Rauman Lukon ja Helsingin IFK:n välinen puolivälieräsarja on 2-0 IFK:lle. Sarjan toinen ottelu päättyi IFK:n eduksi 1-0. Lukko-pakki Tarmo Reunanen kommentoi tiukkaa sarjaa ja Lukon ongelmia Trombitille.

Teksti: Olavi Ryhänen

Rauman Lukko on vaikeassa tilanteessa, kun sarja on 2-0 IFK:lle. Runkosarjan kolmanneksi yltänyt Lukko ei ole pystynyt maaleja tekemään sarjassa kuin yhden. Asioiden on muututtava Raumalle lähdettäessä, mikäli Lukko mielii välieriin.

”Täytyy tehdä maaleja”, Tarmo Reunanen summasi ottelun jälkeen.

Ottelusarjan toinen peli käytiin Helsingissä. Tiukkojen vaiheiden jälkeen IFK onnistui jatkoajalla ratkaisemaan ottelun

”Ei saatu omista paikoista tehtyä. Paikkoja kyllä tulee ihan riittävästi, mutta kaksi laatujoukkuetta on vastakkain. Jos et tee yhtään maalia, on pirun vaikea voittaa.” Reunanen kertasi illan kulun.

Lukko sai kolmannessa erässä kokeilla ylivoimaa 5 minuuttia, kun IFK:n pakki Ilari Melart hölmöili itsensä suihkuun. Pudotuspeleissä pienet marginaalit ratkaisevat. Ylivoima ei kuitenkaan onnistunut.

”Oli siellä paikkoja 5 vastaan 5 -pelissäkin. Tietenkin pitäisi olla helpompaa tehdä ylivoimalla, kun vastustajalla yksi pelaaja vähemmän. Paikkoja saadaan onneksi luotua koko ajan, mutta myös vastustaja saa. Tästä tulee hieno sarja ja se on vielä pahasti kesken.”, Reunanen kommentoi Tombitille.

Sarja siirtyy takaisin Raumalle, mutta IFK onnistui voittamaan kotiedun puolelleen ensimmäisessä pelissä.

Missä asioissa IFK onnistui yllättämään Lukon ensimmäisessä pelissä Raumalla?

”En kyllä osaa sanoa, pystyivätkö he yllättämään. Kova peli oli sekin, ja hävittiin sielläkin maalinteossa. Ei tässä hirveästi yllätyksiä ole tullut. Tässä on sen verran kauden aikana tahkottu jo ja niin kuin sanoin, tässä on kaksi laatujoukkuetta vastakkain: toinen voittaa aina.”