Lahden Pelicans voitti Ilveksen kahdesti Tampereen hallissa. Ottelusarja on pussinokkien hyväksi katkolla torstaina Lahdessa.
Teksti: Olavi Ryhänen, Kuva: liiga.fi instagram
Tampereen Ilves on nyt selkä seinää vasten hävittyään Lahden Pelicansille viidennen osaottelun lukemin 0-2. Ilves ei onnistunut hyödyntämään kolmen ottelun kotiputkeaan Pelicansia vastaan.
Pelicans on ollut todella kova kotona häviten kuudesta Lahdessa pelatusta ottelusta vain yhden. Ilvekselle iso menetys välieriin on ollut Marek Langhamer. Ilveksen ykkösmaalivahti Langhamer merkattiin viidenteen otteluun aloittavaksi maalivahdiksi, mutta kuitenkin torjuntavastuun sai nuori Jakub Malek.
Viidennen ottelun hahmot Pelicansista olivat kahdella maalilla Iikka Kangasniemi ja nollapelin maalillaan torjunut Patrik Bartosak.
Ilves tuli ensimmäiseen erään todella kovaa ja hallitsi ottelua pitkään. Pelicans kesti Ilveksen ryöpytykset ja onnistui tekemään omista paikoistaan tarvittavat maalit voittoon.
Pitkään maaleitta pelannut Iikka Kangasniemi avasi hanat toisen erän alussa, kun joukkueet pelasivat tasavajaalla. Hetkeä myöhemmin sama pelaaja onnistui upealla rannelaukauksella tekemään ottelun voittomaalin.
Sarjaa on siivittänyt ikävä trendi, jossa pelaajat yrittävät ylikorostaa rikkeitä, jotta oma joukkue pääsisi ylivoimalle. Tämä ei loppunut viidennessäkään ottelussa. Lars Bryggman joutui jäähylle ensimmäisessä erässä ja taputti jäähypenkiltä Ilveksen hyökkääjälle Balazs Sebokille, ja taputusten päätteeksi vielä näytti käsillään sukellusliikettä.
Viime kauden tarina tuntuu toistavan itseään. Ilves on toistamiseen välierissä, ja putoamassa jo lähes varmasta finaalipaikasta pronssipeliin IFK:ta vastaan.
Pelicans on taistellut hienosti altavastaajana ja sai kotiedun itselleen. Mikäli Ilves keskittyy vääriin asioihin kentällä, jää Tampereen unelmafinaali sen osalta jälleen vain puheen tasolle.