Ringette on vauhdikas jääpeli, jossa joukkuepelillä on suuri merkitys. Erityisesti naisille suunniteltu laji on turvallinen ja siinä yhdistyy sisäpalloilun ja jääkiekon ainekset, mutta ilman taklauksia ja vartalokontakteja. Ringeten tärkeimmät taidot ovat luistelutaito sekä peliäly.

Mira Tarkkanen

Kanadalainen Sam Jacks halusi kehittää vauhdikkaasta jääurheilusta kiinnostuneille tytöille lajin, ilman jääkiekon vaaroja. Näin syntyi ringette vuonna 1963.

Suomeen ringeten toi turkulainen voimistelunopettaja ja jääkiekkovalmentaja Juhani Wahlsten vuonna 1979. Uuteen lajiin suhtauduttiin aluksi varauksellisesti, mutta naiset innostuivat nimenomaan heille suunnitellusta pelistä.

Ensimmäiset ringeten MM-kisat järjestettiin Kanadassa vuonna 1990. Jo neljä vuotta ja kahdet arvokisat myöhemmin Suomi voitti ensimmäisen maailmanmestaruutensa. Tämän jälkeen alkoi Suomen menestysputki. Vuodesta 2004 lähtien arvokisoja järjestettiin joka kolmas vuosi ja Suomi voitti näistä jokaisen. Vuonna 2017 maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin vain vuosi edellisistä, josta Suomi voitti kuudennen peräkkäisen maailmanmestaruuden. Yhteensä Suomella on niitä kahdeksan.

Säännöt on kehitetty naisten ehdoilla

Mira Tarkkanen

Ringeten pelikenttänä käytetään jääkiekkokaukaloa. Pelivälineinä käytetään muovista rengasta, eli niin kutsuttua rinkulaa. Maila on suoravartinen ringettemaila. Perusvarusteisiin kuuluu kasvosuojuksellinen kypärä, kaulasuoja, polvi- ja kyynärsuojat, pelihanskat sekä luistimet. Aloittelevalle pelaajalle riittää luistimet ja kypärä.

Ringeten säännöt korostavat yhteispeliä, sillä siniviivat saa ylittää vain syöttämällä rinkula viivan yli toiselle pelaajalle. Kummallakin kenttäpuoliskolla on omat kapeammat punaiset ringetteviivat. Ringetteviivan ja lähimmän päätyviivan sisäpuolella saa olla yhtä aikaa vain kolme pelaajaa molemmista joukkueista, jotta ruuhkia ei syntyisi. Ringetessä yhdistyy monta urheilulajia, esimerkiksi jalkapallosta tuttu ensimmäinen aloitussyöttö.

Jäähykulttuuria voidaan verrata salibandyyn tai koripalloon. Yleisimpiä rikkeitä ovat estämiset, tahalliset vartalokontaktit sekä väärällä alueella pelaamiset. Yleisöystävällisemmäksi ja nopeammaksi lajin tekee koripallosta tutun hyökkäysalueen 30 sekunnin hyökkäysaika, joka tulee käyntiin, kun joukkue saa rinkulan haltuunsa. Aika lähtee alusta joukkueen saatua laukauksen maalia kohden tai rinkula siirtyy puolustavalle joukkueelle.

 

Ringeten tilanne nykypäivänä Suomessa

Mira Tarkkanen

Ringette on Suomessa vielä hieman tuntemattomampi laji, vaikka sitä on pelattu melkein 40 vuotta. Harrastuksen pariin tulee kuitenkin vuosi vuodelta lisää pelaajia. Tällä hetkellä ringeten harrastajia on noin 5000. Vastaavasti esimerkiksi Kanadassa lajin harrastajia on yli 30 000.

SM-sarjassa on tällä hetkellä Suomessa 10 joukkuetta, jotka pelaavat Suomen mestaruudesta. Nuorten ringetessä ovat toiminnassa eri ikäluokkien aluesarjat. Lisäksi on erilaisia harrasteryhmiä, kuten lady-ringette. Lajiin on helppo päästä mukaan ja toimintaa ohjaa Suomen Ringetteliitto ry, jonka jäseninä ovat eri seurat. Suomalaisia ringetteseuroja on yhteensä 50.

 

Toimittajat: Mira Tarkkanen ja Ilona Lämsä
Kuvat/video: Mira Tarkkanen

Please follow and like us:
RSS
Follow by Email
Twitter
Visit Us
Follow Me
Instagram