Berat Sadik tekee paluun maajoukkueeseen vuoden tauon jälkeen. Mixu Paatelainen nimesi Palloliiton tiedotustilaisuudessa ryhmänsä, joka kohtaa Pohjois-Irlannin maaliskuun lopussa. Kokonaisuudessaan Paatelainen oli luottavainen jalkeilla olevasta joukkueesta.
– Erittäin hyvä, että Sadik on mukana, hän on saanut jatkuvasti peliaikaa Sveitsissä, päävalmentaja kommentoi valintaa. Sen sijaan Real Madridin kakkosjoukkueen hyökkääjä Eero Markkanen jäi ulos Huuhkajista:
– Markkanen ei ole saanut yhtä lailla peliaikaa, pelaamattomuus on syynä hänen poisjäämiseensä.
Syksyllä kiitettävästi maaleja iskenyt Sadik kantaa hyökkäysvastuun Teemu Pukin, Riku Riskin ja Joel Pohjanpalon kanssa. Heistä Joel Pohjanpalo teki kauden kymmenennen osumansa Saksan kakkosliigassa. Paatelaisen mukaan puolustus aiheuttaa huolta, sillä puolustajista Kari Arkivuo, Niklas Moisander ja Jere Uronen ovat loukkaantuneiden listalla.
Loukkaantumisten myötä vasta 21-vuotias maajoukkuedebytantti Thomas Lam voi saada näytönpaikan Pohjois-Irlantia vastaan:
– Lam on pelannut seurajoukkueessaan monessa roolissa. Hänen paikkansa voisi olla keskikentällä loukkaantuneen Perparim Hetemaj’n tilalla, Paatelainen kertoi nuorukaisen pelipaikasta.
Suomen joukkue Pohjois Irlannissa:
Maalivahdit:
Lukas Hradecky, Brøndby IF
Niki Mäenpää. VVV-Venlo
Henrik Moisander, FC Lahti
Puolustajat:
Paulus Arajuuri, KKS Lech Poznan
Joona Toivio, Molde FK
Sebastian Sorsa, HJK
Valtteri Moren, HJK
Niklas Moisander, AFC Ajax
Thomas Lam, PEC Zwolle
Kari Arkivuo, BK Häcken
Jere Uronen, Helsingborgs IF
Keskikenttäpelaajat:
Tim Sparv, FC Midtjylland
Roman Eremenko, PFC TsSKA Moskva
Rasmus Schüller, HJK
Alexander Ring, FC Kaiserslautern
Sakari Mattila, Ålesunds FK
Joni Kauko, FSV Frankfurt 1899
Kasper Hämäläinen, KKS Lech Poznan
Perparim Hetemaj, AC Chievo Verona
Hyökkääjät:
Berat Sadik, FC Thun
Teemu Pukki, Brøndby IF
Riku Riski, Rosenborg BK
Joel Pohjanpalo, Fortuna Düsseldorf