Lentopallon Mestaruusliiga on toteuttanut useita muutoksia runkosarjan otteluohjelmaan viimeisten vuosien aikana. Tällä kaudella se on kuitenkin saanut pelaajat toivomaan paluuta vanhaan. Erityisesti nuoret pelaajat ja kannattajat kärsivät, kun Lentopalloliiton kassavirta koostuu entistä enemmän lipunmyynnistä. Uudistukset eivät ole menneet missään nimessä nappiin.

Kotimaisen lentopallon miesten pääsarjan, Mestaruusliigan, sarjajärjestelmä on muuttunut viimeisten vuosien aikana useaan kertaan. Ottelumäärä on kasvanut hiljattain suuremmaksi ja suuremmaksi, vähentäen pelaajien tarvitsemaa lepoa ja hankaloittaen nuorten kehitystä. Uusiutunut sarjajärjestelmä on saanut reilusti kritiikkiä, erityisesti lajin ammattilaisilta.

Kaudella 2017-18 Mestaruusliigassa pelasi peräti 11 joukkuetta, kun runkosarja oli kolminkertainen. Tällöin runkosarjassa jokainen joukkue pelasi vielä 30 ottelua. Kauden 2018-19 alussa runkosarja vaihdettiin nelinkertaiseksi, mutta silloin joukkueita oli vain yhdeksän, joten joukkueiden ottelumäärä kasvoi 32:een.

Nyt joukkueita pelaa pääsarjassa puolestaan kymmenen, mikä on johtanut entistä suurempaan kasvuun otteluiden määrässä. Nelinkertaisen sarjan myötä jokainen joukkue pelaa 32 ottelun sijaan 36 ottelua ennen pudotuspelivaihetta. Neljän ottelun kasvu ei suoranaisesti kuulosta kovin merkittävältä muutokselta, mutta sillä on ollut useita vaikutuksia sekä otteluiden kävijämääriin että pelaajien rasitukseen ja kehitykseen.

Aikataulutus aiheuttaa päänvaivaa sekä pelaajille että katsojille

 

Runkosarjan otteluita ei olla järjestelty tasaisesti kauden ympärille, minkä takia pelitahti aaltoilee tuskallisen epäsäännöllisesti eri joukkueiden välillä. Yksi joukkue saattaa pahimmassa tapauksessa pelata kaikki kolme otteluaan samaa vastustajaa vastaan saman viikon aikana. Vastustaja voi olla juuri silloin parhaimmassa mahdollisessa iskussa, kun oma joukkue kärsii useista loukkaantumisista.

Kuva: Juha Jäntti

Mestaruusliigan kahdeksannella sijalla oleva Vantaa Ducks sai esimerkiksi kärsiä otteluohjelman huonoista puolista hyvin paljon tammikuun aikana. Kuun alussa joukkue pelasi kolme ottelua viiden päivän sisään, jonka jälkeen sillä ei ollut yhtäkään peliä yli viikkoon. Sen jälkeen Ducksin seuraavat kolme ottelua olivat kaikki samaa vastustajaa, Raision Loimua vastaan.

Vantaalaisseuran yleispelaaja Kalle Kattelus harmitteli tilannetta joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen alla, ottaen tilanteen huomioon myös kannattajien perspektiivistä.

– Tämähän on kuin NBA:ssa olisi, kun on niin saakelisti pelejä, Kattelus naurahti.

– Toivon paluuta vanhaan [sarjajärjestelmään]. Tuosta uudesta systeemistä on tullut niin paljon lokaa, että vähintäänkin nuo rytmittämiset pelien välillä täytyy miettiä uusiksi, jotta siinä olisi joku järki. Ei voi mennä niin, että me pelaamme kolme ottelua putkeen samaa vastustajaa vastaan.

– Eihän se ole katsojankaan näkökulmasta mielenkiintoista, kun samat joukkueet mättävät toisiaan vastaan illasta toiseen [runkosarjassa]. Se on vaan tyhmää. Liiton päättäjät perustelivat tätä päätöstä sillä, että mitä enemmän pelejä, niin sitä enemmän katsojia ja sitä enemmän myytyjä lippuja.

Nuorten pelaajien kehittyminen kärsii

 

Pahentunut otteluruuhka vaikuttaa negatiivisesti myös nuorten pelaajien kehitykseen. Koska otteluita tungetaan väkisin lyhyiden ajanjaksojen sisään, ei joukkueilla ole aikaa pitää säännöllisesti harjoituksia. Otteluissa pelanneet pelaajat tarvitsevat kaikki kuitenkin lepoa pelipäivien välissä.

Ilman harjoituksia joukkueiden nuoret pelaajat eivät saa heidän tarvitsemiaan näytönpaikkoja, joiden kautta he voisivat nousta joukkueidensa pelaavaan kokoonpanoon. Ilman otteluita nuoret pelaajat eivät myöskään saa tarvitsemaansa kokemusta kilpailullisista peleistä.

”Se on vaan tyhmää. Liiton päättäjät perustelivat tätä
päätöstä sillä, että mitä enemmän pelejä, niin sitä enemmän
katsojia ja sitä enemmän myytyjä lippuja.”

 

21-vuotias Kattelus pyytääkin lentopalloliiton päättäjiltä vankempaa tukea sarjan nuorimmille pelaajille.

– Mestaruusliigan uudistumista pitää pohtia myös nuorten pelaajien näkökulmasta. Jos joukkueilla on mielettömästi pelejä, niin se tarkoittaa sitä, ettei niillä ole aikaa treenata, Kattelus kertoi huolissaan.

– Jos on esimerkiksi ensimmäistä kautta Mestaruusliigassa pelaava nuori pelaaja, joka ei vielä saa vastuuta peleissä, niin näytönpaikat jäävät vähille kun kaikki aika menee pelireissuihin ja penkillä istumiseen. Se ei palvele taas ketään siinä kohtaa. Senkin takia uudistukset eivät olet menneet nappiin, Kattelus päätti.

Eetu Ikola
Twitter: @eetuikola

Kommentit poimittu tammikuussa tehdystä haastattelusta.