Pyöräily on ollut aina yksi suosituimmista hyötyliikunnan muodoista. Polttoaineiden hintojen jatkuva nousu ja kaupunkien infrastruktuurien kehittyminen kaksipyöräisille parempaan suuntaan tukevat pyöräilyn suosion kasvua. Pyöräilyn yllä on kuitenkin monia kysymysmerkkejä, ja harrastuksena sen monipuolisuus on sille itselleen riskitekijä.

Teksti: Eevert Lifländer

Viimeisetkin takatalvet ovat pian takana, ja Suomen tiestö saadaan vihdoin putsattua hiekasta, kivistä ja muusta lumen alta paljastuneesta maa-aineesta. Se tarkoittaa myös sitä, että allekirjoittanutkin kaivaa maastopyöränsä kellarista ja huoltaa sen kevään pyöräretkiä ja muuta liikkumista varten.

Mutta mitä pyöräilykauden avaaminen ja kaksipyöräisen metallirunkoisen kapistuksen ”ratsastus” tarkoittaa suomalaisessa yhteiskunnassa vuonna 2022?

Oma pyöräilyharrastukseni alkoi aikoinaan yläasteelta. Isäni kysyi täytettyäni 15 vuotta: ”Haluatko mopon?” Vastasin miettimättä, että en. Isä tarjoutui kuitenkin ostamaan minulle jonkin liikkumiseen tarkoitetun välineen. Helpoin ja selkein valinta oli tietenkin polkupyörä. Isäni ei halunnut, että hänen tarvitsisi kuskata minua ympäri pitäjiä aina, kun haluaisin lähteä kaupungille tai muihin rientoihin.

Suuntasimme siis Kotkassa paikalliseen pyöräliikkeeseen ja noin 600 euron hintaan sain edelliseltä kaudelta myymättä jääneen Trek-merkkisen, vuoristo- ja maasto-olosuhteisiin tarkoitetun ruskean ratsun.

Kuljin polkupyörällä kaikkialle. Kouluun, kavereiden kanssa hölmöilemään ja välillä harrastuksiinkin. Lukion ensimmäisellä vuosikurssilla olin ostamassa eräältä tuntemaltani abiturientilta lukion oppikirjoja. Hän oli huoltamassa omaa Tunturiaan.

Hän kysyi, haluaisinko lähteä mukaan testiajelulle, jotta hän varmistuu huollon onnistumisesta. Kyseinen retki venyi lopulta noin kolmen tunnin mittaiseksi, ja siitä alkoi yhteinen harrastuksemme.

Valitettavasti nuo retket ovat jääneet, sillä asumme eri puolilla Suomea. Uskon kuitenkin, että tulemme vielä rikkomaan noin 90 kilometrin mittaisen retkiennätyksemme.

Reissujemme tarkoitus ei kuitenkaan koskaan ollut matkan pituus tai tietty aika. Vapauden tunne ja vauhdin hurma kiehtoivat enemmän.

Ympäristökysymykset kohtaavat tarpeet ja käytännöllisyyden

Suomessa keskustelu pyöräilyn ympärillä keskittyy moniin eri näkökulmiin. Ympäristöystävällisyys ja käytännöllisyys puhuvat pyöräilyn puolesta. Jatkuva polttoaineiden hintojen nousu lisää varmasti harrastajien ja työmatkailijoiden määrää jatkossakin.

Kaupunkien infrastruktuuria kehitetään nykyään myös pyöräilijät huomioiden. Tämän sivuvaikutuksena pyöräilijöiden ja muun liikenteen yhteenotot ovat lisääntyneet. Suomalaisten osaamattomuus ja tietämättömyys koskien liikennesääntöjä, niin autoilijoiden kuin pyöräilijöiden puolelta, on hälyttävää. Kahden täysin erilaisen liikuntamuodon yhdistäminen liikenteeseen on haaste. Tämän on kuitenkin turvallisuuden näkökulmasta onnistuttava.

Liikenteeseen pitää edellä mainittujen tahojen lisäksi sulauttaa jalankulkijat. Tämän kokonaisuuden toimiminen on kaikkien osapuolten yhteinen tavoite, mutta helpolla se ei tule.

Internetin kommenttipalstat ja puskaradiot ovat viikko toisensa jälkeen täynnä ihmisten kovasanaisia kirjoituksia siitä kuinka ”väärää” liikkumismuotoa harjoittavat henkilöt tulisi poistaa katukuvasta. Yhteenottoihin tarvitaan kuitenkin aina vähintään kaksi.

