Kiivasta peliä altaan syvyyksissä. (Kuva: Sukeltajaliitto ry)

 

Uppopallossa yhdistyvät perinteinen pallopeli ja vesi elementtinä, mutta vielä erityisemmän aspektin tuo veden alla pelaaminen. Lajin monipuolisuus viehättää, ja siksi se kerää myös yhteen monenlaisia ihmisiä. Mikä saa naiset kamppailemaan hengitystä pidättäen neljän metrin syvyydessä?

Teksti: Niina Karjalainen

Uima-altaan pinta on tyyni. Välillä esiin pulpahtelee snorkkelin päitä, kun urheilijat käyvät ottamassa happea, mutta saman tien he sukeltavat takaisin veden alle. Kuin kalaparvi pelaajat uivat altaan päästä päähän räpylät jalassaan, mutta palloa ei näy koko ottelun aikana. Kamppailu käydään altaan pohjan uumenissa.

Pelataan uppopallon, eli englannista suoraan suomennettuna vedenalaisen rugbyn, Pohjoismaiden mestaruuskilpailuiden naisten finaalia Suomi vastaan Norja.

 

Kolmiulotteisuuden viehätys

 

Pelialueena toimii uimahallin hyppyallas, jossa syvyyttä on neljä metriä. Maalit ovat metallikoreja, jotka on kiinnitetty pohjaan. Pallo on ympärysmitaltaan puoli metriä, ja se sen sisällä oleva suolavesi saa sen uppoamaan noin metrin sekunnissa.

12 vuotta uppopalloa pelannut Suomen maajoukkueen jäsen Ella Parviainen seisoo tässä turnauksessa penkin takana koronaviruksesta toipuvana. Hänen mielestä lajissa parasta on vesi elementtinä, kolmiulotteisuus ja monipuolisuus. Joukkueen maalivahtina toimiva, 26 vuotta lajin parissa ollut Suvi Mikkilä mainitsee samat asiat, lisäten vielä perään kontaktilajin viehättävyyden.

Kyseessä on siis maailman ainoa kolmiulotteinen pallopeli, joka luo lajille ihan uuden ulottuvuuden – hyvässä ja pahassa.

”Samalla kuin kolmiulotteisuus on lajissa kivointa, se on myös haastavinta. Jos olet jonkun takana, niin se ei vain näe sinua. Joskus käy myös niin, että menettää suunnan. Jos tulee vaikka kova vääntötilanne, niin lähdetkin jatkamaan väärään suuntaan. Tilaa pitää osata käyttää hyväksi, myös ylä-ala -suunnassa. Voit esimerkiksi pallon kanssa lähteä sukeltamaan pintaan ja saada vastustajan perääsi, mutta syötätkin alaspäin omalle pelaajallesi”, Mikkilä kertoo.

”Kolmiulotteisuus on haastavinta. Palloa voi syöttää mihin suuntaan tahansa, ja sitä voidaan tulla karvaamaan mistä suunnasta tahansa. Olennaista on säilyttää maltti. Kun olet vaikka pohjassa pallon kanssa ja sinuun käy kaksi tai kolme tyyppiä kiinni, niin sinun pitää pysyä rauhallisena ja miettiä, mihin suuntaan syötät pallon”, Parviainen lisää.

 

Pelaajat seuraamassa peliä veden alla. (Kuva: Niina Karjalainen)

 

Hapenottokyvyn harjoitteleminen

 

Lajissa pelataan kaksi kertaa 15 minuutin erä. Pelaajat ovat altaassa kerrallaan yhdestä kahteen minuuttia, jonka aikana tehdään useampia 10-20 sekunnin sukelluksia. Joukkueelta on yhtä aikaa altaassa kuusi pelaajaa, vaihtopelaajia saa pelissä olla toiset kuusi. He istuvat altaan reunalla sen näköisinä, että tauko on paikallaan.

”Vaihdossa tärkeintä on keskittyä hengittämiseen ja olla hiljaa”, Mikkilä toteaa.

Säikähdän, kun vedestä nousee pelaaja, joka vaivoin kierähtää hapen puutteessa altaan reunalle. Hän huutaa omaan korvaani kuulostaen tuskasta, mutta kyseessä on ilmeisesti ohje vaihdosta seuraavalle sukeltajalle, mitä paikkaa mennä pelaamaan.

