“Sopiskohan tuo mulle?”, sipisee mies vaimolleen naisten alusvaateosastolla. Vaimo ei hätkähdä, sillä hän on tiennyt miltei koko kymmenvuotisen avioliiton ajan miehensä viehtymyksestä pukeutua naisten vaatteisiin.
“Transvestisuus (aiemmin myös ristiinpukeutuminen, engl. cross-dressing) on sisäinen tarve eläytyä vastakkaisen sukupuolen rooliin muun muassa pukeutumalla ja meikkaamalla tälle sukupuolelle tunnusomaisesti ja muuttamalla elekieltä sen mukaisesti. Transvestisuus on sukupuolisuuden ilmiö, jolla ei ole selvää yhteyttä seksuaalisuuteen; vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin pukeutumisesta seksuaalisen mielihyvän saamista kutsutaan transvestiseksi fetisismiksi. Vaikka eroottista latausta liittyy usein myös transvestisuuteen, se ei ole transvestisen käytöksen päämotivoija, ja saattaa myös kadota ajan myötä.”
Nelikymppinen Pasi on tunnistanut transvestisen suuntautumisensa jo yläasteikäisenä. Hän ei ole kuitenkaan halunnut tulla “kaapista” taipumuksensa kanssa, vaan pukeutuu naisten vaatteisiin vain kotonaan vaimonsa nähden. Lapsetkaan eivät tiedä isänsä tästä puolesta, eivätkä näe kun isä pukee naisen yöpaidan ylleen viereisessä makuuhuoneessa.
Pasi on vastikään rohkaistunut kertomaan transvestisuudestaan äidilleen. Pasin äiti ei oikein tiedä mitä ajatella asiasta, mutta se ei tunnu vaikuttaneen äidin ja pojan läheisiin väleihin negatiivisesti. Vaimo taas on kertonut siitä muutamalle naispuoliselle ystävälleen, joiden suhtautuminen Pasiin ei ole sen takia muuttunut.
Pasi kokee aina olleensa oman tien kulkija, eikä koe tarvetta “hyväksyttää” taipumustaan isomman yleisön edessä. Vaimon mielestä pukeutuminen naisen vaatteisiin on vain yksi harmiton persoonallisuudenpiirre Pasissa – ongelmaksi on toistaiseksi muodostunut vain se, jos sekä vaimo että Pasi haluavat pukeutua samaan yöpaitaan, tai että vaimon mielestä Pasi suurentaa hänen vaatteitaan harteikkaampana ja kookkaampana.
Vaikka Pasi vaeltelee mielellään esim. naisten alusvaateosastolla, hän ei halua sovittaa saati ostaa vaatteita. Vaimon täytyy arvioida vaatteiden sopivuus, ja maksaa ne sitten kassalla. Pasi haluaa, että myyjälle jäisi mielikuva, että vaatteet on tarkoitettu vaimolle. Ehkä pukeutumiseen liittyy kuitenkin häpeää tai noloutta?
Pasi ei koe, että transvestisuus olisi ristiriidassa hänen kristillisen maailmankatsomuksensa kanssa. -Kaitpa Jumala tiesi millaisen minusta loi, hän tuumaa.
“Transvestiitteja on arvioitu olevan noin yksi prosentti väestöstä. Transvestisuutta esiintyy sekä miehillä että naisilla, joskin usein transvestiiteiksi mielletään vain naisiksi laittautuvat miehet. Vaikka transvestiitin seksuaalinen suuntautuminen voi olla mikä tahansa, heteroseksuaalisuus on transvestiiteilla ainakin yhtä yleistä kuin muulla väestöllä. Transvestiitin sukupuoli-identiteetti on anatomisen sukupuolen mukainen, eikä transsukupuolisuudelle tyypillistä sukupuolen korjaushalua esiinny… Transvestisuus on pysyvä ominaisuus, jonka intensiteetti saattaa vaihdella, mutta joka ei koskaan katoa pysyvästi.”
“Naisellinen” ei ole sana joka tulee Pasista ensimmäiseksi mieleen. Hän on lyhythiuksinen, harteikaskin, ja pukeutuu tavanomaisen miehisesti. Hänen luonteessaan ovat kuitenkin korostuneina hoivavietti ja herkkyys; yleisesti naisellisina pidetyt piirteet. Hän kokee miesten maailman karskina ja kovana, ja ihannoi naisia ja naisen vartaloa. Aikaansakin hän viettää mieluiten naisten seurassa. Syntysyytä transvestisuuteen ei wikipedian mukaan tiedetä – tutkimuksissa lapsuusiän kokemusten rinnalle mahdollisiksi selittäjiksi ovat nousseet geenit ja hormonit. Pasin isäsuhde on ollut etäinen, ja suhde äitiin taas hyvin läheinen. Mutta kuten sanottu, ei voi tietää mikä on vaikuttanut mihinkin.
Pukeutuessaan naiseksi Pasi kokee nousevansa arjen yläpuolelle.
Hän voi näin sipsutella hetken “Mirjana”, olla viehkeä ja haluttava nainen. Miehinen puoli on tällöin ikään kuin kytketty pois päältä.
Seksuaalisuuttaan hän haluaa toteuttaa suhteessa naiseen.
“Transvestismi luokiteltiin Suomessa kansainvälisen tautiluokituksen perusteella fetisismin ja sadomasokismin ohella sairaudeksi aina vuoteen 2011 saakka. Tuolloin terveyden ja hyvinvoinnin laitos päätti poistaa ne luokituksesta, koska niiden mukana ololle ei ole nähty enää kunnollisia lääketieteellisiä perusteluita.”
Pasin nimi on muutettu.
Teksti ja kuvat Martta Nerg. Lainaukset wikipedia.