Amerikkalaisyliopistourheilun johtavalle organisaatiolle varattu hyvä tahto ja nostalgia kuluvat päivä päivältä heikommiksi.

– Valitettavasti en voi pelata tulevalla viikolla NCAA:n (Yhdysvaltojen yliopistourheilun johtava organisaatio) asettaman pelikiellon takia. Tein viime vuonna virheen ottaessani lainan perheystävältä, jonka olen tuntenut jo ennen kuin tulin tänne kouluun. Maksoin sen takaisin viime kesänä ja teen tällä hetkellä yhteistyötä sekä koulun, että NCAA:n kanssa, jotta pääsisin takaisin pelikentille.

Tämän lausunnon antoi sosiaalisen median tileillään kevään 2020 NFL:n varaustilaisuuden ensimmäiseksi varaukseksi ennustettu Ohio Staten yliopiston puolustuksen linjamies, Chase Young, marraskuussa. Mies palasi pelikentille onneksi vain kahden ottelun pelikiellon jälkeen ja onnistui siitä huolimatta rikkomaan koulunsa yhden kauden säkitysennätyksen. Surkuhupaisa tapaus ei kuitenkaan ollut ainutlaatuinen, sillä peräti samalla viikolla NCAA langetti, niin ikään NBA:n tulevan varaustilaisuuden kärkinimelle, Memphisin yliopiston James Wisemanille, peräti 12 ottelun pelikiellon. Memphisin päävalmentaja, Penny Hardaway, oli avustanut ennen lukuvuoden alkua Wisemanin perheen muuttoa Memphisiin rahallisesti. Noin kolmanneksen koko otteluohjelmasta kattanut pelikielto tuomittiin yleisesti täysin absurdina ja Wiseman päätti lopulta pudottautua pois Memphisin yliopistosta, voidakseen valmistautua tulevaan varaustilaisuuteen muualla.

Keskustelu siitä tulisiko yliopistourheilijoille maksaa alkaa tänä päivänä olla yhtä suuri osa amerikkalaisuutta, kuin se kuuluisa omenapiiras tai tulikiven katkuiset poliittiset kahvipöytäkeskustelut. NCAA ja pelaajien edustamat yliopistot tienaavat etenkin koripallon ja amerikkalaisen jalkapallon yliopistosarjoilla miljardeja, mutta pelaajat eivät kostu tästä dollariakaan –  sen sijaan, kuten Youngin ja Wisemanin tilanteet konkreettisen armottomasti osoittavat, nuorukaisten jokainen potentiaalinen tulonlähde on pienen planeetan kokoisen suurennuslasin alla, lahjusrangaistusten uhalla.

Valtavia paineita ja merkitysettömiä korvauksia

Yliopistourheilua on historiallisesti määrittänyt olympiahenkinen amatööriurheilun romantiikka. Suurimmatkaan tähdet eivät suinkaan ole ammattilaisia, vaan eri yliopistojen nuoria urheilulahjakkuuksia, jotka koulunkäynnin ohella edustavat opinahjoaan parketeilla ja viheriöillä. Ja saavathan nuo edellämainitut suurimmatkin tähdet kuitenkin ilmaisen koulutuksen urheilustipendillä, maassa, jossa vuonna 2018 oppilailla oli yhteensä 1,5 biljoonaa dollaria maksamatonta opintolainaa. Mutta voiko NFL- tai NBA-varaustilaisuuden kirkkaat valot horisontissa jatkuvasti treenaavalta huippu-urheilijalta odottaa, saati sitten vaatia, samaa koulupanosta, kuin keskimääräiseltä oppilaalta? Ei sillä, etteikö tieto siitä, että tämä yksi hyvä yliopistovuosi voi ihan käytännössä muuttaa koko elämäsi jo toisi pelaajien itsensä puolelta tarpeeksi muutakin murehdittavaa, mutta viimeistään tieto siitä, että mahdollinen loukkaantuminen, tai suoritustason laskeminen saattaa johtaa stipendin perumiseen, täyttävät pukuhuoneet ja pelivideopalaverit aivan valtavista paineista onnistua urheilullisesti. Jos vain pelaat tämän vuoden hyvin. Jos vain pääset ammattilaisliigaan. Muutaman vuoden tulokassopimus ja olet ainakin teoriassa taloudellisesti riippumaton lopun elämääsi.

Vuonna 2015, CBS Sports julkaisi tutkimuksen amerikkalaisen jalkapallon PAC-12-konfferenssin yliopistourheilijoista, joista 54 prosenttia koki, ettei heillä ollut koulunkäyntiin tarpeeksi aikaa. Samassa tutkimuksessa 84 prosenttia myönsi jättäneensä oppitunteja väliin, voidakseen keskittyä urheiluun. Vuonna 2011 Stanfordin yliopistosta (PAC-12) valmistunut, yksi 2010-luvun kirkkaimpia NFL-tähtiä, Richard Sherman, kommentoi asiaa Sports Illustratedille vuonna 2015.

