Tammikuu sää on talvinen lunta sataa ja tuulee kävelen kohti Ruskeasuota. Olen sopinut haastattelun yhden maan tunnetuimman kouluratsastus valmentajan kanssa. Haastattelu paikaksi sovimme kahvilan Ruskeasuon tallilla Helsingissä, missä hän valmentaa kouluratsastusta. Tallille saapuessani vain muutama hevonen on aitauksessa säästä johtuen. Menen kahvilaan kuvaajani kanssa odottelemaan haastateltavaani. Muutamien minuuttien kuluttua valmentaja saapuu.

– Terve olen Marko Björs, hän tervehtii.

Björs on kouluratsastuksen Suomen mestari vuodelta 1997. Hän toimii valmentajana Helsingin Ruskeasuon tallilla. Hän valmentaa 10-vuotiaista jopa 70-ikäluokkaan asti.

Kuulumiset vaihdettua hän esittelee meille pikaisesti tallinsa, joka sijaitsee kahvilan vieressä. Talli, jossa hevoset asuvat on rakennettu vuonna 1940. Siellä on 15 hevosta, joilla hän valmentaa ratsastajiaan.

Esittelykierroksen jälkeen siirrymme takaisin kahvilaan ja matkalla kertoo rakennuksen olleen vuonna 1950 Euroopan suurin ratsastushalli. Kukapa olisi uskonut, että Suomesta löytyy tällainenkin rakennus.

Istumme alas ja Marko aloittaa kertomalla itse aloittaneensa ratsastuksen 7-vuotiaana Espoon kartanon talleilla.

– Kiinnostus ratsastukseen lähti enon ravihevosista. Kävin kesäisin Vaasassa isovanhempieni luona ja siellä pääsin talleille. Sieltä sain ns. “hevoskärpäsen pureman”. Hevonen on mielettömän hieno ja kiehtovan vaarallinen eläin. Se jäi siitä mieleen ja halusin kokeilla sitä, kokenut valmentaja kertoo.

Valmentamisen Marko on aloittanut jo 17-vuotiaana. Hän on toiminut valmentajana jo 30 vuotta. Valmentamisen aloittaminen oli hänellä jo nuorena tiedossa. Kokenut valmentaja haluaa estää muiden tekevän samoja virheitä, mitä itse saattoi nuorempana tehdä.

– Siitä saa hirveän hyvän mielen ja motivaation, kun pystyt omilla opeillasi estämään muita tekemästä samoja virheitä, mitä itse tein nuorempana hevosen kanssa. Hevoselta et pysty jälkeen päin pyytämään anteeksi ja selittelemään. Se mitä aikaisemmassa vaiheessa saat nuoret urheilijat oppimaan ymmärtämään hevosta luonnon kappaleena sellaisenaan kun se on. Virheiden jälkeen saat tehdä hirveän paljon töitä, että saat hevosen luottamuksen takaisin. Heti kun näen jonkun tekevän virheen, menen neuvomaan.

Marko on uransa aikana valmentanut myös pararatsastajia, ja Sydneystä tuli paraolympialaisista pronssimitalli. Mahdollisuus olisi ollut myös päästä valmentamaan poptähti-Madonnaa. Siihen ei aikataulu antanut periksi.

Valmennustyylejä hän on ottanut omilta nuoruuden ajan valmentajiltaan. Tärkein oli ensimmäinen valmentaja, joka ohjasi hänet käsittelemään hevosta oikein. Marko muistaa vieläkin ensimmäisen valmentajansa äänen, vaikka siitä on jo 40 vuotta.

– Tärkeintä valmentamisessa on syttyä itsekin siihen eikä vain mennä ja valmentaa. Tukeminen ja kiinnostus oppilaasta aidosti on tärkeää.

Suomesta löytyisi enemmän halukkaita harrastamaan lajia

Lajia harrastaa Suomessa 50 000, kun Ruotsissa ratsastuksen harrastajia miljoona. Laji on Suomessa toiseksi suosituin naisten keskuudessa. Haastavinta lajin valmentamisessa on, että sitä arvostetaan hyvin vähän. Yhteiskunnalta ei tule tukea lajia kohtaan, koska laji on naisvoittoinen. Mikä on sinänsä ihmeellistä, vaikka maajoukkuetyössä pyritään kansainväliselle tasolle.

– Suomessa ratsastuskoulut ja hallit ovat yksityisiä. Haastavaa on löytää oikeat hevoset oikealle urheilijalle. Meidän maantieteellinen sijainti tekee harrastamisesta haasteellista. Suurimmat kisat ovat Keski-Euroopassa, sinne täytyy lähteä laivalla hevoskärryjen kanssa. Siihen täytyy löytyä varallisuutta ja matkustaminen on todella raskasta. Kaikilla urheilijoilla ei välttämättä ole edes varaa lähteä.

Innostavinta hänen työssään on itse työ ja sen tulokset. Kuinka valmennettavat onnistuvat ja kuinka hevoset kehittyvät ja ratsastajat oppivat. Oma ratsukko eli ratsastaja ja hevonen on kuin taideteos radalla.

– He muistavat neuvot ja näkee, kuinka he tekevät niin kun on opetettu. Se antaa todella paljon voimaa minulle jatkaa.

Pahimmilta onnettomuuksilta on onneksi vältytty valmennusuran aikana. Kyseessä on kuitenkin yli 600 kiloinen ja arka eläin.

– Sairaalassa varaudutaan aina pahimpaan, jos tulee ilmoitus ratsastusonnettomuudesta. Onneksi mitään vakavaa ei ole sattunut.

Markon valmennettavia on muuttanut myös ulkomaille lajin perässä mm. Saksaan, Hollantiin ja Tanskaan. Tavotteena Markolla on, että omat valmennettavat jatkaa lajin parissa ja vievät viestiä eteenpäin, ja heistä tulisi valmentajia. Omassa tallissaan hänen oppilaistaan on tullut jo valmentajia ja ulkomailtakin heitä löytyy.

– On aina ilo lukea lehdistä omista ulkomailla asuvista valmennettavista, että heitä kehutaan, miten hyviä he ovat valmentajina. Siitä tulee semmonen olo, että nyt olen tehnyt jotain oikein.

Laji on äärimmäisen haastava ja rankka. Mitä vain voi tapahtua, koska kyseessä on eläin ja ihminen. Ihmisen täytyy ohjata hevosta ja ansaita sen luottamus. Hevonen voi säikähtää mitä vain ja pahimmassa tapauksessa ura kisahevosena on siinä. Hevosta ei huolleta kuin autoa.

Marko kertoo, että on päässyt kokeilemaan formulaa Pariisissa Peugeotin radalla. 1990-luvun alussa, kun Jyrki Järvilehto ja Mika Häkkinen saivat formulasopimukset.

– Minä tietenkin ajoin seinään sillä. Ja meille oli sanottu, jos jotain tapahtuu ei saa nousta ulos autosta. Näin sivupeilistä, kuinka Keke Rosberg juoksi autolle ja tuli naureskellen ja sanomaan, että “taisi löytyä vaikeampi laji kuin ratsastus”. Joo, ei todellakaan, auto menee sinne minne haluan, kokeilepa Keke ratsastusta. Ei ole Keke tullut vielä kokeilemaan. Onhan ratsastus maailman vaikein urheilulaji, Björs lopettaa.

Toimittaja: Tommi Rikkilä
Kuvat: Johannes John