Miten Mike Vallely kasvoi nuoresta miehestä ja tappelupukarista skeittilegendaksi?

Rullalautailija, muusikko ja näyttelijänäkin tunnettu Mike Vallely on syntynyt kesäkuun 29. päivä 1970 Edisonissa, New Jerseyn osavaltiossa. Vallely on toiseksi vanhin kolmesta sisaruksesta. Lapsuudessaan Vallely pelasi baseballia, kunnes 14-vuotiaana eräänä kohtalokkaana päivänä nuori mies löysi punk-musiikin ja skeittaamisen. Hän sai alkuun laina-laudan ystävältään ja siitä alkoi vielä tänäkin päivänä jatkuva ura rullalautailun parissa.

Vallely sai viimein oman rullalaudan jouluna 1984, kun miehen vanhemmat ostivat pojalleen pitkällisen ruinaamisen jälkeen Jeff Phillipsin signature-mallin. Vallely oli jo löytänyt aiemmin street-skeittauksen mutta aloitti myös vert-skeittailun. Nuori mies löysi itsensä usein lautailemassa paikallisen legendan Tom Groholskin rampeilta. Hän vietti myös paljon aikaa Brooklyn Banksin rampeilla, Brooklynin sillan alta löytyvällä legendaarisella “spotilla.”

Vallely vuonna 1988 julkaistulla “Public Domain”-videolla.

1986 Valleyn perhe muutti Virginia Beachin kaupunkiin, Virginian osavaltioon. Lyhyenä aikana Vallely tutustui paikallisiin lautailijoihin ja liittyi myös Subculture-nimiseen ryhmään, joka vaikutti Kempsvillen alueella. Hän hioi taitojaan naapurinsa rampeilla ja keväällä 1986 hän lähti ystävineen Virginia Beachin alueella sijaitsevan skeittipuiston, Mount Trashmoressa pidettävään kilpailuun katsojan roolissa. Kohtalo puuttui kuitenkin peliin kun Vallely lautaili puiston parkkipaikalla ystävineen ja kiinnitti paikalle saapuneiden legendojen Neil Blenderin, Lance Mountainin ja Stacy Peraltan huomion. Mountain ojensi nuorelle Vallelylle oman lautansa nähtyään nuoren miehen kuluneen laudan. Vallely esitteli taitojaan miehille ja Powell-Peraltan Skateboardsin omistava Stacy Peralta tarjosi miehelle amatöörien sponsorisopimusta siltä istumalta.

Vallelyn ura lähti lentoon kyseisen viikonlopun jälkeen. Mies sai kuvansa legendaariseen Thrasher-lehteen vielä samana vuonna. Heinäkuussa miehen uusi sponsori lennätti hänet “Street Attack”-kilpailuun Kaliforniaan. Vallely voitti amatöörien sarjan, mikä toi miehelle palstatilaa Transworld Skateboard-lehden syyskuun numeroon. Samana vuonna hän sai oman osan Powell-Peraltan “The Search of Animal Chin”-videolla, mikä julkaistiin alkuvuodesta 1987. Myöhemmin samana vuonna miehestä tuli ammattilaislautailija vert-kilpailussa Torontossa.

1988 Powell-Peralta julkaisi Vallelyn ensimmäisen signature-laudan. Seuraavana vuonna Vallely lähti Powell-Peraltalta ja siirtyi World Industries-nimiseen firmaan, jonka omistajiin kuului muun muassa legendaarinen Rodney Mullen. Mies pysyi kyseisen firman listoilla aina vuoteen 1992. Seuraavan 10 vuoden aikana hän ajoi myös Powellin ja Black Labelin listoilla. Vuonna 2002 hän perusti lyhyeksi jääneen Vallely Skateboardsin, joka tuli tiensä päähän jo seuraavana vuonna, lähinnä alhaisten myyntilukujen johdosta. Vuodesta 2003 aina vuoteen 2010 hän ajoi Element Skateboardsin tiimissä.

Vallelyn ensimmäinen pro-lauta

Vuonna 2015 mies perusti oman lautafirman nimeltä “Street Plant”, jota hän operoi Kaliforniasta käsin perheensä kanssa aina vuoteen 2021 asti , jolloin mies perheineen pakkasi laukkunsa, jätti Kalifornian taakseen ja muutti Des Moinesin kaupunkiin, Iowan osavaltioon.

Vallely on myös kerännyt huomiota nyrkeillään. Varsinkin nuorempana hänet löysi usein tappeluiden keskiöstä. Hän puolusti ystäviään viimeiseen asti eikä välittänyt oliko vastassa yksi vai viisi henkilöä.

Vallely on myös vaikuttanut useissa yhtyeissä vuosien mittaan. Mies on vaikuttanut yhtyeissä “Good For You”, “Mike V & the Rats”, “Revolution Mother”. Hän on myös vaikuttanut enemmän tai vähemmän vuonna 2013 uudelleen kasatun legendaarisen “Black Flag”-yhtyeen keulalla, ja julkaissut soolomusiikkia omalla nimellään.

Mies on myös esiintynyt lukuisissa elokuvissa. Mies on ollut mukana muun muassa elokuvissa Hangover 1 & 3, Gleaming the Cube ja Paul Blart: Mall Cop.

Yksityiselämän puolella mies on ollut naimisissa vaimonsa Ann Vallelyn kanssa jo vuodesta 1992. Parilta löytyy myös kaksi tytärtä. 

Mike Vallely on malliesimerkki henkilöstä, joka on kilpauransa jälkeen pystynyt pitäytymään itselleen rakkaan parissa, eikä  ole kadottanut elämältään suuntaa, kuten moni häntä ennen ja hänen jälkeensä. Varsinkin rullalautailijoiden elämäntyyliin kuuluvan yltiöpäisen rahankäytön mies on onnistunut kiertämään kaukaa ja on aina sijoittanut rahansa järkevästi, oli kyseessä hänen oma lautafirmansa tai lastensa tulevaisuus.

 

Kirjoittanut Tomi Anttonen

Artikkelikuva : Joshua Kelley