-Menestys ei tule rahan kautta. Pelaajat tekevät kovaa duunia, ne treenaa ja haluaa olla parhaita. Valmentajat pistää itsensä likoon. Me treenataan sen takia 11 kuukautta vuodessa, vaikka pelikausi on vain viisi kuukautta. Pelaajat tekee tätä rakkaudesta lajiin, julistaa päävalmentaja Mikko Koikkalainen.

Nousen bussiin torstai-iltana Hakaniemestä, joka suuntaa kohti Helsingin Pihlajamäkeä ja Talin jalkapallohallia tarkoituksenani tavata Vaahteraliigan kovimman joukkueen Helsinki Roostersien päävalmentaja Mikko Koikkalainen. Olen viime aikoina bongannut amerikkalaisen jalkapallon ja päättänyt tutustua itselleni uuteen lajiin käytännön kautta. Helsinki Roosters nimittäin treenaa torstaisin Talissa klo 20.30 jälkeen ja kyseiset torstain treenit ovat ainoa halliaika, jonka Roostersit on itselleen saanut. Halliaikoja joukkue kaipaisi lisää, mutta perinteinen jalkapallo vie valtaosan halliajoista. Roosters ottaa ne ajat, mitä jäljelle jää ja vetää silti täysillä ja menestyy.

 

Helsinki Roostersien tekniikkaharjoitukset ovat pilkottu todella pieniin osioihiin. Kuva: Tiina Becker.

 

Kello lähentelee puoli kahdeksaa illalla ja matka kestää puolisen tuntia. Kylmyys ja pimeys saavat väkisinkin ajatukseni kääntymään tyynyyn ja peittoon omassa sängyssäni. Kuppi kuumaa tekisi nyt kyllä terää. Se, että toiset treenaavat tähän aikaan illasta vahvistaa itselleni käsityksen siitä, että lajia urheillaan tosissaan suoraan sydämestä. Saapuessani Talin jalkapallohallille, huomaan, että kahvio on suljettu remontin vuoksi. Joudun luopumaan lämmittävästä kahvista. Pian Koikkalainen saapuu ja päädymme istuskelemaan ja keskustelemaan hallin peräpenkeille katsomoon ennen lajitreenien alkua.

-Pelaajat treenaa melkein ammattilaisen tasolla, vaikka eivät ole ammattilaisia, vaan työn ja opiskeluiden ohella käyttävät kymmeniä tunteja viikossa tähän lajiin. Toiset tykkää (lajin) fyysisyydestä, kun pääsee iskee. Toiset siitä, että pääsee haastamaan kovia urheilijoita.

Päävalmentaja Koikkalainen osoittautuu mukavaksi vitsailijaksi, joka kuitenkin lajista puhuttaessa vakavoituu. Huomaa, että Koikkalainen tekee työtään tosissaan ja vaatii sekä pelaajilta, että itseltään valtavasti. Valmentaja summaa, että parasta lajissa on taktisuus yhdistettynä fyysisyyteen.

 

 

Kausi 2019 tulee olemaan Mikko Koikkalaisen ensimmäinen kausi päävalmentajana. Kuva: Tiina Becker

 

-Vaikka joukkueessa olisi 30 Suomen nopeinta pelaajaa, pelitaktiikka on ratkaisevassa osassa tasoittamassa liigaa ja pelitasoa. Lajia on niin monia eri tapoja pelata, että se tuo tähän oman hienouden. Kaikki joukkueet eivät ole samanlaisia, vaikka ulkopuolisin silmin saattaakin näyttää lähes samalta. Sisältä joukkueet muodostuvat ainakin 50:llä eri harmaan värisävyllä, joka erottaa joukkueet toisistaan.

Helsinki Roosters on viime kausina ollut ylivoimaisesti paras Vaahteraliigassa: pistetaulukot kausista puhuvat puolestaan. Viime kaudella Roosters rohmusi touchdownpisteitä yhteensä 526 ja päästettyjä pisteitä oli 166. Hopealle sijoittunut Kuopio Steelersin kausi päättyi lukemin 404-315. Wasa Royals tavoitti pronssisijan pistein 202-265. Vaahteraliigassa matsaa kuusi joukkuetta ja Koikkalaisen mukaan ensi kaudesta on luultavasti tulossa tasaväkisempi kokonaisuudessa joukkueiden kesken.

Koikkalainen kertoo menestyksen tulevan vain kovalla työllä. Kaikki perustuu hyvään juniorityöhön ja valmentamiseen. 

 

 

Valmentaja Kalle Karppinen torstain lajitreeneissä. Kuva: Tiina Becker.

 

– Jos löytyisi tosi hyvä sponssin, kyllä sillä pari vuotta menestyksen takaisi, kun pystyisi tuoda ulkomailta kovia pelaajia. Mutta ei se mikään pitkän ajan menestyksen tae ole. Paras pohja on se, että keskittyy junioripelaajien valmentamiseen ja luoda sitä kautta ne selkärankapelaajat. Ulkomaalaiset ovat sitten niitä täsmävahvistuksia joukkueelle. Ainakin niin se pitäisi olla.

