Laatupelaaja Liigassa ei merkitse NHL:ssä juuri mitään, mutta mahdollisuudet Turusella ovat silti erinomaiset.

Helsingin IFK:n kultakypärä Teemu Turunen on väistämättä yksi Liigan parhaista pelaajista ja matka vie tätä tahtia varmasti kohti NHL:ää. Turunen omaa poikkeuksellisen hyvän pelikäsityksen ja on onnistunut vielä loistavasti uuden seuransa HIFK:n paidassa, mikä kertoo taidosta pelata kovan paineen alla. Hyvän pelaajan erottaa hyvin siitä, että hän pystyy tekemään ketjukavereistaan parempia pelaajia ja tässä Turunen on jo nyt Liigan eliittiä.

Turusen uran suurin tekijä tähän asti on ollut HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen, joka naarasi Turusen Mikkelistä Hämeenlinnaan kehittymään. Pennanen opetti Turusen pelaamaan viisaasti ja tekemään töitä ennen kaikkea kahteen suuntaan. Turunen kehittyi kolmen HPK-kauden aikana loistavaksi monipuoliseksi liigapelaajaksi ja tarina huipentui Suomen mestaruuteen keväällä 2019.

Oli aika jättää Hämeenlinna ja siirtyä Suomen kovimpaan painekattilaan eli Helsingin IFK:n paitaan. Alku lähti vähän kankeasti käytiin, mutta sen jälkeen suunta on ollut erinomaisessa nousussa. Myös Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen on huomannut Turusen kehityksen ja palkinnoksi Turunen on saanut maajoukkuekutsuja EHT-turnauksiin.

 

Ongelmat voivat estää NHL-uran

 

Turunen on itse ilmoittanut, että NHL kiinnostaa ja huippukausi HIFK:n riveissä takaisi varmasti mahdollisuuden siirtyä taalaliigaan jo ensi kaudeksi. Turusen unelman tiellä ovat muutamat heikkoudet, jotka voi kuitenkin korjata. Tärkein asia on fyysinen puoli, jossa Turusella on eniten kehitettävää.

Tällä hetkellä Turunen jää selvästi jälkeen jopa Liigassa fyysisessä pelissä ja on usein pelissä monta kertaa maassa keräilemässä varusteitaan. Turunen varmasti tiedostaa ongelman ja lihasmassaa on saatava lisää vielä runsaasti.  Tämän seurauksena usein myös henkinen kantti on koetuksella. Nykyään jokaisessa pelissä Turusta rikotaan hirvittävästi ja jokainen taklaus viedään loppuun asti. Turunen menettää usein hermonsa ja lähtee yrittämään vastataklausta, usein huonoin tuloksin.

Turusen uran kannalta seuraavat kaudet tulevat olemaan merkittävässä roolissa ja seuraava seurasiirto on elintärkeä. Kausi lisää Liigassa tai mahdollisesti KHL:ssä voisi olla hyvä vaihtoehto, sillä Turunen saisi vielä kehittää heikkouksiaan ja saisi harjoitella fyysistä pelaamista esimerkiksi KHL-pelaajia vastaan.

On syytä kuitenkin muistaa, että jo nyt Teemu Turunen on huippupelaaja. Matka kuitenkin Liigan tähtipelaajasta NHL:n ratkaisupelaajaksi on pitkä.

 

Veikko Nurminen

Please follow and like us:
RSS
Follow by Email
Twitter
Visit Us
Follow Me
Instagram