Täksi kaudeksi F1-sarjaan tulleita sääntömuutoksia kritisoitiin, muun muassa, että aerodynaamiset muutokset menee kärkitallien pussiin ja ero keskikastiin kasvaisi entisestään. Ensimmäisessä osakilpailussa nähtiin monen olleen väärässä, vaikka podiumille nousi jälleen tutun oloisesti molemmat Mercedekset ja Red Bullin Max Verstappen.

Pierre Gaslyllä oli puolestaan toisen punaisen härän ratissa hankalampi kilpailu ja hän jäi Red Bullin kehitystalli Toro Rossokuljettaja Daniil Kvyatin jalkoihin. Miksi Toro Rosso vei pidemmän korren? Syy on uudet aerodynaamiset osat, joita Toro Rosso on kehittänyt aktiivisesti täksi kaudeksi, kuten etusiiven uudet ilmanohjaimet. Melbournen radalla on tunnetusti vaikea ohittaa ja nämä uudet muutokset antoivat Kvyatille mahdollisuuden lyömään Gaslyn.

Toinen muutos, mikä sai osakseen kritiikkiä oli jälleen mukaan otettu lisäpiste, joka annetaan nopeimman kierroksen ajaneelle kuljettajalle. Sääntö oli mukana jo ensimmäisellä kaudella vuonna 1950. Se kuitenkin otettiin pois jo seuraavalla kaudella ajanmittausongelmien myötä, koska kuljettajien ajat pyöristettiin lähimpään minuuttiin.

Nyt teknologian aikakaudella sääntö osoittautui jo ensimmäisessä kisassa oivaksi lisämausteeksi, sillä jokainen kuljettaja haluaa ylimääräisen pisteen. Tämä lisää jännitystä ja draamaa varmasti kauden edetessä, koska se saattaa ajaa kuljettajan ottamaan turhia riskejä, mistä usein aiheutuu ajovirheitä, jonka kautta sijoitukset voivat muuttua jopa dramaattisesti viimeisillä kierroksilla.

Australiassa nähtiin kun kolme kilpailijaa taisteli kyseisestä pisteestä. Nopein kierrosaika oli pitkään koko kilpailun johdossa olleen Valtteri Bottaksen nimissä. Kilpailun lopussa Mersun tallipäällikkö Toto Wolff pyysi suomalaiskuljettajaa tarkkailemaan renkaita, sillä vain rengasrikko tai turva-auto voisi pilata hänen kilpailun. Bottas vastasi haluavansa 26 pistettä kilpailusta. Seuraavalla kierroksella Max Verstappen tykitti nopeimman kierroksen, johon Lewis Hamilton vastasi uhoten tiimiradioon yrittävänsä nopeinta kierrosta, toisin kuitenkin kävi ja Valtteri Bottas täräytti jälleen nopeimman ajan toiseksi viimeisellä kierroksella, saaden täydet 26 pistettä, jonka ansiosta hän on ensimmäisen kilpailun jälkeen kahdeksan pistettä tallikaveriaan ja 11 pistettä Verstappenia edellä sarjataulukossa.

Viime kaudella Bottaksella oli eniten nopeimpia kierroksia kaikista kuljettajista, joten sääntöuudistus povaa hyvää suomalaiskuljettajalle. Kauden edetessä jokainen piste on tärkeä, sillä viime kaudella Bottas olisi noussut kolmanneksi MM-tilastossa, vaikka ei voittanut ainuttakaan kilpailua toisin kuin kolmanneksi sijoittunut Kimi-Matias Räikkönen ja neljänneksi tullut Verstappen. Bottas jäi viidenneksi. Toinen esimerkki on vuodelta 2008, jolloin Felipe Massa olisi Ferrarillaan voittanut maailmanmestaruuden, jos kyseinen lisäpiste olisi silloin jaettu.

Toivottu sääntömuutos olisi jälleen tallimääräyksien kieltäminen, sillä jo kauden avauskilpailussa nähtiin kun monacolaislupaus Charles Leclerc sai Ferrarilta määräyksen olla ohittamatta tallikaveri Sebastian Vetteliä, vaikka Leclerc ajoi sillä hetkellä sekunnin nopeampia kierrosaikoja kuin Vettel.

Tämä tulee vaikuttamaan kauden mittaan nuoren miehen itseluottamukseen eikä ruoki tallia pidemmällä tähtäimellä, jos kuljettajat eivät saa ajaa niin kovaa kuin voisivat ajaa. Mitä jos tämänkaltaisia määräyksiä jaettaisiin jalkapallossa tai jääkiekossa “et saa pelata täysiä, koska paras pelaajamme ei saa jäädä sinun varjoosi”. Pelin taso ja laatu laskisi, joka vaikuttaisi katsojalukuihin. F1-päättäjien tulisi herätä tähän faktaan, sillä sarja taistelee katsojien ajankäytön kanssa, jos verrataan lajin huippuvuosiin.

 

Kuva: Suvi Berg

Toimittaja: Olli Hietanen

Please follow and like us:
RSS
Follow by Email
Twitter
Visit Us
Follow Me
Instagram