”Vedessä on aina kaksi maalivahtia, pakkia ja hyökkääjää. Pelaajat vaihtavat altaassa niin, että toinen on pinnassa ja toinen sukeltaa. Hyökkäyspäässä maalivahti pelaa hyökkääjänä, mutta on myös vastuussa, ettei pallo mene omissa tyhjiin”, Mikkilä selittää.

 

Vaihtoon tulleita pelaajia. (Kuva: Niina Karjalainen)

 

Miten näin monipuolista lajia treenataan?

”Harjoituksissa teemme syöttelyä, karvausta, maalintekoa, saman lailla kuin missä vain pallolajissa, sekä räpyläpotkuja, räpyläsukelluksia ja spurtteja eri tehoilla. Toki myös hengenpidätysharjoituksia pitäisi tehdä ihan kuivalla maalla. Alkulämmittelyssä aina ennen peliä  avaamme keuhkoja. Pidätämme henkeä ja kävelemme, juoksemme ja kiihdytämme tyhjillä sekä täysillä keuhkoilla.”

“On tietysti parempi, jos on kapasiteettia tehdä pidempiä sukelluksia. Jos syötät pallon pois ja jatkat sukellusta, niin sinulle voi syöttää takaisin sen sijaan, että menisit pintaan”, kuvailee Mikkilä.

Peruskuntoharjoittelu jää pelaajien omalle vastuulle, ja siihen annetaan vapaat kädet.

”Lajissa pääsee treenaamaan myös altaan ulkopuolella monipuolisesti. Kukin saa valita, mistä tykkää, miten voimaa ja aerobista kuntoa kehittää”, kertoo Parviainen.

”Jokainen hoitaa peruskuntoharjoittelun omalla tyylillään. Toiset juoksee, toiset pyöräilee, toiset ui”, Mikkilä komppaa.

 

Taktiikka ja pelisilmä ratkaisevat

 

Katsomosta käsin on vaikea havaita pelin kulkua. Yhtäkkiä yksi pelaajista nousee veden pintaan ja alkaa huutaa, jonka jälkeen tuomari viheltää pilliinsä. On tullut maali.

Vieressäni istuu miesten uppopallojoukkue, jolla on samaan aikaan livestriimi puhelimesta auki. Veden alla on siis kameramies happipullot selässä. Katsomme maalin viiveellä näytöltä. Norja oli työntänyt pallon korin sisään, kun Suomen pelaajat olivat vaihtamassa maalivahtia, eli maalin päällä kirjaimellisesti makaavaa pelaajaa.

 

Maalivahtien työskentelyä upoksissa. (Kuva: Sukeltajaliitto ry)

 

Pinnan alta löytyy myös yksi tuomari sekä valmentajat. Välillä he nousevat pintaan huutamaan ohjeita vaihtopenkille. Etenkin Norjan joukkueen valmentaja huutaa jopa hieman aggressiivisen oloisesti joukkueelleen, kun taas Suomen joukkueen valmentajaa en edes aluksi erottanut muista toimitsijoista.

”Jos meillä on pelikatko, valmentajamme antaa ohjeita. Esimerkiksi ottakaa tarkemmin joku pelaaja, tai nyt he tekee näin, että siihen kohtaan tarkkuutta. Ennen peliä myös merkataan ne, jotka ovat maalilla vaarallisempia, niin he otetaan tarkemmin,” Mikkilä kertoo.

Ulospäin taktista peliä on vaikea tulkita. Tuntuu, että pelaajat sukeltavat kovalla tahdilla ja taistelevat veden alla melkoisessa läjässä. Syötöt ovat niin lyhyitä, ettei niitä edes havaitse.

”Paras uppopallo on sellaista, että syöttelyllä veden alla pallo liikkuu. Juuri ennen kisoja valmentaja painotti meille, että pitää purkaa myös sivusuuntaan, että keskelle ei jää jumiin. Pallo liikkuu metristä puoleentoista metriin suoraan, ennen kuin se alkaa vajota. Myös ylöspäin voi syöttää, esimerkiksi vastustajan ohi.”

”Altaassa pitää välillä osata myös olla viisaasti laiska, eli hyödyntää pelisilmää,” Parviainen muistuttaa.

”Ei kannata tehdä turhia sukelluksia. Kannattaa katsoa tarkkaan, mihin kohtaan menee: ei turhaa odottele tai pörräile, jos ei ole mitään tarvetta. Tehokkaita iskuja, oikea-aikaisia sukelluksia. Pinnalla pystyy kuitenkin hengitellessä samalla seurata peliä”, Mikkilä tarkentaa.

