Kun Mikael Järvi aloitti uransa kaudella 1995-1996, hän tuskin arvasi itsekään millainen ura hänellä olisi edessään. 21 vuotta myöhemmin palkintokaapista löytyy kaksi maailmanmestaruutta, 10 Suomen mestaruutta(eniten kaikista pelaajista), neljä SM-hopeaa sekä kolme SM-pronssia. Salibandyliigassa mies pelasi 705 ottelua ja keräsi niissä peräti 998 tehopistettä(503 maalia ja 495 syöttöä, korkein pistemäärä kotimaisilla kentillä). Seuroina Järvellä olivat mm. VFT, HIFK, Viikingit, SSV ja LaSB. Tänä iltana Järven ura saa parhaimman mahdollisen huipennuksen, kun EräViikinkien entisen kapteenin pelipaita numero 72 nousee Vantaan Energia Areenan kattoon muiden legendojen seuraksi pääkaupunkiseudun paikallisottelussa Esport Oilersia vastaan.

Järveä on monia vuosia pidetty yhtenä kaikkien aikojen salibandypelaajista ja parhaana pelaajana kotimaisessa liigassa, eikä syyttä. Meriitit puhuvat puolestaan, ja on ilo että Järvi on päättänyt jatkaa lajin parissa EräViikinkien valmennusryhmässä. Tämänkaltaisia persoonia ei lajissa koskaan ole liikaa ja pelaajakokemus katsotaan varmasti eduksi Salibandyliigaa kehitettäessä. Toivottavasti Järvi nähtäisiin tulevaisuudessa Salibandyliigan lisäksi myös maajoukkueen valmennuksessa, koska sitä kautta myös maajoukkue saisi kosolti lisää pelaajaperspektiiviä valmennukseen, ja nuoremmat pelaajat lisää legendoja joita katsoa ylöspäin.

Teksati: Mikko Valle 14.12.2018