MIFK Tag Archive

  • Kausiennakko: MIFK pysyy keskikastissa


    mifk logoMaarianhaminalaiset sijoittuivat viime kaudella lopulta kuudenneksi, joka ei varmasti tyydyttänyt seuraa, joka tähtäsi mitalipeleihin. Valitettavat loukkaantumiset sotkivat saarelaisten matkaa. Loppukaudesta Suomen Cupin voitto toi kuitenkin MIFK-leiriin iloa, ja paikan Eurooppa-liigan karsintoihin.

    Pitkäaikainen päävalmentaja Pekka Lyyski siirtyi sivuun ja kauteen lähdetäänkin kahdella päävalmentajalla Peter Lundbergin ja Kari Virtasen käskyttämänä.

    Uusi valmennus ja kolmen avainpelaajan lähteminen ei avaa kovinkaan suurta mahdollisuutta parempaan kauteen. Seura on menettänyt tärkeimmän pelaajansa Petteri Forsellin Puolaan, joka myös heikentää MIFK:n yhtä vahvinta osa-aluetta, eli erikoistilannepelaamista.
    Tarpeeksi laadukkaita pelaajia löytyy edelleen, mutta rinki on liian kapea.

    Joukkueen sijoitus 7.

     

    Seuraa heitä:

     

    Dever Orgill

    Kärsinyt pahoista loukkaantumisista ja on myös tällä hetkellä loukkaantuneena. Kunnossa ollessaan sarjan parhaita hyökkääjiä. Pystyy pitämään välillä puolustusta pilkkanaan. Orgill on myös koko sarjan aktiivisin laukoja, joka kertoo hänen nälästään tehdä maaleja. Miinuksena hyökkäjältä puuttuu tasaisuus otteistaan.

     

     

     

     

    Diego Asssis

    Hyökkäävä keskikenttäpelaaja, joka on nyt yhä suuremmassa roolissa. Pelannut talven aikana suurimmat minuutit MIFK-paidassa. Ollut myös joukkueen ahkerin laukoja pre-seasonilla. Jakelee loistavia syöttöjä, mutta hakeutuu myös itse ahneesti maalintekoon. Pelaa loistavista yhteen mm. Dever Orgillin kanssa.

     

     

     

    Tulleet pelaajat:

    Gabriel Petrovic, Brommapojkarna
    Craig Wight, Cowdenbeath FC (Skotlanti)

    Lähteneet pelaajat:

    Petteri Forsell, Miedz Legnica (Puola)
    Duarte Tammilehto, FC Lahti
    Otso Virtanen, Hibernian FC (Skotlanti)

     

    Teksti: Miikka Lahtinen

    Kuvat: Veikkausliiga

Köpa Cialis på nätet Sverige Köpa viagra på nätet utan recept Kjøpe Cialis på nett Køb Cialis på nettet Osta Cialis Suomi Køb Viagra på nettet i Danmark Comprar Priligy por internet Kjøpe Viagra reseptfritt på nett i Norge