Liikennesääntöjen osaaminen on tärkein yksittäinen tekijä, jolla vältetään vakavat loukkaantumiset ja yhteentörmäykset. Onnettomuuksien jälkiraportteja lukiessa tulee usein esille, että pääsyy onnettomuudelle on ollut joko vastapuolen huomiotta jättäminen tai liikennesääntöjen noudattamattomuus. Sääntöjä voi usein tulkita, mutta liikenteessä ei höntyilyyn ole varaa.

Jo pienenä meille opetetaan: ”katso ensin vasemmalle, sitten oikealla ja vielä kerran vasemmalle”.

Pyöräilyn monipuolisuus on riskitekijä

Pyöräily kuuluu kaikille. Yhtäläiset oikeudet nauttia pyöräilyn lumosta ovat niin kilpapyöräilijällä, temppupyöräilijällä kuin työ- tai koulumatkaansa pyöräilevällä syklistillä. Eritasoisten polkijoiden määrän kasvaessa myös jalkakäytävät ja tienvierustat täyttyvät kovaa vauhtia. Eri nopeuksilla operoivat ajajat eivät välttämättä osaa huomioida Suomen kapeilla teillä muita liikkujia.

Mielestäni pyöräilyn monipuolisuudessa piilee lopulta riskinsä. Kuten autoilussa, myös pyöräilyssä tyylejä on monia. Eri-ikäiset ihmiset ajavat usein eri tyyleillä, sekä eri kokoisilla ja näköisillä fillareilla. Ihmisten reaktioaika, muun liikenteen ennalta-arvaamattomuus ja ajotaidot luovat samat riskit kuin autoilukin, mutta suuremmissa ajoneuvoissa itse kuljettajalla on ”turvallinen” paikka operoida. Sääolot eivät vaikuta autoilijaan samaan tapaan kuin kaksipyöräisten ajajiin, kovimpien äänien suodattaminen on ulkoilmassa vaikeampaa ja niin edelleen.

Niin upea ja hauska harrastus kuin pyöräily onkin, pitää se ottaa tosissaan niin satulassa kuin sen ulkopuolella.

Nykyään kaupunkikuvassa näkyy myös ruokalähettejä, jotka kuljettavat mobiilisovelluksilla tilattuja ruoka-annoksia asiakkaille. Heidän on pidettävä vauhtia yllä, jotta tilaukset ehtivät lämpöisinä perille. Ruokalähetit kulkevat isoissa kaupungeissa usein pyörällä tai sähköpotkulaudalla. Ruuhkaisina aikoina väkijoukossa viilettävät lähetit ovat samassa tilanteessa kuin autoilijat kello neljän ruuhkissa. Aistien on oltava hereillä, sillä ikinä ei tiedä, missä seuraava vaaratilanne vaanii.

Viime kesänä uutisoitiin useista onnettomuuksista, joiden keskiössä oli sähköpotkulauta. Negatiivisesta keskustelusävystä huolimatta näen, että niin sähköpotkulautojen kuin polkupyörien arvostus tulee kasvamaan. Elämme maailmassa, jossa tasapainotellaan ympäristökysymysten ja käytännöllisyyden kanssa. Maaseudulla välimatkat ovat lähtökohtaisesti pitkiä, mutta kaupungeissa pyöräilijöiden ja muiden ilman bensiiniä liikkuvien kulkijoiden määrään on vain totuttava.

Tässä vastuu on niin tiellä liikkujilla kuin kunnilla ja valtiollakin. Pyöräilystä on tehtävä kuluttajalle mahdollisimman helppoa ja turvallista. Tällä hetkellä totuus on kuitenkin toinen. Toksinen liikennekulttuuri pyöräilijöiden ympärillä on mielestäni huolestuttavaa.

Tämä ei tarkoita, että pyöräilijät olisivat puhtaita pulmusia. Riitaan tarvitaan aina vähintään kaksi. Jokainen voi mielessään pohtia, onko joskus ajatellut pahaa toisesta tiellä liikkujasta, vaikka hänkin on vain pyrkinyt ”selviytymään” haastavassa liikenteessä parhaansa mukaan.

Liikenteessä on ja tulee olla jatkossakin tilaa kaikille liikkumismuodoille. Se, millä kulkuvälineellä esimerkiksi minä liikun koulu- ja työmatkani, ei kuulu lähtökohtaisesti kenellekään muulle. Kaikkien meidän tarvitsee liikkua, tavalla tai toisella.

Liikutaan paikasta toiseen kuten teemme muutkin asiat elämässämme: omalla tavallamme, yhteisiä pelisääntöjä noudattaen.