Urheilu ja politiikka on ollut toisissaan kiinni, kuin raidat seeprassa. Vaikka suuremmalle yleisölle asia on pimennossa, niin on selvää että urheilun avustuksella on saatu enemmänkin poliittiisia yhteistyökuvioita solmittua.

Suomalaisille kenties tutuin tämän kaltainen yhteistyökuvio löytynee Ilmalasta. Helsingin Jokerit siirtyivät kaudelle 2014-2015 Venäjän pääsarjaan KHL:ään. Alusta asti sarjan vaihtamisesta, varsinkin itä-naapurin liigaan tuotti monia kysymyksiä, joista suurimpia oli varmasti se minkälainen vaikutus venäläisillä on suomalaiseen seurajoukkueeseen. Samoihin aikoihin kun Jokereiden siirtyminen KHL:ään varmistui, niin Gennadi Timtshenko ja Rotenbergin suvun omistama Arena Events Oy osti Hartwall Arenan Harry Harkimolta

 

On selvää että tällä hankinnalla oli Jokereiden lisäksi tavoitteena saada mahdollisimman hyviä yrityksellisiä yhteistyökuvioita. Suurimmissa huhuissa, jopa pohdittiin sitä että tuliko venäläiset tekemään tahallisesti “tappioita” Jokereilla, jotta saisivat omat toimintansa muualla näyttämään paremmalta.


Ongelmilta ei ole myöskään vältytty. Venäjän pakotteiden myötä esimerkiksi palkanmaksu Jokereiden pelaajille ei ole ollut mutkatonta. Rahan käyttö noin muutenkin Venäjän ja Suomen välillä on vaikeutunut, tähän Rotenbergilla ja Jokereiden yhteistyöllä lienee omanlaisensa vaikutus.

Muistutetaan myös siitä, että Jokereilla on vahva yhteistyökumppanuus Huawein kanssa, mikä tuo taas tietynlaisia yhteisiä juttuja Suomi-Kiina-akselilla. Jokaisessa Jokerit-Kunlun-ottelussa ollaan nähty poliittisesti vaikutusvaltaisia vieraita niin Kiinasta kuin Suomesta.

 

Kuva: Julia Rantala

  

Uskottavuus vaakalaudalla?

Ei ole millään tasolla sattumaa, että edelliset ja tulevat olympialaiset ollaan järjestetty/tullaan järjestämään seuraavissa paikoissa Sotshi (2014), Rio de Janeiro (2016), Pyeongchang (2018), Tokio (2020), Peking (2022). Tämän lisäksi globaalisti valtavan huomion saavan jalkapallon MM-kisat pelattiin 2018 Venäjällä seuraavat ovat Qatarissa 2020. Kun näitä kaupunkeja luettelee, niin meinaa tulla paha olo kun on niin selvää että ainoa syy näiden paikkojen valintaan on raha. 

KOK (Kansainvälinen olympiakomitea) onnistui pelaamaan 2022 talviolympialaisten isäntäkaupunki kisasta, kun KOK:n “raideri” listassa oli saada omat kaistat moottoritielle, hotellissa pitäisi olla tarjottavina Coca-colan tuotteita, sekä Norjan kuninkaan olisi pitänyt järjestää syömingit hänen linnassaan Norjan urheiluliiton piikkiin. Tähän ei Norjassa suostuttu, joten oli selvää että Osloa ei tultu valitsemaan finaalikaksikkoon, jossa oli lopulta Kiinan Peking ja Kazakstanin Almaty. On myös selvää että kansainvälinen olympiakomitea haluaa laajentaa omaa reviiriään perinteisistä isäntämaista, mutta jos talviolympialaisten valinta tehdään Kiinan ja Kazakstanin välillä niin ollaan pahasti metsässä. 

Korruptio on muutenkin paisunut isoissa urheiluliitoissa. 2016 ennen Rion kesäolympialaisia, eräs KOK:n kuuluva jäsen jäi kiinni siitä, että hän myi “pöydän alta” 7000 lippua kisoihin ja veti rahat omaan lompakkoonsa. Toki pieni asia, mutta kertoo siitä minkälaisessa ympäristössä KOK:ssa työskennellään.

Suurempi korruptio kuitenkin on pesiytynyt UEFA:n (Union of European Football Associations), eli kavereiden kesken ihan vain Euroopan Jalkapalloliittoon. 18.6.2019 uutisoitiin Michel Platinin (entinen UEFA-pomo) pidätettiin koskien korruptioepäilyjä, jotka Qatarin 2022 kisaisäntä valintaan ovat vaikuttaneet. Tämän lisäksi huhuja on jo pidempään pyörinyt miten Platini, Sepp Blatter ja kumppanit ovat samanlaisissa korruptiohommissa ryvettyneet pidemmän aikaan, mutta jalkapalloliiton maineen vuoksi näitä juttuja ollaan piiloteltu.

Parempi tulevaisuus?

Nykypäivän avoimuuden ja tahti joilla asioita menneisyydestä elämän eri saroilla paljastuu, niin valoa näkyy tunnelin päässä. Matka on pitkä vielä siihen, että luotto suurimpiin liittoihin palautuisi, mutta kunhan loputkin rikokset saadaan selvitettyä urheiluliittojen taustalta on mahdollisuus aloittaa puhtaalta pöydältä ja myös pitää pöytä sellaisenaan. Toivossa on hyvä elää, sanoi viisas mies kerran.

 

Jesse Wahlsten

Please follow and like us:
RSS
Follow by Email
Twitter
Visit Us
Follow Me
Instagram