Keskittynyt ilme ja intensiivinen katse. Espoolaisen Golden Futsal Teamin maalivahdin Antti Koivumäen tavaramerkiksi voisi nimetä nämä ominaisuudet. Futsalin, eli kuvaavammin sisäjalkapallon, matseissa Koivumäen reaktiokyky on itsevarma maalilla ja veskari huokuu järkähtymätöntä kylmäpäisyyttä.

Golden Futsal Team taistelee joka kausi kirkkaimmasta mitalista sarjassaan.

Kuinka Suomen kärkijoukkueihin kuuluvan GFT:n maalivahti Antti Koivumäki kerää itsensä pelin aikana?

– Pelin aikana olen yleensä yrittänyt rauhoittua, ettei peli menisi turhautumiseksi silloin, jos on mennyt helppo maali. Usein tietysti itse pitää melkein kaikkia maaleja, joita on päästänyt, helppoina. Hengittelen ja yritän jättää tilanteen taakse ja keskittyä seuraavaan ottelutilanteeseen. Pelin jälkeen joko heti samana iltana tai seuraavana päivänä katson videolta vielä ottelun.

Pieni hymynväre pilkahtaa toisinaan pelikatkoilla ja matsien jälkeen keskittyneisiin kasvoihin, joka puolestaan kuvastaa Koivumäen rentoa ja helposti lähestyttävää persoonallisuutta. Pitkän maalivahdin ulottuvuus ja sitä kautta tietysti myös peittävyys vaikeuttaa otteluissa vastustajan pallojen nostoja verkkoon. Kuten nyt usein maalivahdilta toivotaan. Ehkä persoonan ja fyysisten ominaisuuksien ansiosta Koivumäki onkin päätynyt juuri jalkapallomaalivahdiksi ja sitä kautta futsalin pariin.

Normaalisti GFT treenaa maanantaista torstai-iltoihin ja viikonloput jätetään matseille.

– 2012 kun futiskausi oli loppumassa ja sillonen veskavalmentaja futispuolella, Talasterän Antti suositteli minulle, että talvitauolla olisi hyvä treenata futsalia. Pidemmän päälle siitä olisi hyötyä sitten jalkapallon puolella, kun tulisi paljon torjuntoja alle myös talvella. Talasterä oli ollut GFT:ssä mukana ja tunsi Panu Aution ja silloisen GFT:n maalivahtivalmentajan.

Maailmalla on kovien jalkapallotähtien joukossa puolestaan monia futaajia, jotka ovat aloittaneet palloilun nimenomaan futsalilla. Esimerkiksi ”pienet futistähdet” Ronaldinho, Ronaldo, Zico, Sócrates sekä Romário.

Futsalia pelataan sisähalleissa ja kenttä on paljon pienempi kuin tavallisessa jalkapallossa. Pelin tempo on vauhdikkaampaa ja tapahtumarikkaampaa. Pienen kentän johdosta maalivahdilta odotetaan enemmän myös jalalla pelaamista. Viihdearvo on katsojille kohdillaan. Mikä futsalista sitten tekee niin mielenkiintoisen?

– Mä ehkä aina vähän huumorilla sanon, ja osittain siinä on kyllä ihan totuuttakin, että ei tarvitse ulkona kylmässä ja sateisessa kelissä heittäytyä ja pelata märkänä. Futsalissa on se hyvä, kun olosuhteet ovat aina hyvät. Tässä lajissa on jatkuvalla syötöllä paljon pelitilanteita. On oltava koko ajan läsnä. Jalkapallossa maalivahdille tulee paljon vähemmän pelitilanteita kuin futsalissa.

Futsalissa pallo on hieman pienempi ja painavampi kuin jalkapallossa. Pallo pomppii vähemmän ja lajiluonteissakin on selviä eroja. Maaliheitot ja rajapotkut ovat erona futikseen. Futsalissa ei nimittäin ole paitsiota ja rajaheiton tilalla on rajapotku.

CS Informatica Timisoara voitti Koivumäen pelaamalla kaudella Romania Cupin. Romaniassa sarjan sisällä on suuria tasoeroja.

Suomessa Futsal-liiga sarjana on hyvinkin tasainen. Järisyttäviä eroja ei ole eikä yhtään heittopussijoukkuetta löydy. Jokainen joukkue kykenee haastamaan toisensa liigassa ja yllättämään. Antti Koivumäki pelasi ammattilaisena Romaniassa kaudella 2016-2017 CS Informatica Timisoarassa. Tämän lisäksi hän on useamman vuoden pelannut maajoukkueessa.

– Pelin ohjaamisessa on aika iso rooli myös maalivahdilla. Maalivahti näkee koko kentän ja on tässä mielessä isossa roolissa. Aution Panu aina sanoo, että maalivahti on noin 50 prosenttia futsaljoukkueesta ja muu joukkue muodostaa sitten sen toisen 50 prosenttia. Ja olen samaa mieltä tästä.

Vuoden 2018 lopussa maajoukkue voitti Nordic Futsal Cupin. Helmikuussa futsalmaajoukkue taisteli ankarasti MM-karsinnoissa, mutta valitettavasti Suomi ei toistaiseksi ole vielä selviytynyt MM- tai EM-kisoissa lopputurnaukseen. Suomen UEFA-ranking on 21. ja maailmanranking on 31.

Voisi kiteyttää, että futsaljoukkue ilman hyvää maalivahtia on kuin laulu ilman laulajaa.

Suomessa futsal on vielä laajemmalle yleisölle vieraampi, mutta maailmalla lajin kärkimaita ovat Espanja, Italia, Brasilia ja Venäjä.

Katsojille laji on mukavan fiini, kun otteluita pelataan sisähalleissa ja ottelutaiston aistii katsomoon asti läpi pelin siitäkin huolimatta, että futsalista puuttuukin kontaktipelaaminen tavalliseen futikseen verrattaessa. Kun kaipaat jotakin actionleffamaista penkkiurheilulajia, muista futsal.

Urheiluoimittaja: Anna Nylund

Kuvat: Tiina Valavaara

 

 

 

 

Please follow and like us:
RSS
Follow by Email
Twitter
Visit Us
Follow Me
Instagram