– Ei, en usko, että yliopistourheilijoille annetaan tarpeeksi aikaa hyödyntää se ilmainen koulutus, joka heille tarjotaan, mikä on turhauttavaa, koska monet ihmiset ovat vihaisia kyseisille urheilijoille. He sanovat, etteivät he keskity kouluun tarpeeksi ja hyödynnä heille annettua mahdollisuuttaan. Haluaisin todella nähdä kun tavallinen oppilas saisi edes kuukaudeksi yliopistourheilijan aikataulun. Näytä minulle, miten tasapainottelet sen kanssa.

– Näytä minulle, miten aikataulutat kurssisi, kun et voikaan aikatauluttaa niitä enää mille tahansa päivälle kello kahdesta kello kuuteen. Näytä minulle miten saat kaiken työsi tehtyä, kun olet vapaalla vasta kello 19.30, sinulla on tentti seuraavana päivänä ja sinun on silti opiskeltava aivan yhtä kovasti kuin kaikkien muidenkin ja saatava kaikki samat työt valmiiksi. Suurimmalla osalla näistä oppilaista koulu päättyy kolmelta iltapäivällä ja loppupäivän saa tehdä mitä haluaa. Voit opiskella muutaman tunnin, käydä vaikka kirjastossa, tai lähteä kaverien kanssa kahville. Kun olet yliopistourheilija, sinulla ei ole aikaa sellaiseen.

Jos taidelinjan oppilas myy maalauksensa internetissä, hän saa pitää siitä tienaamansa rahat. Jos musiikkilinjan oppilas viettää iltansa soittaen kitaraa metrossa tai kahvilassa, hän saa pitää siitä tienaamansa rahat. Yliopistourheilijoiden on kuitenkin lähes mahdotonta tienata, NCAA:n jatkuvasti perässä polttavan tutkintakomiten valvovan katseen alla, vilpittömästi rahaa urheilumenestyksellään, joka herättää kysymyksen, miten yliopistourheilijan oikeasti pitäisi elää kellonympäri hektistä elämäänsä jo entisestään leikatulla opiskelijabudjetilla? Shermanin näkökanta asiaan on selvä.

– Ihmiset suuttuvat kun yliopistourheilija pyytää vähän rahaa. Voin kertoa kokemuksesta, että minulla on ollut -40 dollaria pankkitililläni. Itseasiassa tilini oli useammin miinuksella, kuin plussan puolella. Sinun täytyy tehdä päätöksiä kuten, että tankkaanko autoni, vai ostanko ruokaa jääkaappiin. Yksi kahdesta vaihtoehdosta. Ihmiset ajattelevat, että meillä on helppoa, koska olemme koulussa stipendillä. He maksavat kyllä vuokrasi ja koulutuksesi, mutta jos kouluilta kysytään, olemme siellä pelaamassa amerikkalaista jalkapalloa, emme opiskelemassa. Emme saaneet stipendejämme koulua varten ja se kuulostaa hullulta yliopistourheilijan suusta sanottuna, mutta sitä valmentajamme kertovat meille joka päivä: “Ette saaneet stipendejänne koulunkäyntiä varten”.

Historia puoltaa Shermania. NCAA:n sääntöjen mukaan, korkeimman tason, eli Division 1:n, otteluihin osallistukseen urheilijoiden täytyy ylläpitää arvosanakeskiarvona minimissään 2,3 (GPA). Vuonna 2014, muunmuassa Michael Jordanin vanha yliopisto, University of North Carolina, jäi kiinni keksittyään teko-kursseja, jotta heidän urheilutähtensä saivat nostettua keskimääräisen 1,4 GPA:nsa 3,0:n tasolle. Herää kysymys, jos NCAA perustelee urheilijoille maksamisen kieltämisen sillä, että he ovat yliopistossa käydäkseen ilmaista koulua, mitä kyseiset urheilijat hyötyvät siitä, jos koulunkäyntiin on niin vähän aikaa, että yhden maan suurimmista, yhden maan historiallisimmista urheiluyliopistoista on keksittävä uusia kursseja, jotta pelaajat voivat pelata?

