Neljästä kuuteen harjoitusta, harjoitusten suunnittelu, kaksi peliä, vastustajien pelivideoiden tutkiminen ja pelisuunnitelman tekeminen, edellisten omien pelien videoiden katsominen ja palautteen antaminen pelaajille.

Siinä viikkoaikatauluni viime kaudelta. Valmennan amerikkalaista jalkapalloa, ja korvaukseni oli seuran takki, pari t-paitaa ja kisamakkarat kotipelien jälkeen.

Rakastan jenkkifutista. Valmentaminen antaa minulle suunnatonta iloa ja hyvänolontunnetta. Sitä fiilistä, kun junioripelaaja tulee hymyssä suin kehumaan treenejä, on vaikea sanoin kuvailla. Tein aikaisemmin elämässäni asioita, mitkä eivät tehneet minua onnelliseksi. Olin suoraan sanoen onneton. Valmentaminen oli isoin askel pois pimeydestä.

Suomessa on todella paljon ihmisiä, monen urheilulajin parissa, ketkä tekevät rakkaudesta lajiin valtavia määriä töitä ilmaiseksi. Huoltajat, seuran taustatyöntekijät, valmentajat ja muut, he ovat suomalaisen urheilun selkäranka. He antavat urheileville lapsille, naisille ja miehille mahdollisuuden harrastaa. Urheilijat toki hyvin usein maksavat seuralle kausimaksuja, mutta ilman tätä talkootyötä seuroja ei olisi olemassa.

Tämä talkootyö on myös iso ongelma suomalaisessa urheilussa. Liian moni seura ajautuu vaikeuksiin, kun nämä ihmiset palavat loppuun. Joskus tilalle saadaan uusi tekijä, joka taas nostaa toimintaa ylös, kunnes tämä ei enää jaksa. Ollaan ikävässä oravanpyörässä ja kehitys polkee paikallaan. Mikä olisikaan tilanne, jos nämä ihmiset olisivat samaan aikaan tekemässä töitä seuran eteen?

Liian usein korvausta esim. valmentajalle, ajatellaan pelkkänä kuluna, mikä ei tuo seuralle mitään takaisin. Tästä pitäisi ehdottomasti päästä eroon. Korvaus näille ihmisille pitää nähdä sijoituksena. Välillä takaisinmaksuaika saattaa olla hieman pidempi, mutta tappiollista sijoitustoimintaa se on hyvin harvoin. Tämä nostaisi valmentajien tasoa ja tällöin pelaajat kehittyisivät paremmin. Jos pelaajat ja valmentajat ovat parempia, on peli myös laadukkaampaa. Se taas toisi lisää katsojia yleisöön. Näin ainakin minä uskon. Ja haluan myös uskoa, että pääsemme vielä joskus toteamaan sen.

Mikko Koikkalainen