Kuva: Kia Turunen
Siiri Tura Kuva: Kia Turunen

Voin pahoin. Vatsaa koskee ja turvottaa. Yöllä tuli nukuttua huonosti, kun edellisen illan ruokairstailu puski väkipakolla vatsalaukusta ruokatorveen ja siitä aina suuhun saakka. Mielessä liikkuu taas se sama ajatus, ei enää koskaan. Lupaan itselleni, etten enää koskaan painonvedon ja ottelun jälkeen vahingoita kroppaani syömällä itseäni halkeamispisteeseen.

Vuonna 1997 tehdyssä Syömishäiriöriskit suomalaisilla maajoukkueurheilijoilla – tutkimuksessa 363 nuorta urheilijaa testattiin Eating Disorders Inventory (EDI) – kyselyn avulla. Tutkimustuloksista ilmeni, että riskialttiimpia syömishäiriöille sairastumiseen ovat painoluokkalajeja harrastavat naiset, joista n. 40% sairastuu jonkinasteiseen syömishäiriöön. Edellä mainitusta lukemasta 13%:lla diagnoosi on vakava. Siinä missä ”vain” n. 5%:lla huippu-urheilijanaisista on uransa aikana vakavia kuukautishäiriöitä, on painoluokkalajien harrastajilla häiriöprosentti n. 32-37%.

Lukemat ovat järkyttävät. Siis kolmasosa painoluokkalajien harrastajista kärsii vakavista kuukautishäiriöistä! Kuukautiset kertovat naisen hormonitoiminnan ja itse asiassa koko kehon hyvinvoinnista. Kuukautistoiminnan häiriintyminen on välitön merkki urheilijan työkalun häiriintymisestä ja suorituskyvyn laskusta. Kun hormonitoiminta häiriintyy, naisen lihastenkasvu hidastuu, tehontuotto laskee ja motivaatio urheilua kohtaan kärsii. Kuukautishäiriöt ovat  merkki siitä, että kroppa on ajettu äärirajojensa yli, eikä se jaksa enää toimia asianmukaisesti. Kropassa on käynnistynyt selviytymistaistelu.

Miksi juuri painoluokkalajeja harrastavat naiset kärsivät kuukautis – sekä syömishäiriöistä muita urheilijoita huomattavasti enemmän? Toki ensimmäinen ja ilmeisin syy on varmasti painoluokkalajeissa olennaisena osana olevat painonvedot. Mitä korkeammalla tasolla urheilijat kilpailevat, sitä suurempia painonvetoja he tekevät maksimaalisen hyödyn saavuttamiseksi ottelussa. Toisaalta myös etenkin painoluokkalajien tyypillinen lihaksikkaan, jäntevän ja rasvattoman kropan ihannointi voidaan toisinaan viedä äärimmäisyyksiin.

Muistan itse omaa urheilu-uraa aloitellessani katselleeni nimeltä mainitsemattoman ruotsalaisen naiskamppailu-urheilijan vähäpukeisia kuvia. Niin lihaksikas, jäntevä ja rasvaton kroppa herätti kamppailu-urheilijan uraa aloittelevassa nuoressa naisessa ihailua. Tuo ihannoimani nainen kertoi myös julkisesti rasvaprosenttinsa heiluvan 5% kieppeillä. Siis 5%?! Mietin ja tuijotin omia tuloksiani. Päätin, että vielä jonain päivänä minusta tulee yhtä lihaksikas, vahva ja rasvaton kuin tästäkin naisesta. Tuon päätös oli koitua minulle hyvin kalliiksi.

Nyt jälkeenpäin, useampi vuosi vaikeiden asioiden kanssa kamppailtuani tiedän, ettei kyseisen urheilijanaisen rasvaprosentti ole koskaan ollut hänen väittämäänsä. Huolestuttavaa on kuitenkin se, miten vahvasti silloisten esikuvieni ihailu vaikutti minuun. Olin valmis luopumaan kaikista elämääni nautintoa tuottaneista asioista saavuttaakseni tuon täydellisenä pitämäni kamppailu-urheilijan vartalon.

Vielä esikuviakin roimasti suuremmassa roolissa ovat urheilijoiden henkilökohtaiset valmentajat. Kamppailulajeissa valmentaja nauttii tyypillisesti urheilijoiden suurta kunnioitusta, jolloin urheilija valitettavan harvoin kyseenalaistaa valmentajansa näkemyksiä taikka metodeja. Tyypillinen kamppailija tekee, mitä valmentaja käskee. Suuren auktoriteettinsa johdosta valmentajalla on edellytykset kehittää urheilijastaan huippuunsa viritetty taistelukone, taikka ajaa tämä fyysisesti ja psyykkisesti loppuun niin, ettei hän palaudu tästä mahdollisesti enää koskaan.

Useamman jo enemmän kilometrejä keränneen naiskamppailijan kanssa keskusteltuani olen huomannut keskusteluissa yhteneväisen piirteen. Asiat uskalletaan myöntää ja niistä uskalletaan puhua vasta kilpaurheilu-uran päätyttyä. Koskaan en ole kuullut uransa nousukiidossa olevan naisen kertovan mitä suljettujen ovien takana tapahtuu. Ne ovet pidetään visusti kiinni useamman lukon voimin. On lajikulttuurimme vastaista puhua heikkouksistaan. Menestyvällä kamppailu-urheilijalla ei ole heikkouksia kropassa eikä mielessä. Menestyvä kamppailu-urheilija on vahva kuin härkä, ja kestää mitä vain? Kyseinen kamppailumaailmaan pinttynyt ajatusmalli on sairas ja hengenvaarallinen.

Jotta alussa mainitsemani hälyttävän korkeat lukemat saadaan ajettua alas, tulisi jokaisen meidän ottaa vastuuta tilanteen parantamiseksi. Valmentajat, kouluttakaa itseänne! Jokainen valmentaja on eittämättä oman lajinsa asiantuntija, mutta se ei enää riitä. Kouluttautukaa myös ravintopuolella, sillä valitettavan usein kuulemme valmentajien antavan vääriä, jopa vaarallisia neuvoja urheilijoille siitä, kuinka painonveto tulisi toteuttaa. Näiden lisäksi teidän tulee muistaa vastuunne. Auktoriteettinne antaa teille valtaa ja valta tuo mukanaan suuren vastuun.

Meidän urheilijoiden tulisi puolestaan vihdoin ja viimein uskaltaa avata suumme ja puhua vaikeistakin asioista. Puhukaamme valmentajillemme ja ennen kaikkea puhukaamme toisillemme! Tulette yllättymään siitä, kuinka moni meistä on käynyt läpi samanlaisia koettelemuksia. Omista kokemuksistamme ja virheistämme puhumalla luomme toivoa sille, etteivät tulevaisuutemme lupaukset ajautuisi samaan noidankehään kun valitettavan moni meistä.

Kolumnin kirjoittaja Siiri Tura, HEO Media, Urheilujournalismi

 

Please follow and like us:
RSS
Follow by Email
Twitter
Visit Us
Follow Me
Instagram