Voisi kuvitella, että kommunikointi vedessä on haastavaa varsinkin, kun pelin tahti on kova, eikä näköaistikaan ole ehkä herkimmillään ihmisten pörrätessä ympärillä.

”Kommunikointi on tärkeää. Vedessä voit esimerkiksi puristaa kaveria, että olen täällä. Jos lyöt nyrkillä omaa kättä, niin kuuluu sellainen napsu, mutta sen kuulee tietysti vastustajakin. Toki voit myös huutaa. Mutta oleellista on yrittää tehdä itsensä näkyväksi. Jos olet hyvässä paikassa ja sinulle ei syötetä, niin voit ajatella, että kaveri ei näe sinua.”

 

Rugbyn lainalaisuudet

 

Pinnalla alkaa odottamaton taistelu. Toinen pelaaja tarttuu vyötäröltä painiotteella sukeltavaa vastustajaa ja räpylät räiskivät vettä ympäriinsä. Lajin kontakti tulee näkyville nyt myös livenä ruudulta katsotun vedenalaisen painin lisäksi.

 

Pallollisen pelaajan estämistä. (Kuva: Niina Karjalainen)

 

Säännöt sanovat, että pallolliseen pelaajaan saa koskea, mutta heti, kun pallo irtoaa kädestä, pitää päästää irti. Ei saa lyödä tai potkia, tai ottaa kurkkuotetta. Muuten tarttuminen, kiinnipitäminen ja taklaaminen on sallittu.

”Et saa painaa ketään veden alle, mutta saat painaa omaa pelaajaa, joka on kiinni pallollisessa pelaajassa. Sitten kun pallollinen pelaaja ahdistuu tilanteesta, niin hän päästää pallosta irti ja puolustajan on heti lopetettava”, Mikkilä täsmentää.

Peliin kuuluu myös tuomarin viheltämät vapaapallo, jäähyt ja rangaistuspallo. Usein miten rangaistuspalloon päädytään vain virallisen peliajan päättyessä tasan. Siinä hyökkääjällä on 45 sekuntia aikaa tehdä kori maalivahtia vastaan. Kuulemma maalivahdille täyttä tuskaa.

Ulkopuolisen silmin peli näyttää raa’alta. Kiinnostaa, miten näin fyysisen lajin pariin päädytään.

”Harrastin aiemmin uimahyppyjä, mutta jouduin sen lopettamaan. Pari vuotta urheilin yleisesti kaikkea. Vesi on aina kiehtonut elementtinä. Näin lajista mainoksen tai klipin, ja otin yhteyttä espoolaiseen seuraan. Siitä se sitten lähti 12 vuotta sitten”, kertoo Parviainen.

”Näin A4-mainoksen Leppävaaran uimahallin seinällä, jossa luki ”oletko 12-vuotias tyttö ja tykkäät sukeltaa ja pelata”. Tykkäsin aina olla vedessä, ja enemmän veden alla kuin veden päällä”, Mikkilä muistelee.

Omaan korvaan kuulostaa haastavalta innostaa nuoria lajiin, jossa taistellaan pallosta rugbyn lailla neljän metrin syvyydessä.

”Etenkin nuorten rekrytointi lajiin onkin haastavaa. Sinun pitää olla ok vedessä, täytyy sietää sitä, että sukellat ja joku ottaa kiinni veden alla. Maajoukkueeseen meitä on tullut esimerkiksi räpyläuinnista, laitesukelluksesta ja vapaasukelluksesta,” luettelee Mikkilä.

 

Pelissä tulleita ruhjeita. (Kuva: Niina Karjalainen)

 

Heterogeeninen ryhmä

 

Vedestä vaihtoon nousevat pelaajat ovat hyvin eri näköisiä ja oloisia. Osa nousee ketterästi vedestä ylös, kun ei tuntuisi missään ja osa näyttää, kun olisi uinut juuri maratonin.

Mutta millainen sitten on hyvä uppopallon pelaaja? Vai onko siihen yhtä oikeaa mallia?

”Laji on todella fyysinen ja vaatii monipuolisia ominaisuuksia. Mutta tärkeää on muistaa, että joukkue koostuu erilaisista pelaajista, jotka täydentävät toisiaan. Kaikkien ei tarvitse olla yhtä hyviä kaikessa, monipuolisesta kokonaisuudesta muodostuu hyvä joukkue. Joukkueessa on nopeita pelaajia, ärhäkkäitä karvaajia, sitkeitä sissejä, jotka tekevät pitkiä sukelluksia, mutta olennaista on pystyä venymään”, kertaa Parviainen pelaajien rooleja.

