HJK lähtee tulevalle kaudelle mestarisuosikkina. (Kuva: Samu Rissanen)

 

Suomen parasta jalkapalloa pääsee taas seuraamaan, kun Veikkausliiga potkaistaan tänään käyntiin. Viime vuoden tapaan mestaruudesta taistelee 12 joukkuetta, mutta vain muutamalla on realistiset mahdollisuudet siihen. 

Teksti: Jesse Hietikko

22 pelatun ottelun jälkeen pääsarjan kärkikuusikko jatkaa mestaruuslohkoon, ja kuusi huonoiten sijoittunutta joukkuetta siirtyy karsintalohkoon taistelemaan Veikkausliigassa säilymisestä. 

Hallitsevana mestarina kauteen lähtee Helsingin Jalkapalloklubi. Viime kauden mestaruus oli helsinkiläisten 31:nen pääsarjatasolla. Viime kauden jumbo KTP Kotkasta sai jättää sarjan, ja tilalle nousi Ykkösen voittanut Vaasan Palloseura. Toiseksi alimmaksi sijoittunut AC Oulu joutui kaksiosaiseen karsintasarjaan Rovaniemen Palloseuraa vastaan. Oululaiset säilyttivät paikkansa Veikkausliigassa yhteismaalein 3-2, ja RoPS putosi talousongelmien seurauksena aina Kakkoseen asti.

 

Mestarisuosikit: HJK ja KuPS

 

Kauden mestaruusehdokkaihin lukeutuvat jälleen HJK ja KuPS. Viime kautta selkeästi dominoineet seurat ovat jälleen ainakin paperilla suurimpia suosikkeja nostamaan mestaruuspatsasta.

HJK:n avainhankintoja täksi kaudeksi ovat pohjoisirlantilaismaalivahti Conor Hazard, marokkolaiskeskikenttäpeluri Nassim Boujellab ja isokokoinen serbialaishyökkääjä Bojan Radulovic. Etenkin Radulovicin luulisi tuovan HJK:lle tarvittavaa pusku-uhkaa ja kliinisyyttä maalin tekoon.

KuPSin avainhankintoja ovat puolestaan georgialaiskeskikenttäpeluri Nika Sichinava ja ghanalaispuolustaja Clinton Antwi, joka suoriutui mallikkaasti kautta edeltävässä Liigacupissa.

 

Bojan Radulovic teki kaksi maalia harjoitusottelussa Hammarbytä vastaan. (Kuva: HJK Facebook)

 

Haastajat: mitä tekevät Honka, VPS ja Ilves?

 

Haastajasektorin ykköshevonen on ehdottomasti Liigacupin voittanut FC Honka. Espoolaisten alkutaival Liigacupissa ei ollut järin vakuuttava, kun B-lohkosta tuli vain yksi voitti kolmesta ottelusta. Kurssi kuitenkin kääntyi suvereenilla 3-1-puolivälierävoitolla HJK:sta, eikä meno enää hiipunut. Välierissä kaatui SJK rangaistuspotkujen jälkeen, ja lopuksi finaaleissa vastaan asettunut FC Inter jäi jyrän alle loppulukemin 3-1.

 

FC Honka juhlisti Liigacupin voittoa ennen kauden alkua. (Kuva: FC Honka Facebook)

 

Viime kaksi vuotta Ykkösessä lymyillyt VPS kuuluu myös haastajiin. Nälkäiset vaasalaiset tulevat myrskyn lailla yllättämään kaikki, kun he taistelevat loppukaudella ainakin paikasta eurokentillä. Viime kauden lopussa maalijyvän löytänyt Kalle Multanen tulee olemaan yksi vaasalaisten menestyksen takuumiehiä tulevalla kaudella, eikä maalipörssin voittokaan tulisi yllätyksenä.

Tampereen Ilves kuuluu niin ikään haastajiin. Viime kaudella maalinteko oli tupsukorvien murheenkryyni, kun joukkueen parhaat alkukauden maalintekijät Eetu Mömmö ja Eetu Vertainen vaihtoivat maisemaa kesken kauden. Sen jälkeen hyökkäyspäästä ei löytynyt korvaajaa.  Ilveksen paras maalintekijä viime kaudella oli puolustaja Tuomas Ollila neljällä osumalla, yhdessä seuraa vaihtaneiden Mömmön ja Vertaisen kanssa. 

