Kun Habib Nurmagomedov ja Tony Ferguson vihdoin kohtaavat, tähdet saavat todellakin olla oikeassa asennossa.
Vapaaottelusarja UFC:n kevytsarjan titteliä hallussaan pitävä Habib Nurmagomedov ilmoitti keskiviikkona, ettei suostu ottelemaan haastaja Tony Fergusonia vastaan huhtikuun 19. päivänä. Syyksi hän mainitsi vallitsevan koronavirustilanteen, eikä uutinen ollut lopulta suurikaan yllätys.
Tilanteesta tekee erityisen ikävän se, että kaksikko on lupautunut ottelemaan jo neljä kertaa aiemminkin, mutta jokaisella kerralla tapahtumat on jouduttu perumaan. Otteluiden siirtymiset eivät ole tavattomia kamppailu-urheilussa, mutta kohta viisi vuotta kestänyt kissa-hiiri-leikki Habibin ja Fergusonin välillä alkaa mennä jo äärimmäisyyksiin.
Tässä lyhyt yhteenveto tapahtumien kulusta (ESPN.com). Vuosien varrella molemmat ottelivat säännöllisesti muita vastustajia vastaan.
21. elokuuta 2015
UFC vahvistaa Habibin ja Fergusonin kohtaavan joulukuussa vuoden huipentavassa tapahtumassa.
30. lokakuuta 2015
Polvivammasta toivuttuaan Habib loukkaa kylkiluunsa ja joutuu ottelusta sivuun. Hän kertoo: “En ole varma, tulenko enää koskaan palaamaan.”
26. tammikuuta 2016
UFC varaa Habibin ja Fergusonin kohtaamisen uudelleen huhtikuulle.
5. huhtikuuta 2016
Tällä kertaa on Fergusonin vuoro perääntyä, syynä ongelma keuhkoissa.
2. tammikuuta 2017
Ferguson vaatii Habib-ottelusta enemmän palkkaa, johon Habib vastaa tarjoamalla hänelle itse 200 000 dollaria. “Nyt sinulla ei ole tekosyitä.”
12. tammikuuta 2017
UFC vahvistaa, että Habib ja Ferguson ottelevat väliaikaisesta kevytsarjan tittelistä maaliskuussa. Virallinen tittelinhaltija Conor McGregor keskittyy parhaillaan nyrkkeilyotteluun Floyd Mayweatheria vastaan.
3. maaliskuuta 2017
Habib jättäytyy sivuun päivää ennen ottelua vedoten painonhallintaongelmiin, jotka pakottivat hänet sairaalaan.
6. maaliskuuta 2017
Fergusonin aiempi sympatia Habibin paino-ongelmia kohtaan kaikkoaa, kun hän näkee kuvamateriaalia vastustajastaan syömässä tiramisua treenikauden viime hetkillä.
17. tammikuuta 2018
UFC julkistaa jo neljännen päivämäärän Habibin ja Fergusonin kohtaamiselle – tällä kertaa huhtikuulle. Tässä vaiheessa on edelleen epäselvää, joutuuko McGregor luovuttamaan mestaruusvyönsä voittajalle.
1. huhtikuuta 2018
Fergusonin polvi vaatii leikkaushoitoa, ja ottelu peruuntuu jälleen.
25. marraskuuta 2019
UFC kertoo Habibin ja Fergusonin ottelevan huhtikuussa. “Viides kerta toden sanoo”, Habibin manageri Ali Abdelaziz lupaa.
1. huhtikuuta 2020
Habib ilmoittaa vetäytyvänsä ottelusta koronaviruspandemian vuoksi.
Habibilla oli toki pointtinsa, kun hän kertoi jäävänsä sivuun viimeisimmästä ottelusta. Hän koki olevansa kovan paineen alla, vaikka yleiset määräykset puoltavatkin kotiin jäämistä.
– Olenko minä Habib tosiaan ainoa, jota nämä rajoitukset eivät koske? Pitäisikö minun osoittaa vapaata tahtoa ja lentää ympäri maailman tässä tilanteessa yhden matsin takia? Habib kysyi Instagram-tilillään.
UFC-pomo Dana White ei ole toistaiseksi kommentoinut ottelun peruuntumista tai jatkotoimenpiteitä.
Viljami Kalmari
Twitter: @vkalmari
Artikkelikuva: Flickr