”Lajissa parasta on myös se, että on niin erilaista jengiä. Ei ole väliä, kuka olet tai mistä tulet. Samassa altaassa voi olla niitä, jotka ovat pelanneet kaksi viikkoa ja niitä, jotka ovat pelanneet tyyliin sata vuotta. Uppopalloa voi pelata kuka vain, ihmiset tosi erilaisilla ominaisuuksilla voivat olla tosi hyviä. Ei tarvitse olla tietynlainen. Voit olla iso tai pieni, ja silti hyvä uppopalloilija,” Mikkilä tähdentää.

Katsojalle jää mysteeriksi, mitä roolia kukin pelaaja on veden alla tehnyt. Esimerkiksi jalkapallossa pystyt näkemään, jos joku on ottanut juuri koko kentän mittaisen spurtin ja ymmärrettävästi hieman puuskuttaa sen jälkeen.

”Hyvä uppopalloilija on monipuolinen, ja mikä muissakin palloilulajeissa, niin hyvä pelinlukutaito, varma pallon kanssa, perusjuttuja. Vaikka olisit tosi hyvässä kunnossa, mutta jos sinulla ei ole pelisilmää, niin se homma ei toimi. Mutta jos sinulla on huono kunto ja hyvä pelisilmä, niin pääset ehkä vähän pidemmälle. Paras olisi tasapainoinen kompinaatio”, Parviainen kertoo.

 

Nuorissa on tulevaisuus

 

Kun kysyt kadulla vastaantulijalta, mitä hän tietää uppopallosta, et varmasti saa kovin analyyttistä vastausta. Peliin paikalle saapuneet katsojat voi melko nopeasti havaita pelaajien perheenjäseniksi tai ystäviksi, puhumattakaan että paikalla näkyisi muita toimittajia.

Ilmapiiri hallissa on lämmin (muutenkin kuin kostean kuuman ilmanalan takia). Pelaajat vaihtavat yleisön kanssa rennosti kuulumisia heti pelin jälkeen, ja vastustajat ovat enemmän kavereita kuin vihollisia. Palkintojenjakaja on ainut pukumies paikan päällä. Yhteisöllisyyden voi aistia, ja virallisuus on heitetty romukoppaan.

”Suomessa kasvaa paljon junioreita pääkaupunkiseudulla, yritetään ottaa heitä mukaan. Pyöritämme naisten ja nuorten yhteistä sarjaa, jotta kaikilla olisi mahdollisuus matalalla kynnyksellä tulla pelaamaan, ja sitä kautta innostetaan jatkamaan lajin parissa,” sanoo Parviainen toiveikkaana.

”Laji on ammattimaistunut vuosien aikana, on esimerkiksi perustettu seurojen Euroliiga, jonka pelejä striimataan myös paljon nettiin. Harrastajia toki kaivataan edelleen lisää, sekä rahaa ja resursseja. Olisi kiva, että uppopallo ei olisi enää vitsin aihe”, Mikkilä toivoo.

Kiinnostuneille vinkkinä:

”Uppopallo.fi -sivustolta saa lisätietoa, josta löytyy myös paikalliset urheiluseurat”, Parviainen mainostaa.

”Ei uppopallo ole niin rankkaa kuin kaikki ajattelevat. Yhtä lailla jalkapallo on minulle rankkaa, koska en tykkää juosta. Uppopallon pelaajat ovat tottuneet lajiin, se on heille normaali olotila – ei se heille ole rankkaa. Väitän, että vedenpinnan alla urheileminen on tottumiskysymys”, päättää Mikkilä.

Toimittajakin sai kutsun tulla kokeilemaan lajia. Tasan kaksi kertaa elämäni aikana neljään metriin sukeltaneena, en vielä luvannut mitään. Tottumisesta ei voi vielä puhua.

Ottelu päättyi lopulta Norjan voiton juhliin. Hallitseva maailmanmestari vei finaalin 3-0.

”Olimme yhtenäinen joukkue, uhrauduttiin joukkueen puolesta, ei jätetty yksin, tehtiin sitä mitä oli sovittu. Joukkue ei kuitenkaan ollut ihan täydessä iskussa”, summaa Parviainen.

 

Norjan ja Suomen välinen peli päättyi 3-0. (Kuva: Niina Karjalainen)