Nyt tamperelaisleiriin on kuitenkin kotiutunut kamerunilainen maaliruisku Ariel Ngueukam joka jakoi viime kauden maalikuninkuuden FC Interin Benjamin Källmanin kanssa. Mikäli Ngueukam pystyy johtamaan Ilveksen hyökkäystä ja iskemään tarvittavat maalit, tamperelaiset voidaan nähdä neljän parhaan joukossa.

 

VPS juhli viime vuonna Ykkösen mestaruutta. Kuva: VPS Facebook

 

Yllättäjät: Inter, HIFK ja SJK

 

Karkeasti ottaen ns. yllättäjälohkoon lukeutuvat ne joukkueet, jotka eivät välttämättä haasta mestaruudesta, mutta kykenevät paikka paikoin väläyttämään huippusuorituksillaan. Toki kaikki joukkueet pystyvät yllätyksiin, mutta todennäköisimmät yllättäjäjoukkueet täksi kaudeksi ovat FC Inter, HIFK ja SJK.

FC Inter voisi helposti lukeutua haastajiin jo materiaalinsa ansiosta, vaikka tappio Honkaa vastaan Liigacupin finaalissa väittäisi vastaan. Inter pääsi ottelussa johtoon jo yhdeksännellä peliminuutilla, mutta suli lopulta Espoon kevätauringossa häviten 1-3. Vaikka kaksi Hongan maaleista oli kauniita kaukolaukauksia, löytyi turkulaisten puolustuksesta jatkuvasti aukkoja, joista Honka pääsi hyville maalintekopaikoille. 

Interin hyökkäyspelaaminen on kuitenkin laadukasta, ja tällä kaudella tullaan katsojien viihteeksi näkemään lukuisia isomaalisia Interin otteluita. Mestaruuden kannalta jokaisessa pelissä ei voi kuitenkaan päästää kolmea omiin. Tästä syystä turkulaiset eivät tule taistelmaan mestaruudesta, mutta tulevat varmasti olemaan kauden viihdyttävin joukkue seurata. Interin tähtihyökkääjä Benjamin Källman tulee viime kauden tapaan taistelemaan maalipörssin voitosta.

HIFK on ollut hankinnoissaa ehdottomasti yksi alkukauden aktiivisimpia joukkueita. Päävalmentaja Bernardo Tavareksen ohella joukkueeseen saapui kaikkiaan 15 pelaajaa, joista vain yksi nostettiin rosteriin omasta kakkosjoukkueesta.

Tämä luo vääjäämättä haasteita 41-vuotiaalle portugalilaisvalmentajalle, mutta Tavares on nuoresta iästään huolimatta valmentanut jo yli 20 vuotta ja tietää varmasti, mitä tekee. HIFK:lle voisi melkeinpä luoda oman kategoriansa tittelillä ’’musta hevonen’’, koska on lähes mahdotonta veikata helsinkiläisten sijoitusta loppukaudeksi.

SJK menetti täksi kaudeksi maalitykkinsä Ariel Ngueukamin Ilvekselle. Se on varmasti kova pala purtavaksi seinäjokisille, mutta heidän onnekseen oma junioritoiminta on tällä hetkellä Suomen kärkeä. 

Viime kaudella Kakkosessa maaleja paukuttanut Kingsley McCarthy tulee varmasti saamaan suurta vetovastuuta hyökkäyspelaamisessa. Kauden aikana tulee junioreista nousemaan muitakin pelaajia peräti avaukseen asti. SJK:lla ei vauhti todennäköisesti riitä kuuden parhaan joukkoon, mutta tähtäimessä on ennemminkin tulevaisuuden pelaajien vakiinnuttaminen Veikkausliigan tempoon.

 AC Oulu, Haka, FC Lahti ja IFK Mariehamn eivät tule myöskään kuuden parhaan joukkoon yltämään, vaan suotuisaa seuroille olisi Veikkausliigassa pysyminen.