Umpihankifutis on vetänyt ihmisiä puoleensa yli valtakuntamme rajojen jo lähes kaksi vuosikymmentä. Mistä on kyse tässä vain pienen yhteisön tietämässä urheilulajissa?

Tuuli puraisee terävästi kellon näyttäessä aamuseitsemää. Edessä aukeaa koskematon lumimeri. Vastarannalla lumikoneet puhaltavat tykkilunta jo ennestään valkean Ukkohallan laskettelukeskuksen rinteissä. Lumikoneita lukkunottamatta maisema on vaipunut syvään uneen, talviuneen. Maa hengittää unen syviä henkäyksiä tartuttaen rauhan myös tarkkailijaan.

Kaikki tämä raukeus on vain hetkellistä. Kuin tyyntä ennen myrskyä.

Kyseessä on Syväjärven jää, jossa umpihankifutiksen maailmanmestaruuskilpailut on järjestetty jo vuodesta 2000 lähtien. Taustalla Ukkohallan laskettelukeskuksen jylhät rinteet kurottavat kohti taivasta.

Muutos aamun rauhaan on merkittävä. Ihmisiä poukkoilee joka suuntaan ja tasaisen puhe- ja huutosorinan seasta kuuluu myös rakkaan itänaapurimme mongerrusta. Tänä vuonna venäläiset ottavat osaa karkeloihin yhdeksän joukkueen voimin. Venäläisillä on maassaan jopa karsinnat, jotka päättävät kisoihin lähtevät venäläisjoukkueet. Loput joukkueet tulevat Suomesta.

Kokonaisuudessa joukkueita on 41 kolmessa eri sarjassa – miesten-, naisten- ja sekasarjassa. Kussakin sarjassa pelataan aluksi lohkopelit, joista kunkin lohkon kaksi parasta etenee puolivälieriin. Tästä eteenpäin pelataan niin sanotulla tulos tai ulos -menetelmällä, jossa voittaja etenee jatkoon ja häviäjä tippuu turnauksesta.

Kentällä numero yksi pyörähtää pallo peliin turnauksen avausottelun merkeissä. Oikeastaan pallo ei pyörähdä vaan lupsahtaa hankeen kadoten melkein kokonaan näkyvistä. Viisihenkiset joukkueet aloittavat pelin maalivahtien ohjeistaessa kenttäpelaajia jalkapallolle tyypilliseen tapaan.

Kokonaisuudessaan peli kuitenkin muistattaa vain etäisesti viheriöiden kuningaslajia. Kentän koko armahtaa pelaajia, se on ”vain” puolet oikeasta jalkapallokentästä. Syöttökuvioita on turha haikailla, sillä pallo joko pomppaa täysin arvaamattomasti tai läsähtää paikoilleen kinokseen. Peli perustuu brittifutiksen kolmeen tukipilariin: periksiantamattomuuteen, yksilösuorituksiin sekä pitkiin palloihin.

Avausottelu päättyy maalittomaan tasapeliin ja osa säännöistä on vieläkin selvittämättä. Kuin tilauksesta vastaan harppoo tukevin askelin selvästi kokeneempaan kaartiin kuuluva pelaaja. Hän on Kärsämäellä asuva Jussi Räisänen. Tämä vuosi on miehen kahdeksastoista kerta umpihankijalkapallon MM-kisoissa. Räisänen avaa lajin saloja.

– Rajaheitot ja vapaapotkut annetaan aina käsistä eikä niistä saa tehdä suoraan maalia. Rangaistuslaukaus on normaalisti maasta.

Räisänen on joukkueensa, Team Kokin, maalivahti ja kapteeni. Team Kokki kohtaa ensimmäisessä ottelussaan kuopiolaislähtöisen joukkeen FC Klassikan. Ensimmäisen, noin 15 minuuttisen, puoliajan jälkeen Klassikka johtaa ottelua 1-0.

Team Kokki saa toisella puoliajalla pelirytmistä kiinni ja tasoittaa loppulukemiksi 1-1. Ottelun jälkeen kentällä vallitsee rehti ja veljellinen tunnelma. Jopa yhteiskuva napataan.

Team Kokki kerääntyy yhteen ottelun jälkeen ja kapteeni pitää puheen.

– Oltaisiin voitu voittaakin, mutta tasapaeli on hyvä tulos ensimmäiseen otteluun. Nyt yhdellä voitolla päästään kahdeksan parhaan joukkoon.

Paljon muutakin sanotaan, mutta yleinen häly peittää kuuluvuuden. Ainoastaan lopun voimakas naurun remakka kajahtaa selkeänä.

Lohkopelien päätyttyä on lohko D:n tulostaulukko karua kertomaa Team Kokille. Kolme tasapeliä oikeuttaa lohkon kolmanteen sijaan ja karsiutumiseen jatkosta. FC Klassikka puolestaan etenee jatkoon, mutta häviää puolivälierissä tulevalle miestensarjan mestarille FC Gulli Giäryleelle lukemin 2-0.

Team Kokin karsiutuminen nostaa hankiveteraani Räisäselle tunteet pintaan.

– Pelasimme hyvin, mutta ei vaan riittänyt. Olisi pari koppia pitänyt ottaa ja ehkä olisimme jatkossa, mutta turha jossitella.

Kuten isommissakin ympyröissä, hän väläyttää mahdollista lopettamista, ainakin pelaajana.

– En pelillisesti pysty antamaan enää enempää. 18 vuotta ottaa veronsa. Mukana tulen olemaan jossain muodossa, mutta pelaajana tämä oli viimeinen kerta.

Vaikka konkari ei usko itse enää pelaavansa, ei hänen luottamuksensa tapahtuman kestävyyteen horju, vaikka viime vuodet ovat olleet hieman laihoja. Osallistujia oli tänä vuonna vähemmän kuin viime vuosina.

– Lumi on iso tekijä, etelässä sitä ei enää ole, joten tänne saavutaan jo senkin takia. Ja olihan tänä vuonna valtaosa joukkueista koostunut nuorista. Sukupolvenvaihdos on käynnissä.

Lajin kirjoittamaton sääntö

Aivan yhtä nopeasti kuin kaikki alkoi, kaikki myös päättyy. Viimeinen peli, sekasarjan finaali, käynnistyy neljän korvilla iltapäivällä ja on poissa päivänjärjestyksestä puoli tuntia myöhemmin. Aamun koskematon hanki on tampattu perunapelloksi.

Samaan aikaan kun pelikenttä hiljenee, alkavat viereisen mökkikylän asukit heräilemään. Valoja syttyy vasten pimenevää taivasta luoden odottavan tunnelman. Illalla on tiedossa jokavuotiset jatkot rinnebaari Saagassa. Jatkojen osalta paikan päällä vallitsee viidakon kirjoittamaton laki: mitä tapahtuu Ukkohallassa, jää Ukkohallaan.

Teksti: Matti Rantala & Samuli Näveri