Argentiinalaistähteä Lionel Messiä uhkaa jopa neljän ottelun pelikielto. Syy on tuomareiden solvaaminen MM-karsinta ottelussa.
29-vuotias hyökkääjä käyttäytyi raporttien mukaan epäkohteliaasti tuomareita kohtaan Argentiina–Chile ottelussa. Barcelonan ykköstähti oli koko ottelun turhautunut, mutta onnistui silti tekemään voittomaalin rangaistuspotkusta.
Ottelun jälkeen hän ei kätellyt ottelun erotuomareita ja haukkui näitä kirosanojen kera.
Radio kanava Radio La Redin mukaan tapaus ei alunperin löytynyt edes erotuomarin alkuperäisessä raportissa, mutta se lisättiin siihen jälkeenpäin.
Argentiinalaisen La Nacion mukaan kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa tutkii tapausta ja että Messiä voi odottaa 2-4 ottelun pelikielto.