(Kuva: Heikki Mitikka/@riotcolorphoto)

 

Tulevana viikonloppuna Imatralla karsitaan Suomen rytmisen voimistelun edustajat Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin, jotka käydään Ruotsin Uppsalassa toukokuun alussa. Uuden olympiadin myötä kilpaillaan ensimmäistä kevättä uudistetuilla säännöillä.

Teksti: Niina Karjalainen

Rytmisen voimistelun lajipäällikkö Emma Tast odottaa viikonlopun kilpailuja mielenkiinnolla.

”Kyseessä on ensimmäinen isompi kotimaan kisa uusilla säännöillä. Paikalla ovat yksilöt, duo/triot ja joukkueet, joten luvassa on monipuolinen kisa, ja kaikissa sarjoissa nähdään Suomen tämänhetkinen taso.”

Yksilövoimistelijoista PM-kilpailuihin karsitaan naisissa neljä ja nuorissa viisi parasta. Naisten sarjan yhdeksästä osallistujasta selviä ennakkosuosikkeja ovat jo aiemmin Suomea arvokisoissa edustaneet Olarin Voimistelijoiden Elisabeth Jamil sekä Voimistelu- ja urheiluseura Elisen Emilia Helin. Kahdesta muusta paikasta käydään kilpailua juuri nuorista naisten sarjaan nousseiden kesken.

Nuorten yksilöiden sarjassa nähdään ennätykselliset 29 voimistelijaa. Selkeänä ennakkosuosikkina kilpailuun lähtee Olarin voimistelijoiden Emmi Piiroinen, jonka takana tulevat saman seuran Lia Kallio sekä Tampereen Sisun Anastasia Rogozhina. Myös Jyväskylän Voimistelijat -79:n edustajilta voidaan odottaa kovaa kilpailua edustuspaikoista.

Joukkueissa naisten sarjan paikka menee automaattisesti Suomen naisten maajoukkueelle. Nuorissa kolmesta joukkueesta karsitaan yksi pois, kun vain kahdelle on luvassa edustuspaikka.

ESVOLI:n Malla Heikkilä kilpailee naisten sarjassa duo-parinsa Marie Johnssonin kanssa. (Kuva: Heikki Mitikka/@riotcolorphoto)

Duo/trio-kilpailussa kaksi parasta saavuttavat paikan PM-kilpailuihin sekä naisissa että nuorissa. Viime viikonloppuna käydyn Cup-kilpailun perusteella mittelö naisten edustuspaikoista tulee olemaan tiukka: neljä parasta duoa olivat alle kahden pisteen sisällä. Nuorissa taas kahden kärki erottui selvästi, mutta kilpailusta puuttui muutama suosikki.