Suurimmat pohjois-amerikkalaiset liigat myös puoltavat NCAA:n sääntökirjaa. Valmistuit sitten lukiosta 17- tai 27-vuotiaana, NBA vaatii vähintään yhden välivuoden lukiosta valmistumisen jälkeen, ennen kuin pelaaja saa ilmoittautua NBA:n varaustilaisuuteen. NFL vaatii peräti kolme. Jos tällä pyrittäisiin suojelemaan pelaajia liian aikaiselta hypyltä fyysisesti paljon vaativampaan ammattilaisarkeen, ymmärtäisin näkökannan paremmin, mutta se, etteivät liigat vaadi nimenomaan mitään kiveenhakattua minimi-ikää, vaan pelkästään vuoden hypyn lukion jälkeen, kertoo paljon. Etenkin NBA:n suhteen, kun mietitään miten paljon suitsutusta eurooppalainen koripallovalmennus on viime vuosikymmenen aikana saanut Pohjois-Amerikasta, yliopistokoripallon legendaarinen March Madness-turnaus lienee yksi viimeisiä oljenkorsia NCAA:lle houkutella lukiokoripalloilijoita vuodeksi yliopistoon, sen sijaan, että he lähtisivät vuodeksi Euroopan ammattilaisliigoihin – käytäntö, joka on viime vuosina kerännyt NHL-piireissä paljon tuulta siipiensä alle. Eikä NHL edes vaadi varaustilaisuuteen osallistujilta muuta kuin 18 vuoden iän.

Valo tunnelin päässä

Kalifornian osavaltion kuvernööri Gavin Newsom allekirjoitti syyskuussa lakialoitteen, joka sallisi kultaisen osavaltion yliopistourheilijoiden tienata rahaa nimiensä, kuviensa sekä näköisyyksiensä käytöstä. Laki tulee näillä näkymin virallistumaan Kaliforniassa vuonna 2023. “Fair Pay to Play Act” tekisi kaikille kalifornialaisyliopistourheilijoille mahdolliseksi myydä esimerkiksi kuvallaan tai nimellään varustettuja t-paitoja, taikka lisensoida muita henkilökohtaisia fanituotteita myytäviksi erilaisissa liikkeissä. Uutinen otettiin vastaan yleisesti suurella suosiolla – muunmuassa tänä vuonna 16:sta kertaa NBA:n tähdistöotteluun osallistuva LeBron James kommentoi HBO:n tuottamassa “The Shop”-keskusteluohjelmassaan sen olevan askel eteenpäin ja iloitsi sen tasapainottavan yliopistourheilun vallan tasapainoa pelaajien suuntaan. NCAA:n reaktio ei odotetusti ollut yhtä riemukas.

– Ikävä kyllä, tämä uusi laki luo jo nyt hämmennystä, sekä nykyisten, että tulevien yliopistourheilijoiden, valmentajien ja kouluhenkilökunnan parissa, eikä vain Kaliforniassa, NCAA ilmoitti tiedotteessaan pian uutisen tultua julkisuuteen

– Harkitsemme vielä seuraavia liikkeitämme Kaliforniassa, samalla kun jäsenemme tekevät muutoksia NCAA:n nimi-, kuva- ja näköisyyssääntöihin, jotka ovat sekä realistisia modernissa yhteiskunnassa, että yhteydessä korkeakoulutukseen.

Usein jos pitkäaikaisen, ja ennenkaikkea yleisesti huonoksi tuomitun säännön mahdollisesti kumoavaa ratkaisua ei seuraa sitä ylläpitävältä taholta konkreettista säännön perustelua, vaan täysin mitäänsanomaton, PR-koneen kokkaama, diplomaattilausunto, se kertoo itse säännöstä paljon. Niin tälläkin kertaa. Mutta mikseivät koulut voisi yksinkertaisesti vain konkreettisesti maksaa pelaajille? He eivät olisi enää amatöörejä? Kun parhaita pelaajia seurataan kansallisesti, sekä kummankin lajin kasvaessa myös vuosi vuodelta enemmän kansainvälisesti, jo lukiotasolta saakka, amatööriromantiikka alkaa olla loppuunkulutettu. Se on kuin jokaisissa liikennevaloissa enemmän ja enemmän vastaan taisteleva auto, jonka omistaja ei vanhojen hyvien kilometrien takia halua millään päästää siitä irti, ostaakseen uutta, nykymaailmaan paremmin sopivaa mallia. Entäs sitten tämä toinen ikivihreä argumentti, jos maksamme koripalloilijoille ja amerikkalaisille jalkapalloilijoille, joudummeko maksamaan myös soutajille ja shakinpelaajille? Jos maksamme Jordanille, maksammeko myös ensimmäisen vuoden penkinlämmittäjälle? Mitä jos maksaisitte sen mukaan mitä pelaajat tekevät kouluille rahaa? Jos jonkun pelipaitoja myydään enemmän kuin jonkun toisen, kenties hän ansaitsisi myös suuremman korvauksen, sillä jotain hän on selvästi tehnyt oikein. Tienaat oman markkina-arvosi ja markkina-arvosi on mitä tienaat. Ja kaikkein helpointahan tästä tekisi, ettei se vaatisi sen enempää tai vähempää, kuin saman kompensaatioprosentin jokaiseen stipendisopimukseen. Haluaisin kuvitella Yhdysvaltojen huippuyliopistojen johtokuntajäsenien kuitenkin ymmärtävän kysynnän ja tarjonnan lain. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että tässä kohtaa on voitettu vasta yksi taistelu pitkästä ja kuluttavasta sodasta.