-
Hyeenojen viimeiseen jaksoon tuli vieraaksi entinen HEOlainen, nykyinen YLEX:n juontaja Tommi Manninen. Tommi jakoi muistojaan toimittajauransa alusta ja antoi ohjeita radiotoimittajan urasta haaveileville.
YLEX:n Tommi Mannisen haastattelu
-
Hyeenojen viimeistä päivädiskoa saapui piristämään HEOn liikunta- ja terveystieteiden linjan Annette ja Aino. Millaista opiskelu on ollut ja mikä lukuvuodessa oli parasta? Tiina ja Ela ottivat selvää!
-
Ne ovat hiljentäneet villejäkin lapsia jo vuosikymmeniä. Nyt myös aikuiset saavat nauttia niiden rauhoittavasta vaikutuksesta.
Hesarin Hiihtoseuran päivädiskossa Sonja ja Mariela hehkuttivat aikuisten värityskirjoja. Millaiseen luovuuteen niillä yltäisi?
-
Helsinginkadun Hiihtoseura sai tiistaina kunniavieraan HEOn musiikintekijälinjalta.
Juha Pekka Tapani Heikkinen kävi Trombitin studiossa kertomassa artistin elämästään. Tämä tuore muusikko kustansi uusimman julkaisunsa Väkevää Tahnaa ennalta näkemättömästi täysin yleisörahoituksella ja keikkailee nyt ahkerasti.
Nähdäänkö katusoiton Suomen mestarina ansioitunut muusikko vielä kadunkulmassa vai lakaiseeko julkisuus tämän mukaansa? Sonja ja Mariela selvittävät.
Disclaimer: JPTH voi viedä sydämesi.
Podcast: JuhaPekkaTapaniHeikkinen (1)
Podcast: JuhaPekkaTapaniHeikkinen (2)
Väkevää Tahnaa löytyy Spotifysta.
Juha Pekka Tapani Heikkinen löytyy: Facebook / Twitter / Instagram
-
Podcast: Hyeenat – Jyri Paretskoi ja DJNDe 17.3.
Hyeenojen Päivädiskossa puhuttiin tänään mm. nuorten lukemisesta ja oudoista baariasiakkaista. Puhelinhaastatteluissa olivat kirjailija Jyri Paretskoi & DJNDe eli Anttoni Komulainen.
-
ELLEn päätoimittaja Taru Marjamaa kertoi upeita pukeutumisvinkkejä keväälle ja paljasti, mikä oli Pariisin muotiviikkojen mielenkiintoisin näytös. Tätä haastattelua et halua missata!
-
Sonjalla ja Marielalla oli puhelinhaastattelu Tickle Your Fancy -blogin Sara Vannisen kanssa. Puhetta oli myös mistä muustakaan kuin säkkituoleista.
-
Hyeenojen Päivädiskossa oli puhelinhaastattelu IFB pro Mari Valosaaren kanssa. Mari jakoi kullanarvoisia treenivinkkejä mm. tuoreille äideille ja bikinifitness -harrastuksesta kiinnostuneille.
Podcast: Hyeenat ja Mari Valosaari 11.3.