Jalkapalloselostaja Tuomas Virkkusen tarina kertoo mitä huipulle pääseminen vaatii. Siihen ei riitä pelkästään koulunpenkillä istuminen. Virkkusen avainsanoja ovat intohimo, työnteko ja ennen kaikkea oma-aloitteisuus.

Käännetään kelloja kolmisenkymmentä vuotta ajassa taaksepäin ja kuvitellaan itsemme kahdeksankymmentäluvun Tampereelle, tavallisen perheen olohuoneeseen, jossa on televisio päällä. Koko perhe on kerääntynyt seuraamaan, tuota muutamaa vuosikymmentä aiemmin maailmaa mullistanutta vekotinta. Erityisesti perheen nuoren pojan silmät ovat kuin naulittuina ruudussa.
Ruudulla pallon kanssa tanssahteleva lyhyt, patukkamainen käkkäräpää sinivalkoisessa pystyraitapaidassa tekee nuoreen mieheen lähtemättömän vaikutuksen.

On tarkalleen vuosi 1986 ja käynnissä on urheilumaailman suurin tapahtuma – jalkapallon maailmanmestaruusturnaus Meksikossa. Tästä hekestä alkoi Tuomas Virkkusen rakkaus kuningaslajia kohtaan.

-Niissä kisoissa Maradona heitti sen kuuluisan maalin, ei se käsimaali, vaan se toinen. Ja sen jälkeen sanoin isälle, että minusta tulee futaaja.

Sinä kesänä Virkkunen aloitti jalkapallon Tampereen Ilveksen kaupunginosajoukkueessa. Hänen tavoitteensa oli, kuten kaikilla muillakin pojilla – pääsy parrasvaloihin ja ammattilaiseksi.

Virkkusen osalta tähdet olivat kuitenkin kirjoitettu toisin, vaikkakin hänen peliuraltaan löytyykin kaksi huippukohtaa.

-Ensimmäisen täytyy olla TPV:n a-junioreiden vaihtopenkki ja toisena b-junioreiden SM-sarjassa pelatut 5-7 minuuttia.

B-ikäisenä hän vaihtoi vielä seuraa TPV:stä Ilvekseen paremman peliajan toivossa ja saikin sitä. Mutta siirto takaisen TPV:hen a-ikäisenä tarkoitti jälleen vaihtopenkki komennusta. Näihin aikohin Virkkunen hyväksyi elämän realiteetit ja tajusi, ettei hänestä ole täysiveriseksi jalkapalloammattilaiseksi.

Ura jalkapallon parissa ei tullut itsestään selvyytenä

-Olen monesti miettinyt että mistä kaikki tämä alkoi. Tietoisesti en nuorempana tiennyt mitä haluan, mutta jotenkin alitajuisesti tiesin, että urheilutoimittajuus ja selostaminen olisi minun kutsumus.

Peruskoulun ja lukio-opintojen jälkeen Virkkusella ei ollut varmaa tietoa mitä tahtoi tulevaisuudeltaan. Vaikka jalkapallo jatkui harrastuksena miesten kolmos- ja nelosdivareissa, ei miehellä ollut ajatustakaan siitä, että loisi uransa jalkapallon parissa. Seuraavat vuodet menivätkin erilaisia hanttihommia tehden työpaikkojen vaihtuessa.

2000-luvun puolella Virkkusen ollessa töissä talonmiehen apulaisena hän tajusi, että jotain muuta pitäisi keksiä.

– Yhtenä aamuna työkaveri sanoi, että enää 40 vuotta tätä hommaa ennen eläkettä. Siinä tajusin, että nyt on keksittävä sellanen työ mistä voisi jopa tykätä.

Työkaverin sanat havahdutti Virkkusen ja hän ryhtyi etsimään jatko-opiskelumahdollisuuksia. Teoriapohjainen opiskelu ei koskaan ollut Virkkusen mieleen ja tämä supisti vaihtoehtoja sopivan pieneksi. Voionmaan opisto pisti silmään ensinäkemältä ja sieltä myös opiskelupaikka avautui radiotyön linjalta.

Virkkusella oli tuolloin monta rautaa tulessa hänen hakiessa samaan aikaan oma-aloitteisesti paikallisradioon työharjoitteluun. Hänen tavoite oli päästä, tavalla tai toisella, Lasse Toivan apupojaksi selostamaan Tampere Unitedin koti- ja vierasotteluita. Toiva näytti alustavasti vihreää valoa, mutta paikallisradion johtajat antoivat Virkkusen haaveille takapakkia.

-Alunperin en saanut paikkaa Lasse Toivan rinnalta. Minulle sanottiin, että selostuskoppi on liian pieni kahdelle. En kuitenkaan antanut periksi.

Tämä vaihe nykyisen huippuselostajan matkan varrella on hyvä ohje aloitteleville toimittajille.

-Pakit saatuani tavallaan väkisin laitoin jalkani oven väliin. Sanoin, että voisin olla puoliksi kopissa ja puoliksi käytävällä. Halusin toimintaan mukaan hinnalla millä hyvänsä

Sinnikkyys palkittiin ja Virkkunen pääsi Toivan oppiin. Hän seurasi Toivaa, joka tuohon aikaan oli tunnettu mies Tampereen urheiluelämässä, koko seuraavan kauden ammentaen mahdollisimman paljon oppia. Virkkunen pääsi kauden aikana muutaman kerran jopa ääneen kommentaattorin roolissa.

Vielä Voionmaan opiston ollessa kesken Virkkunen sai yllättävän, mutta mieluisen puhelinsoiton. Langan toisessa päässä oli Lasse Toiva, jonka mukana Virkkunen edelleen kulki selostamassa Tampere Unitedin otteluita.

-Lasse soitti ja kysyi, että voisinko tulevalla kaudella ottaa hänen paikkansa. Hän ei syystä tai toisesta pystynyt jatkamaan toimissa.

Vastaus oli luonnollisesti myöntävä. Oma-aloitteisesti haettu harjoittelupaikka muuttui nyt ensimmäiseksi oikeaksi työpaikaksi urheilutoimittamisen parissa. Kivi, jonka moni muu olisi hylännyt, ensimmäisten vastoinkäymisten myötä, oli nyt kulmakivi. Tuki jolta Virkkunen ponnisti eteenpäin.

Hän sai tutussa ympäristössä toteuttaa itseään selostajana, ilman suuria paineita. Aika radiossa kouli Virkkusta selostajana ja loi pohjan hänen nykyuralleen. Radioura ei kuitenkaan riittänyt. Virkkunen pääsi Urheilukanavan myötä mukaan televisioselostamiseen, jonka jälkeen hän on työskennellyt MTV Sportilla sekä pienen visiitin ajan YLE:llä. Nykyisin mies selostaa Euroopan huippusarjoja Viasatilla.

Mutta mikä mahdollisti Tuomas Virkkusen nousun huippuselostajaksi? Se yksi puhelinsoitto, jonka moni olisi jättänyt soittamatta.

 

Teksti: Matti Rantala

Please follow and like us:
RSS
Follow by Email
Twitter
Visit Us
Follow Me
Instagram