hjk_helsinki_1907_ORIGHJK:n viime kausi oli farssi. Eurokentillä shokeeraava tappio viime hetkillä Astanalle, muutama hasardi hankintaa ja suuri sairaslista upottivat Klubin lopulta sijalle 3. Nyt onneksi asioista on opittu, ja sinivalkoiset ovat koonneet nimekkään joukkueen.

HJK lähtee pitkästä aikaa kauteen haastajan asemasta, kun SJK on hallitseva Suomen mestari. Monien papereissa HJK on kuitenkin jälleen suurin suosikki. Helsinkiläiset ovat edelleen se joukkue, kenet kaikki haluavat voittaa, ja se tuottaa omat haasteensa. HJK on koonnut nyt joukkuetta huolella: Anthony Annan, Medo, Ville Jalasto ja Mikael Forssell ovat pelaajia joiden osaaminen on tarkassa tiedossa. On tullut myös muutamia pelaajia, joista ei vielä tarkkaa kuvaa ole, joku heistä voi olla pahakin floppihankinta. On kuitenkin selvää, että joukkue on taas kovempi ja laajempi kuin viime kaudella. Myös loukkaantumisiin on osattu nyt puuttua, kun syyt löydettiin. Heikkoutena pitäisin joukkueen maalivahtikaksikkoa, mutta annetaan heidänkin yllättää.

HJK:lla on nyt kasassa sellainen joukkue, että kilpailua on lähes joka pelipaikalle. Joukkue pystyy etenemään eurokentillä jopa lohkovaiheeseen, jos kaikki palaset heidän pelissään saadaan kohdilleen.

Joukkueen sijoitus 1.

 

Seuraa heitä:

Taye Taiwo, HJK. Helsinki. 22.2.2016. Photo: Jussi Eskola/HJK. (Huom. julkaisukoko HJK:n ulkopuolisissa käytöissä maks. 8 cm, muissa tapauksissa käyttöoikeus kysyttävä erikseen.)

 

Taye Taiwo

Vasen laitapakki, jolla on runsaasti kokemusta kovilta kansainvälisiltä kentiltä. Tekee kentällä runsaasti töitä myös hyökkäyssuuntaan, ja on ollutkin pre-seasonilla tehokas. Laukoo paljon HJK:n vapareita, sillä omaa kammottavan kovan laukauksen. Kaikesta näkee, että kyseessä on kansainvälisen tason kaveri. Veikkausliigan paras pelaaja.

 

 

Atomu Tanaka. HJK. Helsinki. 22.2.2016. Photo: Jussi Eskola/HJK. (Huom. julkaisukoko HJK:n ulkopuolisissa käytöissä maks. 8 cm, muissa tapauksissa käyttöoikeus kysyttävä erikseen.)

 

Atomu Tanaka

HJK:n vikkeläjalkainen kymppipaikan pelaaja. Jakelee mahtavia syöttöjä, ja laukoo tulisesti molemmin jaloin. Pystyy pelaamaan myös laidalla, joka on hyvä asia tämän hetken Klubille. Pelasi jo viime kaudella loistavasti, mutta on talven aikana antanut merkkejä siitä, että tulevalla kaudella nähdään vielä kovempi japanilainen.

 

 

Tulleet pelaajat:

Nnamdi Oduamadi, AC Milan (laina)

Vincent Onovo, Inter

Markus Uusitalo, VPS

Jarno Parikka, VPS

Medo, Bolton (Englanti)

Ville Jalasto, Stabæk (Norja)

Mikael Forssell, Vfl Bochum (Saksa)

Lum Rexhepi, Lilleström SK (Norja)

Richard Gadze, Delhi Dynamos (Intia)

Ivan Tatomirovic, FK Sarajevo (Bosnia ja Hertsegovina)

Anthony Annan, Stabaek (Norja)

Alfredo Morelos, Indenpendiente Medellin (Kolumbia) (lainasopimus)

 

Lähteneet pelaajat:

Markus Heikkinen, AC Oulu

Rasmus Schüller, Häcken (Ruotsi)

Ousman Jallow FC Irtysh Pavlodar (Kazakstan)

Daniel Örlund, IF Brommapojkarna (Ruotsi)

Demba Savage, Häcken (Ruotsi)

Roni Peiponen, Molde FK (Norja)

Formose Mendy, Adana Demirspor (Turkki)

Veli Lampi, VPS

Tapio Heikkilä, SJK

Saku-Pekka Sahlgren, Sandnes Ulf (Norja)

Gideon Baah, New York Red Bulls (USA)

Jarno Parikka, lopettaa

Erfan Zeneli, FK Šahtjor Karaganda (Kazakstan)

 

Teksti: Miikka Lahtinen

Kuvat: Jussi Eskola/HJK, Veikkausliiga