Viime kaudella Roostersissa pelasi viisi ulkomaalaisvahvistusta. Eräällä joukkueella oli peräti 14 ja tulevalla kaudella muutamalla joukkueella 11.

 

 

Suojavarusteet ovat tärkeässä osassa amerikkalaisessa jalkapalossa. Kuva: Tiina Becker.

 

Suomessa maakuntien joukkueet saavat enemmän näkyvyyttä amerikkalaisessa jalkapallossa. Esimerkiksi Kuopiossa ja Vaasassa liigajoukkueilla on selvä asema jo lähiseuduillaan. Pääkaupunkiseudulla lajikilpailu on kovaa suurien lajimäärien vuoksi ja valtalajeja vastaan on vaikea kilpailla. Siksi kehän eteläpuolella amerikkalainen fudis ei ole niinkään breikannut. Jälleen lajiliitolla ja seuroilla itsellään olisi tarve ryhdistäytyä ja organisaatioiden tulisi paremmin keskittyä markkinointiin ja promoamiseen.

– Ihmiset pitäisi saada katsomoihin enemmän kuin kerran. Harvassa on ne katsojat, joita laji kiinnostaa vielä toisen ja kolmannenkin katsomiskerran.

Jään silmät sikkurassa seuraamaan punavalkopaitojen lajitreenejä. Pelkästään treenit ovat jo mielestäni todella fyysiset ja kovat. Olen vaikuttunut pelaajien omistautumisesta. Olisin jo itse valmis nukkumaan ja tuntuu ristiriitaiselta, kun toiset vasta saavat päivän treeninsä alkuun. Treenit koostuvat pelaajilla näin off-kaudella kahdesti viikossa juoksutreeneistä ja kerran viikossa itse lajitreenistä. Jokaisella on myös oma saliohjelma, joita pelaajat noudattavat omatoimisesti. Pelikaudella lajitreeniä on kolmesti viikossa ja kotona Roostersit tutustuvat videoiden kautta vastustajien pelikuvioihin. Salitreeni on tällöin lähinnä kuntoa ylläpitävää. Kaikki paukut jätetään itse matseihin. Treenejä räätälöidään pelipaikkaryhmittäin, seitsemälle eri pelipaikalle.

 

 

Kova yleinen kunto on kaiken pohjana. Kuva: Tiina Becker.

 

-Lajitreenit on pilkottu todella pieniin osiin ja erilaisiin mahdollisiin pelitilanteisiin. Lajitreeni käsittää juuri lajinomaisen liikkuvuuden kehittämisen: kuinka lähteä liikkeelle ja ensimmäiset askeleet ovat tärkeät.

Vuodesta 2013 valmentajana toiminut Koikkalainen kertoo, että yleinen urheilullisuus, lyhyen alueen räjähtävä voima sekä nopeus ovat amerikkalaisen fudiksen pelaajien yhteinen ominaisuus, joka tulisi löytyä. Eri roolipaikkaa pelaavilta urheilijoilta vaaditaan lisäksi muita ominaisuuksia. Pallo täytyy osata ottaa tietyllä tavalla kiinni määrätyillä pelipaikoilla. Lajista löytyy niin kutsuttuja spinttereitä, jotka ovat luonnollisestikin kevytrakenteisimpia ja keskittyvät juoksemaan suoraan. Pelirakentajan roolissa täytyy hahmottaa taktisesti peliä geometrian ja ajan tajun hahmottaminen ovat isossa roolissa. Amerikkalaisen jalkapallon pelaajalta vaaditaan paljon monipuolista urheilullista osaamista. Myös henkinen vahvuus tulee olla kohdillaan. Pelaaja tietää usein, että kohta sattuu ja kovaa kun joku taklaa. Siltikin tulee vetää täysillä ja keskittyä pitämään ajatus kuulaan kirkkaana.

 

Lajitreenit ovat rankat ja vaativat paukkuja sekä omistautumista lajille. Kuva: Tiina Becker

 

Hipsin yömyöhän bussiin Talista ja kelailen mielessäni kaikkea kuulemaani. Ei ole ihme, että myös Euroopan tasolla Vaahteraliigan taso on kolmen parhaan joukossa, hieman maajoukkuetasoa parempi, sillä liigassa saa toki olla enemmän ulkomaalaisia vahvistuksia, joka aina nostaa pelitasoa. Euroopan tasolla kuitenkin Helsinki Roosters olisi taistellut varmasti Euroopan parhaimman joukkueen tittelistä. Suomalaisille pelaajille on kysyntää ulkomaille. Roostersista on lähdössä Ranskaan pelaamaan yksi pelaaja ja esimerkiksi Saksassa on tällä hetkellä kolme suomalaista pelaajaa.

Parhaimmille on ottajia, soi mielessäni kun painan pääni tyynyyn ja vedän peiton korvilleni.

 

Toimittaja: Anna Nylund
Kuva: Risto Vilkuna

 

Artikkelikuva: Tiina Becker

 

 

 

 

 

 

Please follow and like us:
RSS
Follow by Email
Facebook
Facebook
Instagram