nelinpelit.

Kisojen ehkäpä seuratuimmat pelaajat ovat maaliskuun lopulla junioreiden EM-kisoihin Puolaan suuntaavat turnauksen ykkössijoitetut Valtteri Nieminen ja Elina Niiranen. Heidän ennakkoon pahimmat vastustajansa löytyvät muista  EM-joukkueen pelaajista kuten Tuuli Härkösestä ja Jesse Lehtimäestä. Nuorille SM-turnaus on mitalijahdin lisäksi tärkeä mahdollisuus viimeistellä kuntoa huippuunsa Euroopan koetusta varten.
 

– Hyvillä fiiliksillä kohti kisoja, peli on kulkenut hyvin ja tavoitteena on pelata Ruskeasuolla tämän kauden parasta peliä, miesten kaksinpelin ykkössijoitettu Valtteri Nieminen kommentoi Trombitille.

Mihin se riittää näissä kisoissa?

– Kyllä se voitto on tavoitteena kaikissa luokissa, sitä lähdetään hakemaan, Valtteri toteaa.

EM-kisoissa Valtteri Nieminen haluaa kahdeksan parhaan joukkoon Kuva: Suomen Sulkapalloliitto

Kaksinpelissä Niemisen pahin vastustaja on treenikaveri ja nelinpelipari Jesse Lehtimäki.

-Jesse on pahin vastustaja, joka sieltä voi tulla, hyvänä päivänä tosi paha, mies suitsuttaa taistelupariaan.

-Tiukkoja matseja tulossa, ei siellä helpolla pääse.

Osalle kilpailujen nuorista SM-kisat toimivat välitavoitteena ennen EM-turnausta maaliskuun lopulla. Suomesta matkaan lähtee kahdeksanhenkinen joukkue valmentajansa, tunnetun suomalaissulkapalloilija Anu Niemisen kanssa. EM- kisoissa kilpaillaan sekä joukkueena että yksilöinä. Joukkuekisan tavoitteena on sijoittua lohkokakkoseksi, mikä vaatii Suomelta kolmen maan kukistamista. Yksilöpuolellakin Niemisen odotukset ovat selvät.

-Tavoitteena on päästä kahdeksan parhaan joukkoon kaksinpelissä.

Teksti: Noora Karppinen

Kuvat: Lars Sundström, Suomen Sulkapalloliitto