Manchester Unitedille jobinpostia voitosta huolimatta.
United varmisti jatkopaikkansa Eurooppa-Liigassa ottamalla 1-0 voiton venäläisjoukkue FK Rostovista. Pääsyn kahdeksan parhaan joukkoon varmistanut Manchester United, kärsii kuitenkin isoista kokoonpanohuolista.
Huikea ilta Old Traffordilla ei kuitenkaan sujunut ongelmitta. Maailman isoimmalla siirtosummalla Manchesteriin hankittu Ranskalainen keskikenttäpelaaja Paul Pogba, loukkaantui toisen puoliajan alkuminuuteilla.
Pogba loukkasi takareitensä kesken pelitilanteen ja joutui lähtemään vaihtoon. Myös Unitedin puolustaja Daley Blind, sai iskun päähänsä noin 64. peliminuutin kohdalla, ja joutui keskeyttämään pelinsä.
Tarkkaa tietoa pelaajien poissaolosta manageri Jose Mourinho ei kyennyt kertomaan, mutta ainakin Pogba joutuu jättämään muutaman pelin väliin, kertoo Manchester Unitedin kotisivut.
Manchester United kärsii tällä hetkellä useamman pelaajan loukkaantumisesta. Hyökkääjät Anthony Martial ja Wayne Rooney ovat myös sairastuvalla. Lisäksi Zlatan Ibrahimovich ja Ander Herrera ovat pelikiellossa.
105 miljoonan siirtosummalla Juventuksesta hankittu Pogban poissaolo tuottaa lisää ongelmia joukkueelle loppukaudeksi.
Pogba on tehnyt tällä kaudella 7 maalia ja 5 maalinjohtanutta syöttöä Unitedin paidassa kaikissa kisoissa.