Share

Tiedätkö missä ja milloin pelataan ensi vuonna naisten jääkiekon maailmamestaruuskisat? Ai et? Älä välitä, en minäkään tietäisi, ellen naisten kiekkoa seuraisi aktiivisesti. Arvokilpailujen markkinointi on nimittäin ollut yhtä runsasta kuin Porin Ässien voitot SM-liigassa kuluvalla kaudella.

Viime keväänä IIHF ilmoitti, että Suomi järjestää vuoden 2019 naisten MM-kisat Espoossa 4.-14.4.2019. Alunperin Suomessa oli kaavailut, että naisten kilpailut olisi järjestetty hieman myöhemmin, ja saman aikaisesti kuin alle 18-vuotiaiden MM-mittelöt. IIHF kuitenkin eväsi ajatuksen, sillä IIHF katsoi, ettei heillä riitä henkilöresurssit kahteen turnaukseen.

Tähän astisesti ensi vuoden MM-kilpailut ovat naisten jääkiekkohistorian suurimmat, kun turnaukseen osallistuu kymmenen maata. Miten tämä kansainvälisesti merkittävä arvokilpailu on sitten huomioitu Suomessa? Sanoisin, että olemattomasti. Jääkiekkoliitto on viime vuosina satsannut naisten kiekkoon. Nyt sillä olisi ollut myös täydellinen tilaisuus buustata entisestään lajia, mutta markkinointikori vaikuttaa olevan tyhjää täynnä.

Vilkaisepa esimerkiksi miten Susijengin helmikuista tulevaa MM-karsintaa Suomi-Ranska on markkinoitu. Viime päivinä Yle nosti meille kaikille näkyviin Salibandyn MM-kilpailut, jotta kaikki urheilusta nauttivat saivat ihastella Suomen menestymistä. Eikä pidä unohtaa kuinka Yle satsasi U17-tyttöjen MM-jalkapallokilpailuihin. Nämä ovat olleet Yleltä hienoja ja harkittuja vetoja kaiken kaikkiaan pienempien lajien esille tuonnissa ja he ovat omalta osaltaan työnsä tehneet näyttämällä ja uutisoimalla naisten otteluita. Toki Yle on suuri mediatalo, mutta niin on Suomen Jääkiekkoliittokin iso taho, jolla olisi resursseja ja ohjaksia käsissään vaikka mihin.

Loppuvuodesta käydyn miesten EHT:n Karjala-turnauksen mainonnan, ja itse tapahtumankin, yhteydessä olisi oivasti voitu tuoda esille myös tulevat naisten maailmanmestaruuskilpailut. Älkää kivittäkö nyt, sillä ymmärrän kyllä, että naisten lätkä ei ole se kiinnostavin laji. Rinnakkaislajit miesten ja poikien kiekko ovat kyllä ne kiinnostavimmat. Kyseessä on maailmanluokan tapahtuma, joka viestittää paljon Suomesta ulkomaille. Jos tahtotilaa olisi tarpeeksi, voisi Jääkiekkoliitossa nyt kerta kaikkiaan panostaa tapahtuman promoamiseen, jotta penkkiurheilijoiden lisäksi myös muut tapahtumasta kiinnostuisivat.

Kevein ja ihmisiä helposti lähelle pääsevä mainontakanava on sosiaalinen media. Pientä mielikuvitusta ja viitsimistä olisi panoksena sille, että Jääkiekkoliitto saavuttaisi runsaammin ihmisiä, etenkin jääkiekkofanit. Resursseja kuitenkin löytyy, joita tulisi paremmin kanavoida ja kohdistaa. Tokikin tässä on onneksi vielä aikaa, mutta fiilis tästä olemattomasta mainonnasta alkaa olla itselläni samalla tasolla, kun nauttisin Hendrick’s Gin & Tonicia ilman jäitä.

 

Toimittaja: Anna Nylund

 

Kuva: Risto Vilkuna

 

Please follow and like us:
RSS
Follow by Email
Facebook
Twitter
Instagram
  • Kommentit pois päältä artikkelissa Kolumni: Vaivaako Jääkiekkoliittoa dementia?